Katkeruuskortti

Joka kesäiset suviseurat olivat juuri ja niistä uutisoitiin ihan kiitettävästi, koska vaikka en varsinaisesti edes hakenut uutisia, niitä oli mahdotonta kokonaan välttää näkemästä. Uutisten lisäksi myös Facebookissa alkoi syntyä keskusteluista aiheen ympärille. Ja minä onneton osallistuin niihin, ihan omalla kokemuksellani aihepiiristä. Noh, eiköhän minulle heti kohta heilahtanut yksityisviestinä katkeruuskortti, heilahtipa hyvinnii 🙁  Minua kehotettiin olemaan myrkyttämättä sydäntäni ja antamaan anteeksi. Lisäksi sain syytöksen, että minulla on jatkuvasti pahoinvoinnin ajatuksia ja että vihaan lestadiolaisuutta. 

Se on sellainen outo juttu, että ensin minut on ”juurrutettu” niin kutsuttuun Jumalan valtakuntaan monin eri keinoin lapsuudenkodissani ja silloisen uskonyhteisöni tilaisuuksissa, minua on lahjottu taivaalla ja peloteltu helvetillä, minulle on mustamaalattu ulkopuolisia ihmisiä ja kauhisteltu maailman menoa. Ja sitten kun olen alkanut epäillä ääneni joitakin liikkeen opetuksia ja käsityksiä, minua on yritetty käännyttää, ja sitten kun lopulta olen lähtenyt, en saisi sanoa halaistua sanaa koko historiastani liikkeen parissa, paitsi jos kehun sitä. 

Miten unohdan elämästäni liki 50 vuotta? Kuulepa, en mitenkään, eikä minun pidäkään unohtaa! On vain tultava jotenkin toimeen sen kanssa, ja voin sanoa, että koko ajan menee paremmin siinä suhteessa. Enää ei tarvitse huutaa ahdistusta ääneen eikä itkeä muutenkaan, harvemmin enää tulee kelju fiilis kohdatessa jotakin entiseen uskonyhteisööni liittyvää. Voin ihan ilman irvistelyä muistella entisiä aikojani 😉 

Olen huono vihaamaan mitään tai ketään. Eli älä huoli❤ 

Juttu menee kohdallani näin: vaikka en olisi koskaan kokenut hoitokokouksia, eikä ystävilleni olisi järjestetty niitä, enkä uupunut suuren perheeni keskellä tai saanut koskaan selkäsaunaa telkkarin katsomisesta tai kynsien lakkaamisesta, vl-liike oppeineen ei olisi minulle ollut mitenkään hyväksi. 

Ensinnäkin se kaikki monin eri tavoin tapahtuva syyllistämisen kulttuuri: olet syyllinen ja syntinen, vaikka et ole varsinaisesti mitään pahaa tehnytkään. Voi, miten jo pikkutyttönä joskus iltaisin itkin syntisyyttäni ja ajattelin, ettei kukaan ole niin huono ihminen kuin minä. Ei pienen lapsen pitäisi koskaan elää tuollaisissa syövereissä. Lapsia pitää kannustaa myönteisyyteen niin itseä kuin toisiakin kohtaan. 

On tosi kuormittavaa ajatella jo lähtökohtaisesti olevansa paha ihminen. Sitten kun vielä tuli katsottua telkkaria, niin kylläpä masensi kovasti. ”Kaikki ovat pois poikenneet ja tyynni kelvottomiksi tulleet, ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan”, siteerattiin Raamattua ahkerasti. Sitten perään kehotettiin uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, minkä jälkeen oli hetken helppo olla, kunnes syntisyys alkoi taas painaa ja useimmiten edes ilman mitään pikkurikkeitä, saati pahoja tekoja, kuten esimerkiksi just television katselua. 

Toinen minua kovasti kuormittanut asia oli kokemukseni kuulumisesta johonkin sisäpiiriin, jonka asioita ei saa muille kertoa kuin rajatusti ja jossa taas arvosteltiin välillä rumastikin piirin ulkopuolisia ihmisiä. Oli Jumalan lapset ja oli enempi tai vähempi epäihmisiä. Pahimpia epäihmisiä olivat eriseuraiset, sitten Jumalan lapsia huonosti kohtelevat epäuskoiset ja sitten tavalliset epäuskoiset ihmiset. Minusta oli vastenmielistä kuulua tuollaiseen sisäpiiriin, mutta se oli välttämätöntä jos halusi välttää helvetin tulimerineen. Näin koin jo ekaluokkalaisena.

