Anna Kontula, Pikkuporvarit.

Pikkuporvarit pistelee ja piristää

Anna Kontulan uusin kirja Pikkuporvarit on pisteliäs ja piristävä katsaus ihmisryhmään, jonka elämäasennetta hallitsee ennen kaikkea järjestyksen ja kontrollin tarve, turvallisuushakuisuus sekä niin pitkälle viety elämän häiriöttömyyden vaatimus, että pikkuporvari alkaa kuvitella elämän olevan parhaimmillaan tauotonta hissimusiikkia. Pikkuporvarille elämän kitkattomuus on niin tärkeää, että hän tekee kaikkensa karttaakseen normaalia elämään kuuluvia tunnekuohuoja ja mikä pahinta, vaatii että muutkin elävät siten, ettei pikkuporvarin elämän häiriinny kanssaihmisten ääntelystä, vääristä valinnoista ja huonosta mausta.

Kirjan ilmestyessä puolisoni kysyi, pitäisikö meidän lukea kirja. Oltiin sitten yhtä mieltä, että pitäisi. En kuitenkaan ollut päästä sanoista tekoihin, koska minulla oli epämiellyttävä olo, että kirjassaan Kontula paljastaa juuri minun elämäni pikkuporvarillisimmat ulottuvuudet, joista valkoinen sohva on vain alkusoittoa. Harva tunnustautuu vapaaehtoisesti pikkuporvariksi –  tosiporvariksi kyllä –  mutta moni meistä on tahtomattaankin sellainen. Kontulan mukaan pikkuporvarillisuudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, niin kauan kun kyse on henkilön omaa elämää rajoittuvista valinnoista. Ongelmalliseksi pikkuporvarillisuus muuttuu kuulemma siinä kohtaa, kun pikkuporvarillisesti elämäänsä elävä ihminen alkaa vaatia muiltakin samaa elämäntapaa.

Tässä kohtaa tunsin piston sydämessäni. Epäilen, että naapurikyttääjä minussa on lopullinen todistus pikkuporvarillisesta luonteestani. Tunnustan häiriintyneeni esimerkiksi naapurin äänekkäästä seksielämästä niin kovasti, että ryhdyin laulamaan Siionin virsiä korkealta ja kovaa äänet vaimentaakseni. Temppu toimi, Siionin virsillä on voimallinen teho intohimon lässäyttäjänä. Epäilemättä Kontula viittaa pikkuporvarillisuudella juuri osoittamaani kyvyttömyyteen antaa kaikkien kukkien kukkia.

Olin kuvitellut olevani pikkuporvarillisuudelle tietyllä tapaa immuuni, koska en ole syntynyt pikkuporvareiden keskelle. Betonilähiössä ei pikkuporvarillisuudella pitkälle pötki. Ehkä pikkuporvarillisuus on tarttunut minuun luokkamatkaa tehdessä? Kontulan mukaan pikkuporvarillisuus ei kuitenkaan rajoitu johonkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, vaan kyseessä on ennen kaikkea ajattelutapa, joka ylittää luokkarajat ja jonka kulta-aikaa elämme. Lihavien vuosikymmenten jälkeen pikkuporvarillisuuden inkubaattori, keskiluokka, on ajautunut tilanteeseen, jossa se ei voi enää luottaa vielä minunkin lapsuudessani vallinneeseen sanattomaan yhteiskuntasopimukseen, jonka mukaan se, joka jaksaa kouluttautua tarpeeksi pitkälle, saa varmasti nauttia keskiluokan eduista loppuelämänsä ilman riskiä ulkopuolelle tipahtamisesta. Siinä missä akateeminen koulutus takasi ennen vanhaa myös jälkeläisille todennäköisen pääsyn turvalliseen keskiluokkaan, nykymaailman keskiluokkaa pelottaa myös jälkeläisten kohtalo. Siksi pikkuporvari on valmis tekemään kaikkensa saadakseen lapsensa parhaimpaan kouluun ja investoimaan omaisuuksia lasten harrastuksiin.

Kontula ei epäröi asetella yhtäläisyysmerkkiä pikkuporvarin mielenmaailman ja pitkälle viedyn tuhoamisvimman välille. Koska pikkuporvari ei kykene erottamaan sovinnaistapaa moraalista ja asettaa siksi ulkoisten normien noudattamisen eettisen harkinnan edelle, pikkuporvari lipeää luokka-asemansa ollessa uhattuna helposti fasistiksi. Pikkuporvaria ajaa eteenpäin korkeampaan porvaristoon nouseminen tai vähintäänkin oman aseman säilyttäminen. Koska kapitalismin sisäinen logiikka johtaa jatkuvaan omaisuuksien keskittymiseen, on pikkuporvarin asema uhattuna. Minä hetkenä tahansa pikkuporvari voi tippua proletariaatin tai työttömien joukkoon. Tilanne on siis radikalisoitumiselle otollinen. Ja tässä kohtaa Kontula viittaa 1930-luvun Saksaan.

Anna Kontula on kansanedustaja, sosiologi, yhteiskuntatieteiden tohtori mutta myös tunnustuksellinen kommunisti. Kontula kuvailee kirjaansa pamfletiksi, ja selvää on, että tyylilaji, jonka Kontula on valinnut, saa osan lukijoista suutuksiin. Itse viihdyin kirjan ääressä mainiosti. Vaikkei olisi asiasisällöstä ja pikkuporvarin muodostamasta yhteiskunnallisesta uhkakuvasta Kontulan kanssa samaa mieltä, on aina ihailtavaa, kun tutkija onnistuu sanoittamaan viestinsä tavalla, joka on kirjallisesti helposti lähestyttävää ja vieläpä vetävää. Helppolukuisen tekstin kirjoittaminen on taitoa vaativa tehtävä.

Kontulan pamfletin ansiot liittyvät ennen kaikkea siihen, että hän onnistuu sitomaan yksilön mielenmaisemaan vaikuttavat voimat laajempaan yhteiskunnalliseen murrokseen ja luokkakysymykseen. Vastaavaa psykohistoriallista tutkimusotetta on Suomessa ylläpitänyt muiden muassa professori Juha Siltala, jota Kontulakin ahkerasti siteeraa. Antoisimpana koin kirjan ensimmäisen osion, jossa Kontula taustoittaa pikkuporvarillisuuden historiaa 1700-luvulta näihin päiviin.

Haluan uskoa, että polku valkoisten sohvien Etu-Töölöstä fasismiin ei ole aivan yhtä suoraviivainen tai kyseenalaistamaton kuin Kontulan pamfletista voisi päätellä. Moni meistä töölöläisistä vastusti voimallisesti ikkunoittemme alla joulukuussa 2018 hakaristilipuin koristeltuja itsenäisyyspäivän lippuja. Kontula ei tästä kuitenkaan vakuutu, vaan vastaa, että kyse on vain esteettisestä silmästä, siitä, ettei pikkuporvari halua äärioikeiston visuaalisia sisältöjä pilaamaan katukuvaansa.

On selvää, että Pikkuporvarit kärjistää, provosoi ja panee lukijan pohtimaan omaakin mielenmaailmaansa muuttuvassa maailmassa. Silläkin riskillä, että kirja saa lukijan vetämään aamukahvit väärään kurkkuun, suosittelen lämpimästi tähän pikkuteokseen (194 sivua) tarttumista. Se on kokoaan painavampi puheenvuoro ja tarpeellinen peili.

Arvioitu teos: Anna Kontula: Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä, Into (2021)

Anna Kontula on keskustelemassa Pikkuporvarit-kirjastaan Helsingin kirjamessujen Hakaniemi-lavalla su 31.10.2021 klo 16:30-17:00.

Tämän tekstin kirjoittamista on apurahalla tukenut Suomen Tietokirjailijat ry.


Kirjoittaja

KTM Tiina Kristoffersson kirjoittaa Vartija-lehteen erityisesti kirjallisuudesta, elokuvista ja tv-sarjoista. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.


'Pikkuporvarit pistelee ja piristää' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.