Puhtauden pyhyys
Kirjoittaessani maailman hikoilu- ja kylpykulttuureja käsittelevää Terve Löyly -saunakirjaa johduin pohtimaan puhtautta ja pyhyyttä myös ihon pintaa syvemmältä erityisesti siksi, koska havaitsin kylpykulttuurien ilmentävän ihmisen varsin moninaista olemusta. Kun ranskalainen filosofi René Descartes (1596 – 1650) kiteytti aikoinaan olemisen perustan aforismiksi: ”Cogito, ergo sum” – ” Ajattelen, siis olen”, ”saunaentusiasti” voisi ydintää olemisensa sanontaan: ”Balneo, ergo sum et valeo” – ”Saunon, siis olen ja voin hyvin.” Innokas vihtoja/vastoja voisi vielä väkevöittää kosketusaistikokemustaan: ”Caedo virgis frondiferis, ergo sum” -”Vihdon/vaston, siis olen”. ”Löylytyksessä” tuntemus on vielä väkevämpi.
Olemista ei siis ratkaise vain tiedostava järki vaan myös kokemuksellinen tunne ja aistihavainto. Molemmat näkökulmat edustavat juuri ihmisen olemuksen ja ihmisenä olemisen moninaisuutta. Siihen kuuluvat myös pyhyyden tunne ja taju – kenties myös pyhyyden kaipuu. Hyväksyttäköön toki järjen ensisijaisuus. Ilman sitä tuskin tiedostamme aistiemme viestit.
Pohdinnan ja vanhoihin lähteisiin perehtymisen tuloksena löylykin kehomme suurimman elimen – ihon – nautintoaineena alkoi saada tavanomaista syvempiä merkityksiä. Esimerkiksi Mikael Agricolan vuoden 1548 Uudessa Testamentissa käyttämä ”laeuly” esiintyy uskonnollisessa merkityksessä ja tarkoittaa uudesti synnyttävää kastetta (”wdhensyndymisen Laeuly”). Sana esiintyy Raamatussa Kirjeessä Tiitukselle (Tiit. 3: 5-6). Vuoden 1938 Vanhassa kirkkoraamatussa se on käännetty muotoon ”uudestisyntymisen (lat. regeneratio) peso”. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä ja UT2020:ssa teksti saa taas seuraavan muodon: ” Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti…” Kaste omaksuttiin Jeesuksen kehotuksesta Johannes Kastajalta lupauksella, että myöhemmin tulee kastaja, joka hänen jälkeen kastaa ”Pyhällä Hengellä ja tulella”.
Alun alkuaan suomen kielen maailmallekin sauna-sanan tapaan levinneellä perintösanalla ”löyly” on ollut siis pyhyyttä ilmentävä uskonnollinen merkitys. Se on merkinnyt muuan muassa henkeä, sielua ja ihmisen hengittävää minuutta hänen syntyessään. Heprean kielessä sielua merkitsevä sana ’neʹfeš’ tarkoittaa taas ’hengittävää luomusta’ – ei siis vain jotain sisäistä osaa ihmisestä. Mikael Agricolan sananvalintaan on saattanut vaikuttaa se, että löylyllä on perintösanana ollut myös uskonnollinen merkitys.
Sielu on tulkittu elämänvoiman antajaksi. Se ymmärrettiin ilman tai höyryn tapaiseksi ja hienoaineiseksi olennoksi. Löyly tässä merkityksessä oli jonkinlainen yhdysside tuonpuoleiseen. Sana määritti myös elämän mittaa, joka kesti syntymän ensi henkäyksestä kuoleman viimeiseen. Suomen kielessäkin tunnetaan ilmaus” hengen lähtö”. Tässä merkityksessä löyly oli yksi ihmisen sieluista. Sielun sanahistorialliset kantagermaaniset juuret johtavat eräiden selitysten mukaan taas veteen, jota on pidetty sielujen olinpaikkana (vrt.suomen ’sielu’, ruotsin ’själ’ ja ’sjö’). Vesi höyryksi kiukaalla muuttuneena oli helppo tulkita sielun ilmenemismuodoksi.
Puhtaus ja pyhyys ovat taas kuuluneet yhteen jo hyvin primitiivisissä uskonkäsityksissä. Myös Vanhan testamentin säädökset ja määräykset israelilaisille ovat pohjimmiltaan puhtaussäädöksiä. Arvellaan, että niillä oli kansaa suojeleva ”kansanterveydellinen” tarkoitus, mutta ajan saatossa ne irtosivat tästä yhteydestä ja niistä tuli pyhyyssäädöksiä. Juutalaisessa kulttuurissa rituaalisesti puhdistava kylpy on erityisen tärkeä eri elämän tilanteissa. Muun muassa juutalaisnaiset valmistautuvat häihin käymällä rituaalisessa kylvyssä (mikve). Vedessä ollessa luetaan tevillaa eli rituaalikastautumista koskeva siunaus ja veteen upottaudutaan kolmesti niin, että viimeisetkin hiukset ovat pinnan alla. Kristinuskon kasteen on tulkittu – oikein tai väärin – periytyvän tästä rituaalikylvystä.
Kylvyn pyhyyttä ilmentää myös ikiaikainen usko veden parantavaan voimaan. Kristinuskon piirissä tästä tunnetaan Raamatun kertomus Jerusalemin Lammasportin lähellä olevasta Betesdan altaasta. Johanneksen evankeliumin mukaan altaan kuohuvassa vedessä ensimmäinen veteen astunut tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Eri uskonnoissa katsotaan henkisyyden vaativan hyvin moninaista puhtautta. Siihen kuuluu niin kehon, tekojen, tunteiden kuin ajatusten puhtaus. Irrottautumalla liasta, syntyy kelpo ihminen.
Pyhän monimerkityksisyys
Pyhä on juuriltaan monimerkityksinen ja -tulkintainen. Suomen kielen pyhä -sana on liitetty erityisesti uskonnollisessa kirjallisuudessa tavanomaisesti erottamiseen, rajoihin ja rajanylityksiin. On esitetty, että se merkitsisi aidattua, eristettyä ja rauhoittamalla suljettua. Tämä käsitys on kuitenkin kiistanalainen sanahistoriallisesta näkökulmasta. Professori Janne Saarikivi on osoittanut, ettei pyhä ole missään suomalais-ugrilaisessa kielessä merkinnyt rajaa. Pyhäjoet ja -järvetkään eivät paikan niminä ole aina rajaa merkitsevissä yhteyksissä, vaikka niin on joskus selitetty. Sana ei myöskään ole lainasana, vaan se on varhaisin uralilainen pyhä-termi, joka on merkinnyt pyhää ja epäpyhää. Sen edeltäjäksi on päätelty sanahistoriallisesti varhaiskantasuomen *püsä-termiä, joka tarkoittaa pyhittämistä. ’Pyhä’on perusmerkityksen lisäksi merkinnyt itämerensuomalaisissa kielissä muun muassa ’varattua; jonkun omistuksessa olevaa’, ’hyvää; turvallista; puhdasta, ’joutoaikaa; sunnuntaita tai juhlapäivää’, ’pyhimystä’, ’paastoaikaa’ ja ’uhripaikkaa’. Mikään näistä merkityksistä ei viittaa rajaan, ellei sellaiseksi tulkita varattua ja toisen omistuksessa olevaa. Ainoastaan hepreasta arabiaan lainautunut sana mu-qaddas tarkoitaa pyhittämistä ja erottamista.
Kun kyseessä on ominaisuussana, se on herkkä eri merkityksille, jotka perustuvat kielikuviin. Jos pyhä on hyvää, turvallista, puhtautta tai terveyttä, se mielletään eri tavoin, kuin jos se merkitsee Jumalalle erotettua, Jumalalle kuuluvaa ja itse Pyhää Jumalaa, eli pyhällä on silloin vahvasti uskonnollinen merkitys. Uskonnollisessa kielenkäytössä pyhä tarkoittaa kaiken maallisen yläpuolella tai tuonpuoleisessa (transendenssi) olevaa, johon liittyy muun muassa palvottavuus ja kunnioitettavuus. Tuonpuoleisen ajattelun on katsottu liittyvän kuolemaan. Rajattaessa kuolleet muualle on syntynyt käsitys tuonpuoleisesta ja rajantakaisesta, jonne ei ole pääsyä. Kuoleman ja kuolleiden pelosta on katsottu kumpuavan myös pyhittäminen ja palvominen.
Pyhän kokemukseen on katsottu liittyvän jotakin kokonaan toista ja maallisesta poikkeavaa, kiehtovaa ja koskettamatonta, ehkä pelottavaakin. Pyhä uskonnon peruskäsitteenä jakaa siis maailman kahteen luokkaan: pyhään ja maalliseen. Uskonnollisessa ajattelussa pyhä merkitsee jotain suurta ja korkeaa, missä ihminen kokee itsensä pieneksi, rajalliseksi ja epätäydelliseksi. Tässä merkityksessä Raamatussa puhutaan myös esiripulla erotetusta kaikkein pyhimmästä. Suuri ja korkea on taas mysteeri, joka ei alistu tarkoin sanoin vangittavaksi.
Löyly pyhyyden lähteenä
Pyhyys on liittynyt myös suomalaiseen saunaan ja saunomiseen. Se velvoitti saunojan omaksumaan rauhallisen ja pidättyvän käytöstavan. Saunassa ei ollut soveliasta riidellä, remuta eikä kiroilla, ei viheltää, ei isolla äänellä hoilottaa eikä mainita Jumalan nimeä. Ja jos suusta ei saanut päästellä mitä tahansa, kehon sanattomatkaan päästöt eivät olleet luvallisia. Yösauna ja kohtuuttomat löylyt eivät myöskään kuuluneet asiaan.
Saunasiunaus saunasta lähdettäessä sai myöhemmin pyhän viettoon valmistautumisen yhteydessä kristillisen rukouksen sävyn. Saunomisen jälkeen oli tapana tuoda terveiset saunasta, kuten kirkossa käyneiden oli ne esitettävä kotiväelle kirkosta palattuaan. Suomalaisen sauna pyhyys ilmenee oivallisesti lauseesta: ”Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut”.
Saunan pyhyyden taustalla on shamanistinen maailmankuva. Sen mukaan pyhällä saunatilalla oli oma suojelijansa, jota tervehdittiin saunaan mennessä. Se toimi yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisyhteisön välillä. Saunalöylyn isä tunnettiin nimellä Auterinen. Kynnyksen yli astuttaessa mentiin pyhään tilaan alastomana ja suojattomana. Sinne ryömittiin kuin karhunpesään uudestisyntymään. Tapahtuma oli herkkä ja arkaluontoinen. Sisään astuttiin riisuuntuneena kunnioittavasti ja mieli valppaana – suojana vain alastomuuden pyhyys ilman titteleitä ja etikettejä. Tässä harmoniassa ja tasa-arvoisuudessa ihmiset olivat luottamusta herättävässä tilassa, jossa sietämätön vihamieskin saattoi muuttua siedettäväksi lähimmäiseksi. Miksi ei viimeksi mainittu voisi toteutua myös tänään, vihan viilentyessä ja sapen sammuessa saunan lämmössä.
