Aikakauslehti Vartijan pääkirjoitukset.
Joskus – tai oikeastaan monesti – on tullut mieleeni, että kansankirkollamme on kömpelö nimi. Minusta sen pitäisi mieluummin olla joko Suomen evankelinen kirkko tai Suomen luterilainen kirkko kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko – tai vaikkapa vain Ruotsin mallia seuraten Suomen kirkko.
Millaiset tuulet oikein puhaltavat Suomen luterilaisessa kirkossa? Kun Björn Vikström, Kari Mäkinen ja Irja Askola valittiin piispoiksi vuosina 2009–2010, näytti siltä, että uudistusmielisyys olisi tulevaisuuden sana. Kaarlo Kallialan valinta 2011 tuntui jatkavan samaa kehitystä.
Parin kuukauden takainen Helsingin piispanvaali oli monille paha pettymys. Varsin yleinen tunne ja aavistus ennen vaaleja lienee ollut, että Irja Askola voisi hyvinkin saada seuraajakseen naisen. Kolmesta ehdokkaasta kaksi olikin ansioituneita naisia. Toisin kuitenkin kävi, ja Suomen luterilaisen kirkon piispat muodostavat Askolan eläkkeelle jäämisen jälkeen taas all male panelin. Vaalituloksen syitä on pohdittu ja ruodittu…
”Mooseksen läsnäolo tunkeutui elämäntodellisuuteemme sikiämisemme hetkestä alkaen. Meille Israelin pojille hänen käskynsä merkitsi veristä syntymää.
Vuoden 1960 alusta Vartijan kansilehdelle ilmestyi sen linjaa osuvasti kuvaava trias: kirkko, kulttuuri, yhteiskunta. Päätoimittaja Erkki Niinivaara oli jo tätä ennen vienyt lehteä avarampaan suuntaan, pois ahtaasta kirkollisesta keskustelukulttuurista. Vuodesta 1979 kirkko sai väistyä triaksessa toiselle sijalle kulttuurin jälkeen, ja vuoden 1991 aikana päätoimittajat Heikki Räisänen ja Martti Mäkisalo pudottivat kirkon kokonaan pois.
Vartija aloitti ilmestymisensä vuonna 1888. Lehden perusti kolme pappismiestä, jotka olivat huolissaan kirkon ja sen opetuksen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa.