Osuva havainnoija ja ylilyöntien harrastaja
Prof. H. K. Riikonen on lukenut prof. Matti Klingen tällä vuosituhannella ilmestyneitä muistelma- ja päiväkirjasarjoja jo heti tuoreeltaan ja tehnyt selkoa luennastaan eri julkaisuissa.
Prof. H. K. Riikonen on lukenut prof. Matti Klingen tällä vuosituhannella ilmestyneitä muistelma- ja päiväkirjasarjoja jo heti tuoreeltaan ja tehnyt selkoa luennastaan eri julkaisuissa.
Koti, uskonto ja isänmaa. Näillä eväillä käytiin varsinkin talvisota, mutta myös jatkosotaa.
Nato-ratkaisu on vienyt Ruotsin ja Suomen lähemmäksi toisiaan.
”Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen.” (Moos. 2.14.)
Kuuntelin kirjailija Johanna Venhon kirjoittaman elämäkerran Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa.
Pidin seuraavan luennon eli perinteisen lectio precursorian toukokuun lopussa olleen kirkkohistorian väitöstilaisuuteni alussa.