Sauna oli esi-isien muistamisen, sukupolvien katkeamattoman ketjun ja kiitollisuuden paikka. Kekri- ja joulusaunaan kuului saunan lämmitys myös edesmenneille läheisille. Vainajille valmistettiin saunaan myös kylpy vastoineen/vihtoineen, saippuoineen ja pyyhkeineen. Suomalaisessa kansanuskossa juuri sauna yhdisti eläviä sukupolvia edesmenneiden esi-isien kanssa. Esi-isien uskottiin käyvän tuonpuoleisesta tämänpuoleisissa saunatiloissa. Saunan pyhyyden keskus oli kiuas, jossa luonnon elementit: kivi, tuli, ilma ja vesi kohtasivat. Näistä elementeistä syntyi löyly, joka oli uskomusten keskeisin lähde – yliluonnollisiin voimiin uskomisen ydin. Vaikka löyly on fysikaalisena ilmiönä löylyveden luomisen seurauksena kuumilta kiuaskiviltä saunan ilmatilaan höyrystyvää ja leviävää vesihöyryä, sen merkitys aikoinaan oli aivan muuta. Löyly loi yhteyden shamanistisessa maailmankuvassa tuonpuoleiseen elämään. Kalevalassa shamaania edusti iänikuinen tietäjä Väinämöinen, jonka hikeä löylyn sanottiin olevan.
Eino Leino on todennut ylevästi saunan pyhyyden luonteen kristillisine sävytyksineen Helkavirsien romanttisessa runossaan ”Herramme Vapahtajamme”, jossa Vapahtaja maan päälle matkatessaan ja saunoessaan suomalaisessa saunassa vihki kylpyveden, niin että se teki kaikki sairaat terveeksi:
”Mittyinen tämä on templi,
kiuas on kirkoksi nokinen,
peräpenkki alttariksi?”
(…)
Hymyili hyvällä suulla
Herramme Vapahtajamme:
”Pahimmasta teen parahan.”
Ja hän kastoi kansan kaiken,
ei vedellä, vaan tulella,
Pyhän Henkensä palolla,
hehkulla väkevän tahdon.”
Leinon säkeissä kohotaan arjen todellisuuden yläpuolelle ikään kuin taivas ja maa kohtaisivat. Sauna on Herran huoneeseen vertautuva pyhättö. Onhan erityisesti savusaunaa joskus taivassaunaksi tai maanpäällisen taivaan tyyssijaksi kutsuttu.
Entä pyhyys ja suomalainen sauna tänään?
Vaikka suomalainen kokee saunan tärkeäksi osana elämän rytmiä ja vaikka sauna elää kukoistuskauttaan, se ei sillä tavoin liity enää elämän taitekohtiin kuin aikoinaan. Saunaa eivät myöskään määritä sellaiset uskomukset kuin ennen. Saunan voi katsoa tässä suhteessa ”maallistuneen”. Tosin monet pitävät saunaa edelleen pyhänä ikiaikaisen perinteen pohjalta. Onpa esiintynyt myös saunan pyhittämistä. Kahden kansankirkon papit siunasivat kesällä 2016 savusaunan Saimaan vesillä. Kirkkokäsikirjan mukaan papit voivat siunata paikkoja, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi. Onhan kohtuullista, että ”pakanallisen saunan” pyhyys ja kansankirkkomme elävät sulassa sovussa.
Aikoinaan saunalla oli oma tehtävänsä lapsen synnytyksessä, avioliiton solmimisvaiheessa, jolloin morsian ja sulhanen saunotettiin ennen häitä, ja kuolemassa, jolloin vainaja pestiin saunassa, perinteestä nousevine uskomuksineen. Jonkinlaisena jäänteenä näistä elää polttarisauna. Edellä mainitut olivat samalla elämän pyhiä ja siten tärkeimpiä taitekohtia. Erityisesti syntymässä ja kuolemassa pyhyys koetaan syvästi. Kuolemaan liittyvät vielä pelottavuus ja hämmentävyys. Siksi saunan pyhyys on ollut hyvin ymmärrettävää, kun taas tänään sauna ei ole millään tavoin enää maaginen paikka, jossa saunomisrituaalin kautta syntyisi palautettu puhtaus. Tänään saunan ”lähes pyhä” voi merkitä mielen kuohahtamista, silloin kun esimerkiksi saunan kiuas nostetaan tikun nokkaan ilmaston muutosta vauhdittavien hiukkaspäästöjen vuoksi. Pyhä on silloin jotakin erityisen tärkeää, joka halutaan säilyttää koskemattomana ja josta ei olla valmiita luopumaan. Jos pyhää uhkaa jokin asia, silloin herätään pyhänä pidetyn puolustukseen. Silloin suomalainen samaistuu saunaansa ja kokee siihen liittyvät uhkat omien juuriensa katkomiseksi. Suomalaisella saunalla on saunakansan piirissä myös saunaperinteen syväjuurisuuteen perustuvaa erityistä arvoa ja esi-isien arvostusta osana suomalaista identiteettiä. Senkin voi tulkita pyhyydeksi.
