Nomadland on sielukas elokuva vähäväkisten vaelluksesta
Lukuisilla kansainvälisillä palkinnoilla palkittu Nomadland sai Suomen-ensi-iltansa elokuvateattereissa tämän vuoden maaliskuussa.
Lukuisilla kansainvälisillä palkinnoilla palkittu Nomadland sai Suomen-ensi-iltansa elokuvateattereissa tämän vuoden maaliskuussa.
Margaret Atwoodin samannimiseen romaaniin (1985) perustuvan draamasarjan The Handmaid’s Talen ensimmäinen kausi julkaistiin HBO:lla kansainväliselle miljoonayleisölle neljä vuotta sitten huhtikuussa 2017.
Aina välillä on hyvä tajuta, että Suomi on vain yksi maailman noin kahdestasadasta maasta ja että tiedämme aivan hirvittävän vähän melkein niistä kaikista muista.
Arkkipiispana vuosina 1982–1998 toiminut John Vikström täyttää syksyllä 90 vuotta.
Vuosi 2021 on seksuaalisen tasa-arvon kannalta erittäinkin pyöreä juhlavuosi.
Pohdin uskontomme historiaa mielessäni uskalias syväekumenian haaste.