Ohjaaja Rahul Jainin dokumenttielokuva Invisible Demons – Tuhon merkit on vaikuttava todistajanlausunto Delhin saasteongelmasta ja fossiilisen talouskasvun tuhovoimasta. Elokuva seuraa Delhin vuodenkiertoa kevään sietämättömästä kuumuudesta syksyyn, jolloin Delhin koulut suljetaan ilmansaasteiden vuoksi. Lämpötila nousee lähes 50 asteeseen, vesipula vaivaa kaupungin köyhimpiä. Kun monsuunisateet lopulta alkavat, vettä sataa tauotta. Kadut, talot ja ihmiset peittyvät tulvien alle. Vesimassat muodostavat otollisen kasvualustan hyttysille. Katsoja seuraa, kuinka heppoisella kasvosuojalla varustautunut mies puhaltaa ilmaan tuholaismyrkkyä.
Kamera kuvaa köyhää kansaa ja kodittomia, jotka eivät pysty suojautumaan kuumuudelta ja saasteilta ilmastointilaittein. Delhin läpi virtaavan pyhän Jamuna-joen pinta vaahtoaa saasteista, joita lukuisat viemärit pumppaavat vesistöön. Elokuvan alussa Delhissä kasvanut ohjaaja kertoo syntyneensä vuonna 1991. Samana vuonna Intia avasi taloutensa kansainväliselle vapaakaupalle. Yli 40 vuotta kestänyt suunnitelmatalouteen perustunut omintakeinen talousjärjestelmä murtui, ja viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Intia on ollut yksi maailman nopeimmin kasvavimpia talouksia. Ohjaaja Rahul Jain ei kuitenkaan ole vakuuttunut kehityksen ja talouskasvun autuudesta. Ketä tämä kehitys hyödyttää, hän kysyy, ja kun elokuvan lopussa kamera kuvaa vuoren kokoista kaatopaikkaa, jolla yhteiskunnan alimmalla orrella istuvat tonkivat jäteauton tuomaa lastia löytöjen toivossa, katsoja on valmis esittämään saman kysymyksen.
Rahul Jainin visuaaliseen kerrontaan vahvasti nojaava teos toimii tehokkaimmillaan suurelta valkokankaalta katsottuna. Kokemus on niin immersiivinen, että huomaan olevani helpottunut siitä, että minulla on katsomossa kasvomaski kasvoillani. Aivan kuin elokuvassa kaikkialle ulottautuvat fossiilisista energialähteistä syntyvät pienhiukkaset minä hetkenä tahansa läpäisisivät valkokankaan ja tunkeutuisivat omaankin hengitysilmaani. Kun elokuvan päätyttyä astun elokuvateatterista ulos harmaaseen tihkusateeseen, tunnen lähinnä voimattomuutta, mutta myös raivoa, joka haluaisi purkautua ulos silmittömänä huutona. Marraskuussa Glasgow’ssa järjestetyssä ilmastokokouksessa Intia asettui puolustamaan oikeuttaan jatkaa hiileen perustuvaa energiatuotantoaan talouskasvun nimissä. Intian ympäristöministerin Bhupender Yadavin mukaan talouskasvu on ennen kaikkea köyhien kansalaisten etu.
Se, mitä Invisible Demons ei tuo esiin, on vuoden 1991 jälkeen tapahtuneen talouskasvun hedelmät. Kertomatta jää, miten Intian talouskasvun seurauksena kansan lukutaito on parantunut samalla, kun lapsikuolleisuus ja äärimmäinen köyhyys ovat vähentyneet ennätysvauhtia. Vaikkei Intia mikään pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta olekaan, on selvää että talouskasvu on hyödyttänyt paitsi voitot taskuihinsa käärineitä kapitalisteja myös köyhää kansaa, ja tähän hyötyyn vetoaa myös Intian ympäristöministeri.
Invisible Demons on mainoslauseensa mukaisesti ”pelottavan kaunis elokuva” fossiilisen teollisuuden aiheuttamista ympäristöongelmista, mutta uskottavaa vaihtoehtoa nykyjärjestelmälle se ei esitä. Sellaisen vaatiminen dokumenttiohjaajalta olisi toki kohtuutonta. Tavoitteet ovat toisaalla. Elokuvan päätuottaja Ilkka Vehkalahti, joka on myös yksi elokuvan käsikirjoittajista, toteaa että dokumentillaan työryhmä haluaa saavuttaa suuren yleisön ennen kaikkea Intiassa, jossa laaja ympäristöliike on vasta syntymässä. Tässä tavoitteessaan dokumentti saattaa hyvinkin onnistua. Pienen, mutta sitäkin vaikutusvaltaisemman yleisön dokumentti on jo saavuttanut, kun se oli viime kesänä ensimmäinen suomalainen Cannesin elokuvajuhlille päässyt dokumenttielokuva.
INVISIBLE DEMONS – TUHON MERKIT (Suomi 2021)
Ohjaus: Rahul Jain
Käsikirjoitus: Rahul Jain, Iikka Vehkalahti, Yaêl Bitton
Ikäsuoritus: K7
Kesto: 70 min
Suomen ensi-ilta 26.11.2021.