Suomalaisen ”täytyy” omistaa sauna tai kaksi, maksoi mitä maksoi. Tässä tarkoituksessa muun muassa puulämmitteiset pihasaunat ovat yleistyneet, jos vain tontin koko ja naapurien lähimmäisenrakkaus hiukkaspäästöjen ja savun hajujen pelossa antavat suinkin myöten. Saunalla on siis arjen jokapäiväisyydestä poikkeava erityinen arvo, kenties lähes pyhä, mutta ei enää uskonnollisten arvojen – pahoista voimista vapautumisen – merkityksessä. Sauna merkitsee pikemminkin arkipäiväisyydestä ja kenties pahasta olosta vapautumista. Saunassa ja saunomisessa korostuvat hedoniset arvot: onni, mielihyvä, ilo ja nautinto, mutta yhtä lailla myös vitaaliset arvot: terveys, hyvinvointi ja kuntoisuus. Arkipäiväisesti todeten kysymys on ”akkua lataavista” arvoista. Onhan sauna harvoja kännykkävapaita tiloja, jossa vapaudutaan suorituspaineista. Savolainen sanoisi: ”Koprarilluuttimet eivät kuuluu saanaan ies iänettöminä. Ne voes unneottoo saanasta poes kokonaan.”
Sauna on paikka, jossa suomalainen voi olla oma itsensä. Nautintoarvojen rinnalle ovat nousemassa myös ekologiset arvot: ilmastoystävällisyys ja luonnon kauneus erityisesti loma-asuntojen saunaympäristössä. Vähäpäästöisiä kiukaita kehitetään. Ekosofia on tullut siten myös saunakulttuuriin – makoisiin löylyihin kestävän kehityksen hengessä.
Sauna on myös itsetutkiskelun paikka, ehkä joskus jopa turvallinen pakopaikka, jossa hiljaisuus ja lämpö luovat myönteisyyttä ja lohtua ja karkottavat joskus karuakin kielteisyyttä, kuten sodan aikana rintaman saastaisuus pestiin pois ja samalla puhdistauduttiin henkisesti. Saunomisen jälkeen kohottunut mieli irtoaa arjesta ja etiketeistä. Sisäinen maailma on tällöin ihmistä suurempi. Elossa ja olossa on rauhoittavaa pyhyyden tunnetta, ikään kuin armon ja anteeksi saamisen kokemista ja syyllisyyden tunteen hälvenemistä. Tässä suhteessa pyhyyden kokeminen on tuskin mihinkään kadonnut – tuskin sen kaipuukaan. Tuskinpa lauteista on kuitenkaan autuaaksi tekeväksi synninpäästön rippituoliksi.
Joulusaunan pyhyyden erityisyys
Jotakin toki myös menneisyydestä on jäänyt sentään jäljelle, missä saunan pyhyyden mysteeri pitää tiukasti pintansa: Jouluna sauna on enemmän. Se on juhlasauna. Se on siirtymäriitti, jolloin puhdistaudutaan, virkistäydytään ja hiljennytään juhlaan. Silloin saunassa on pyhän heijastumaa – tosin ilman perinteen uskomuksia tulevaisuuden enteistä ja ilman vuoden kierron taitekohtien taikuutta.
Kun oljet eivät enää kuulu joulusaunan lattialle ja lauteille, kuten aikoinaan Impivaaran joulusaunassa, kuivatettu tai pakastettu vihta/vasta kuuluvat tänään saunomiseen osana saunaperinteen katkeamatonta ketjua. Tuskin saunasta silloin puuttuu pyhän tunnelma.
