Oikealta nimeltäni olen Vuokko Ilola. Monet tuntevat minut entuudestaan Kotimaan blogistina. Olen 11 lapsen äiti Kirkkonummelta ja työni on Masalan koulussa koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerhon ohjaajana.
Jokaiselle syntyvälle lapselle olisi parasta se, että hän saisi syntyä toivottuna rakastavaan ja tasapainoiseen perheeseen. Lisäbonuksena lapsen paras olisi perheen vähintäänkin kohtuullinen elintaso ja turvallinen elinympäristö. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että lapsen kasvaessa hänen elämänsä olisi onnenkantamoista. Perheeseen voi tulla työttömyyttä, sairastelua, tai lapsen uhmaikä voi olla niin haastava, että vanhemmilta ei löydy jämäkkyyttä…
Abortti on jo sanana minulle henkilökohtaisesti niin kipeä asia, että en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan sitä. Minulle on tehty abortti.
Pauliina Rauhalan uusi romaani Synninkantajat ei antanut sitä, mitä etukäteen lupasi. Kirjan kustantajan (Gummerus) sivuilla mainostettiin, että kirja kuvaa hoitokokousvuosia lestadiolaisyhteisössä, mutta vain pieni siivu kirjan sisällöstä käsitteli hoitokokouksia.
Kysymyksen esitti minulle vuosia sitten silloin kuusivuotias tyttäreni. En osannut vastata hänen kysymykseensä muuta kuin että en tiedä.
Jos henkilö ottaa viikossa yhden alkoholiannoksen, onko se verrattavissa yhteen viikoittaiseen tupakkaan tai berliininmunkkiin? Vai saako yhteen alkoholiannokseen polttaa monta tupakkaa tai syödä useamman berliininmunkin, jotta voidaan puhua samasta terveysriskistä?
Kerrataanpa hieman näitä vanhoillislestadiolaisuuden kannanottoja ehkäisystä eri aikakausina.