Kaikkein vastenmielisin asia oli minulle kuitenkin tervehtimiskäytäntö ”Jumalan terve” ja synninpäästösanat ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit on anteeksi”. Ikinä en tottunut niihin, enkä kokenut niitä millään tavalla hyvinä, saati ihanina asioina. En osaa sanoa, mistä kumpusi vastenmielisyyteni näitä asioita kohtaan, johtuiko ujoudestani, introverttiydestäni vai kenties juuri siitä sisäpiiriläisyyden kokemuksestani, mikä oli minusta jollakin tavalla epätervettä yhteisöllisyyttä, en osaa sanoa. 

Jumalan terve – olen uskovainen ja oletan että sinäkin olet uskovainen.

Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi – Golgatan keskimmäisellä ristillä vuosi viaton veri sinun ja minun pelastukseksi, tunnustan syntini ja kadun niitä, anna anteeksi. 

Uhh!

Eräs tuntemani henkilö kävi tänä vuonna ensimmäistä kertaa suviseuroissa ihan mielenkiinnosta. Kun hän kuunteli siellä saarnaa, hän epäili kaverilleen puhujan olevan psykoosissa. Ei ollut; itki vain kovasti pyytäessään seuraväeltä syntejään anteeksi. Mutta ymmärrän epäilyt psykoosista noin liikkeen ulkopuoliselta 🙂  Mitähän hän olisi ajatellut jos olisi kuullut entisvanhaisia saarnamiehiä? Hehän nostattivat hurmoksen kierroksia niin, että mummot kiittivät huutaen, huojuen ja hypähdellen, samalla kun läiskivät käsiä yhteen. Kerran joku mies alkoi kiivetä tolppaa pitkin ylös hurmoksessaan, kertoo tarina, liekö totta 🙂 Nykyään saarnat on ihan pliisuja verrattuna vanhoihin saarnoihin. Tosin en ole moneen vuoteen kuunnellut niitä. 

Minun arvomaailmaani on avoimuus, läpinäkyvyys, inhimillisyys, hyväntahtoisuus, luottamus, rehellisyys ja ystävällisyys kaikkia ihmisiä kohtaan ja kaikkien välillä, sitä ei voi suoraan kokea joka suuntaan minkään sortin sisäpiiriläisenä. Se oli minulle iso ongelma.

Minunlaiseni paikka ei siis ollut eikä ole vanhoillislestadiolaisuus. Tein hyvin kun lähdin. Se ei ole monen muunkaan paikka. Esimerkiksi seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan: teet hyvin kun lähdet. Olet täydellinen ja onniteltava sellaisena kuin olet, siihen ei tarvita kenenkään eikä minkään yhteisön hyväksyntää. Myös sinä siellä psykiatrisella osastolla, joka pelkäät mennä kotilomille raskaaaksi tulemisen pelossa: teet hyvin kun lähdet, paikkasi ei ole vanhoillislestadiolaisuus. Etkä sinäkään kadu lähtöäsi liikkeestä, joka yrität olla helvetinpelossa masturboimatta ja epäonnistut jatkuvasti: teet hyvin kun lähdet. 

Tulkaa te kaikki raskautetut ja hyljeksityt, maailmassa saatte hyväksynnän ja levon! Pääsette irti kahleista, jotka estävät ilon ja onnen! Tulkaa, kaikki on valmista!

Jääkää sinne te, jotka pärjäätte ja olette onnellisia siellä! Jääkää sinne heterot ja halutut, teillä on siellä ihana Lintukoto! Vanhoillislestadiolaisuus tarvitsee vahvoja ihmisiä, jotka kestävät kuormia eivätkä missään vaiheessa nurise myöhemmin elämäänsä uskovaisena. 

15 lasta – helppoa kuin heinänteko! 

Homo ilman seksielämää – Jumala antaa voimat ja muuta tekemistä!

Joka raskauden jälkeen osastolla – väsyy ne yksinäisetkin!

Minun siis kuuluisi olla nyt kaikesta hiljaa, kun kerta lähdin vl-liikkeestä. Anna jo olla, viljele vaikka tomaatteja – sanottiin minulle kerran. Kudon nyt ahkerasti sukkia, käyn töissä, vietän aikaani perheen parissa ja hyvin vähän ajattelen, vielä vähemmän kirjoittelen vanhoillislestadiolaisuudesta yhtään mitään. Se, että nyt kirjoitan, ei tarkoita sitä, ettei päässäni mitään muuta liiku. Liikkuupa hyvinnii! Tietäisitpä mitä kaikkea! Viimeiset reilut kymmenen vuotta on ollut elämäni onnellisinta aikaa. Pojan kuolema oli ja on raskas isku edelleenkin, mutta muuten; ihanaa on ollut ilman valtakunnan vankilaa ja kahleita!