Sakari Pälsin sanoin:
”Joulusauna meidät aina yhdistää, ja sen lempeä äidinvalta saattaa meidät unohtamaan pikkumaiset riitamme. Se ei ole suomalainen, joka ei joulusaunasta tullen tunnusta rauhan vallitsevan maata ja hyvyyden ihmisten mieliä.”
Pälsin sanoitus saattaa tuntua tänään digiajan ja älylöylyjen ihmisestä etäiseltä, nostalgiselta ja turhan romanttiselta. Onhan saunan lämmitys tänään usein vain tunteeton ja tuoksuton napin painallus. Se on arkinen suorite, jossa saunatunnelma ei välttämättä virity. Älykiuas design-ympäristössä toimii ilman tulta ja polttopuita. Saunan lämmittäjä ei saa enää kosketusta rauhoittavaan tuleen. Tuli, ilma, vesi ja maa eivät kohtaa niin kuin esi-isiemme saunassa. Joulusauna on kuitenkin tänäänkin suomalaiselle joulurauhan julistuksen, riisipuuron, joulukinkun ja -kuusen ohella enemmän kuin asiaan kuuluva, puhumattakaan saunatontun jälkeläisistä joulutontuista. Se on perheissä yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden juhlahetki. Joulu ilman saunomista tuskin tuntuu joululta. Vastan aromiset tuoksut tuovat silloin kesänkin talven keskelle. Kesä kielikuvana merkitsee valoa. Japanin kielessä pyhää merkitsevä sana on hijiri, joka alun alkuaan koostuu sanoista hi. Se merkitsee valoa ja sanasta shiri, joka tarkoittaa tietoa. Pyhyys on siis valon tietoa. Fiat lux!
Lähteet
Eronen, Päivi 2007 Kylpijät Bathers. Helsinki: Maahenki Oy.
Forsell, Marketta 2007 Saunan taikaa. Tarinoita, tietoa ja tunnelmia. Hämeenlinna: Minerva Kustannus Oy.
Hämäläinen, Riku 2012 The Finish Sauna: A Possible Place for Transition, teoksessa René Gothóni (eds.) Religious Experience: North and South Oxford: Peter Lang. 255-272.
Kailo, Kaarina. 2006. Morsiusteollisuudesta luomuhäihin – nais- ja luontoystävällisten rituaalien elvytys sekä Saunan mielenmaisema–Elämänkaarirituaalit ja suomalainen luontosuhde. Julkasussa Irma Heiskanen & Kailo, Kaarina, (toim.) Ekopsykologia ja perinnetieto. Polkuja eheyteen. Helsinki: Greenspot.
Kailo, Kaarina. 2006. ”Saunon, siis olen. Hikimajan ja Saunan Yhteinen Henki.” (I bathe, there I am. Affinities between the Sweatlodge and the Sauna”) Four Winds. Ed. Virpi Venell and Teemu Kassila. The Finnish Ministry of Education funded book of the lectures given by the Four Winds Organization.
Lyytinen, Heikki K. 2021 Terve Löyly. Maailman hikoilu- ja kylpykulttuureista savusaunan saloihin. Jyväskylä: Kustannus Linna.
Mäkisalo, Aino-Kaarina 2016 Saunan Henki. Helsinki: Kirjapaja.
Pentikäinen, Juha (toim.) 2000 Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt. Helsinki: Rakennustieto Oy.
Pentikäinen, Juha 2000 Löylyn henki. Teoksessa Pentikäinen, Juha ( toim.) Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt. Helsinki: Rakennustieto Oy.
Saarikivi, Janne 2017 Pyhän käsitteestä ja alkuperästä. Elore 1/2017 Vol 24. Helsinki: Suomen kansantietouden Tutkijain seura ry.
Artikkelikuvassa kirjoittajan oma sauna. Kuva Anne Lius-Liimatainen.
