Omaelämäkerta esittää kiusallisen kysymyksen: Miksi niin moni sulki silmänsä palkitulta kirjailijapedofiililta?
Vuosi sitten Ranskassa julkaistiin kirja, joka nostatti kirjallisuuspiireissä myrskyn.
KTM Tiina Kristoffersson työskentelee helsinkiläisen teatterin hallintojohtajana. Taide, erityisesti kirjallisuus ja teatteri, ovat Kristofferssonille rakkaita. Kirkolliseen keskusteluun hän on osallistunut mm. Taantuvan tasa-arvon kirkko -antologian (toim. Anni Tsokkinen) yhtenä esseistinä. Vapaa-ajallaan Kristoffersson suunnittelee kristillisiä rukousnauhoja ja yrittää pitää viherkasvejaan hengissä. Kuva: Markku Pihlaja.
Vuosi sitten Ranskassa julkaistiin kirja, joka nostatti kirjallisuuspiireissä myrskyn.
Yle Areenalla on parhaillaan katsottavissa Helvi Hämäläisen romaaniin perustuva, Kaisa Rastimon ohjaama Säädyllinen murhenäytelmä -elokuva (1998).
Kuluneena kesänä olen viettänyt aivan liian paljon aikaa Yle Areenan äärellä. Syy on ranskalaisen Le bureau, vakoojaverkosto -sarjan, jonka koukkuun jäin monen muun suomalaiskatsojan tavoin.
Vuosi sitten luin palkitun kirjailijan Hassan Blasimin romaanin Allah99 (suom. Sampsa Peltonen). Nyky-Helsinkiin sijoittuvassa tarinassa romaanin kertojaääni, kirjailija Hassan, perustaa blogin levittääkseen tekstejään arabimaailmassa. Kirjoitin teoksesta sen luettuani omalle Facebook-seinälleni näin: ’Hassan Blasimin Allah99 on veret seisauttava teos. Helsingin Sanomien Antti Majander kuvaa sitä riemulliseksikin luettavaksi, minulle riemu ei ole ensimmäinen, ei toinen eikä kolmaskaan…