Selitän siksi, kun aina epäillään minulla olevan myrkkyomena kurkussa: EI OLE! 

Jos vl-yhteisö ei halua tulevaisuudessa The TARRATOIMIKUNNAN tai muun tahon tapaisia mielenilmaisuun tai ulostuloja, sen on muututtava. Sen on valistettava jo hyvin nuoria jäseniään, että jos he kokevat uskovaisuutensa vastenmielisenä tai jos he kuuluvat seksuaalivähemmistöön, heidän kannattaa lähteä hyvin nopeasti liikkeestä pois. Myös jos iso perhe on ongelma tai joku muu asia hiertää liikaa, niin ulos vain. Ei kannata missään tapauksessa yrittää pitää sellaisia ihmisiä yhteisössä, jotka eivät voi siellä hyvin. Avoin keskustelu jo pienelle lapselle aiheesta ja loppuu kitinät ja arvostelut myöhemmin netissä ja lehtien palstoilla. 

Jos taas pidetään juurruttamisesta ja puhutteluista käännytysyrityksineen kiinni, tulevaisuudessa mielenilmaisut ja muut ulostulot tulevat vain lisääntymään. Nykynuoriso ei pelkää enää samalla tavalla kuin vanhempi polvi, he kun eivät ole kokeneet 70-luvun hoitokokouksia. 

TARRATOIMIKUNNALLE vielä supersuuret onnittelut ensinnäkin oivallisesta nimestä, mutta ennen kaikkea hurmaavasta ulostuloista ja rohkeudesta❤ Onnea elämäänne ja kiitos kun olette❤ 

Loppuun vielä tietoisku katkeruuskortista.

Katkeruuskortin antaminen on ilkeyttä, ihan silkkaa ilkeyttä. Saat toki anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, kun käytit sitä. Mutta paranna tapasi, äläkä enää tee syntiä. 

Jos joku ihminen on oikeasti kokenut jotain niin rankkaa, että siitä on jäänyt katkera mieli jatkuvaksi olotilaksi, hän ei tarvitse osakseen mitään katkeruuskorttia, vaan välittämistä, kuuntelua ja lämpöä. 

Usko jo: katkeralle ei sanota, että olet katkera. Se ei auta ketään. Jos ihminen on katkera, hän tarvitsee pitkäaikaista terapiaa, eikä sekään aina auta pääsemään menneisyyden haamuista irti. 

Vielä ihan loppuun toinen tietoisku vl-liikkeestä lähteneistä.

Heistä hyvin harva kaipaa liikkeeseen takaisin, ja hehän tietävät, että Isän kodin ovet ovat avoinna yöllä ja päivällä, jos hätä omasta sieluntilansa iskee. 

Heidän ei tarvitse käyttää vl-liikkeestä termiä Jumalan valtakunta, koska ei se heille tarkoita sitä. Heidän ei myöskään tarvitse puhua Jumalan lapsista tai uskovaisista, koska eivät he ajattele niin liikkeen ihmisistä. 

He eivät ajattele, että vanhoillislestadiolaisuus on elävä usko ja että siellä ainoastaan voi pelastua. 

Vl-liikkeestä lähteneistä on muodostunut liikkeen varjoyhteisöjä ja vertaistukiryhmiä, joissa tuetaan toinen toistansa lavealla tiellä ja matkalla ilman verenvuodatusta. Siellä myös imitoidaan vanhoja puhujia ja pidetään saarnoja vanhasta muistista. Sketsit ovat myös haluttuja yhteisellä tapaamisilla etenkin miesten keskuudessa. Näistä toivon tulevaisuudessa huikeita TV-sarjoja 🙂 

Mm, nyt kun taas innostuin kirjoittamaan aiheesta, seuraava aihe voisi olla Lutherin käsitys avioliitosta traditiona tai kaksinaismoralismi vl-liikkeessä ja toive sen sisäistämisestä myös omien lasten kohdalla, eli kun minä olen äkännyt käyttää ehkäisyä ehkäisykiellosta huolimatta, toivon että tyttäreni hoksaa tehdä aikoinaan samalla tavalla. Otsikko voisi olla sääntöjen soveltaminen vl-liikkeessä. 

Katotaanpa jaksanko ennää ku oon niin vanaha jo! Terveisin kitkerän katkera Vuokko 😀 

Artikkelikuvassa ”pinched and bitter facial expression.” Kuva: Popular Science Monthly Volume 36, Public domain, via Wikimedia Commons.