Ei myötätuntoa vaan tekoja
Jotkut kirkon virassa olevat kollegat tai siis ex-kollegat ovat tulleet pahoittelemaan minulle tapahtunutta ja osoittamaan myötätuntoa.
Jotkut kirkon virassa olevat kollegat tai siis ex-kollegat ovat tulleet pahoittelemaan minulle tapahtunutta ja osoittamaan myötätuntoa.
Helsingin tuomiokapituli teki kokouksessaan keskiviikkona 18.8.2021 päätöksen, jonka seurauksena pastori Kai Sadinmaa menetti pappisvirkansa.
Jalkapallon EM-kisojen alkumetreillä – kun Huuhkajatkin olivat vielä mukana – kerrottiin Ilta-Sanomien urheilusivulla 22.6. Guardian -lehden Football Weekly -podcastista, jossa keskustelijat intoutuvat ylistämään puolustaja Paulus Arajuurta.
Miksi neljä viidenosaa valkoisista amerikkalaisista evankelikaaleista äänesti Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2016 Donald J. Trumpia?
Pirkko Kotirinnan Hilma af Klintin arvoitus (2021) on kattava tutkimusmatka ruotsalaisen taiteilijan Hilma af Klintin (1862–1944) taiteelliseen työhön.
Kirkkohistoriassa ja kristinuskon historiassa on ollut hyvin yleistä keskittyminen läntisen, Rooma-keskeisen kirkon historiaan.