Isä Gianni Sgreva TYT:n Kahvia ja bullaa -tilaisuudessa. Kuva: Jasmin Ruokolainen
0

Manaaja

Roomalaiskatolinen kirkko on täynnä asioita ja ilmiöitä, joita on joskus vaikea ymmärtää. Vaikeus lisääntyy, kun katolista kirkkoa katsoo hyvin maallistuneesta länsimaisesta näkökulmasta. Asiaa ei auta, että jo kulttuurisesti roomalaiskatolinen kirkko on suomalaiselle lähtökohtaisesti vieras.

Eurokolikoita. Kuva: roijaune/Freeimages.
0

Joku sen aina maksaa

Keski-iän ohittanut pariskunta poistuu hyväntekeväisyyskonsertista mielenosoituksellisesti kolistellen. Soitto on keskeytynyt hetkeksi, kun toimittaja haastattelee muusikkoa illan teemasta, vanhusten yksinäisyydestä. ”Emme me tällaista tulleet kuuntelemaan, tulimme konserttiin”, puhisee nainen ovella.

Hikoilua kuntosalilla. Kuva: Une Photos/Flickr.
0

Aivot nutturalla

Ennen vanhaan ennen teknologian ihanaa taivasta, elämä oli pitkälti tuskaa ja hikeä hengissä selviämisessä ja vapaa-aika oli kovasti kortilla. Ihmiselo oli kovaa ja ihmiset vanhenivat nopeasti ja kuolivat nuorina, parhaiten pärjäsivät vahvat ja varakkaammat, heikoilla ja köyhillä meni huonommin.

Aivot. Kuva: Obscenity/Freeimages
0

Mielekäs tietopaketti

Ihmisen mieli -kirja perustuu Suomen kulttuurirahaston tukemaan kaksivuotiseen hankkeeseen, Mieli-forumiin, joka kokosi 2007–2008 lukuisia eri alojen tutkijoita työpajoihin pohtimaan ihmismielen saloja. Teoksen yhdeksän kirjoittajaa muodostivat Mieli-forumin johtoryhmän, joka on aidosti poikkitieteellinen.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.