On sääntöjä ja sääntöjä

Vuonna 79 Rooman imperiumissa ei ollut aikaa ikävystyä. Vesuvius purkautui ja hautasi Pompejin kaupungin. Samoihin aikoihin viimeisteltiin Roomassa Colosseumia. Kerrotaan, että rakentamiseen käytettiin juutalaiskapinan ja Jerusalemin hävityksen sotasaalista ja juutalaisia sotavankeja. Iso historian murros oli tapahtumassa. Jerusalemissa oli nousemassa esiin uskonnollinen lahko, Jeesus-liike muiden juutalaisuuden puolueryhmittymien rinnalle.

Takana oli tapahtumat 50 vuotta aikaisemmin Jerusalemissa. Nasaretilainen nuori mies Jeesus, kansaa villinnyt opettaja ja parannuksen julistaja oli aiheuttanut levottomuutta provinssin valtaapitävissä ja tullut teloitetuksi noin vuonna 30. Jeesus Nasaretilainen oli aktivisti ja kapinallinen Rooman valtaa edustavan järjestyksen ja myös juutalaisen uskonnollisen hierarkian kannalta. Tapahtumista sai alkunsa Jeesus-liike, josta seuraavan vuosisadan mittaan alkoi kehittyä kristinusko. Rooman imperiumin ja myöhemmin Euroopan ja koko maailman kannalta tämä oli merkittävämpi tapahtuma kuin Vesuvius, Colosseum tai Jerusalemin hävitys yhteensä.

Jeesus Nasaretilainen eli lyhyen elämän. Lapsuudesta ja nuoresta aikuisuudesta emme tiedä juuri mitään. Julkinen elämänsä kesti vain noin kolme vuotta päättyen kuolemaan ristillä pääsiäisjuhlan aikaan. Tiedot perustuvat silminnäkijöiden ja seuraajien muisteluihin ja muutamiin historiallisiin dokumentteihin. Niinpä hän oli alusta alkaen kiistelty hahmo. Ristiriitaiset käsitykset – ns. kristologiakiistat ovat muokanneet maailmanhistoriaa ja synnyttävät vielä 2000 vuotta myöhemmin tutkimusta, kirjallisuutta ja valtaisan määrän julistusta, uskonnollista, poliittista ja yhteiskunnallista aineistoa, taidetta ja jopa sotia. Jeesus-aiheiset kysymykset ovat olleet keskeinen tekijä, ainakin mauste seuraavissa maailmanhistorian risteyskohdissa:

– Jeesus-liikkeen irtautuminen juutalaisuudesta ja vähitellen parin sadan vuoden kuluessa kristinuskon muotoutuminen.

– Muotoaan etsivän kristinuskon sisällä heresiat, eriävät näkemykset ja tulkinnat, juutalaisuutta ja Jeesus-liikkeen ajatuksia yhdistävät vähemmistöt.

– Noin vuoteen 400 mennessä kristinuskon kasvu Rooman imperiumin hegemoniseksi uskontorakenteeksi.

– Islamin synty 600-luvulla. Arabian niemimaan heimojen uudisuskonto kiisti tai ohitti juutalaisuuden ja kristinuskon, mutta omaksui molemmista lukuisia palasia.

– Vuoden 1054 suuri skisma halkaisi kristinuskon maailman kahtia olennaisesti kristologiaa koskevan filosofisen ja kulttuurikiistan vuoksi.

– Reformaation vuosina 1517 ja sen jälkeen läntinen kristinusko hajosi ja sittemmin pilkkoutui jopa 30 000 erilaisen alaryhmittymän verkostoksi.

Lisäksi kaiken aikaa maailmaa on vaivannut Aabrahamista polveutuvien uskontojen epäsopu, juutalaisuuden syrjintä, vaino, holokaustin kauhistavat ilmiöt ja viimeisen sadan vuoden aikana islamilaisen terrorismin paheneva sota juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa.

Toisinajattelijoita ja vaihtoehtoisia näkemyksiä

Erityisen kiinnostava historian ilmiö on juutalaisuuden, Jeesus-liikkeen ja varhaisen kristinuskon vuorovaikutuksen aika ja jännitteet, jotka näkyivät toisistaan erottuvina, ennen pitkää riitautuvina yhteisöinä. Syntyi kiistoja, heresia-tuomioita ja jyrkkeneviä opinkäsityksiä. Tähän kristinuskon ja juutalaisuuden varhaisen rinnakkainelon historiaan on paneuduttu yli parinsadan vuoden ajan. Myös suomalaista tärkeää teologianhistorian tutkimusta on tehty. Ajanlaskun alun keskeisen itämiskauden ilmiöiden syvempi tuntemus olisi eduksi uskontojen yhteiselon ja keskinäisen ymmärtämyksen lisäämiseksi. Aiheeseen on perehtynyt professori James Tabor (Charlotte, University of North Carolina). Hän toimi muinaisen juutalaisuuden ja varhaisen kristinuskon tutkijana ja on eläköitynyt äskettäin. Seuraava perustuu hänen esitykseensä, jonka pääkohtia kuvailen.

Varhaisen Jeesus-liikkeen kuuma peruna oli suhtautuminen juutalaisuuden historialliseen perintöön, pyhiin teksteihin, Tooraan ja juutalaisen lain määräämään elämän järjestykseen. Kuten tunnettua, tämä oli kohtalokas kiista mm. alkuseurakunnan ja apostoli Paavalin välillä. Tutkijoiden arvelu on, että Jerusalemissa Jeesus-liikkeen alkuvaiheen pääosa muodostui paikallisista juutalaisista ja keskeinen hahmo oli Jeesuksen perheenjäsen, veli Jaakob. Jerusalemin ryhmän ja Paavalin välille kehittyi kiista, joka muodostui kriittiseksi, kun Jeesus-liikkeen sanoma alkoi Paavalin toimien ansiosta levitä kansainväliseksi ilmiöksi, myös pakanauskonnoista ja -kansoista tulevien keskuuteen Rooman laajan imperiumin alueella.

Juutalaiskristityiksi sanotaan juutalaisuudesta Jeesus-liikkeeseen kääntyneitä. Näiden joukossa oli juutalaisena kasvaneita ja oman uskontonsa sisäistäneitä, joihin Jeesuksen sanoma oli kolahtanut, mutta jotka eivät nähneet syytä kieltää juutalaisuuden syvää perintöä, arvoja, traditioita, tapoja ja sääntöjä. James Taborin esityksessä paneudutaan yhteen näistä juutalaiskristittyjen ryhmistä, joita on kutsuttu nimellä ebioniitit. Tämä samoin kuin monet turbulentin alkuvaiheen vuosina syntyneet juutalaiskristilliset suuntaukset joutuivat inkvisitiota muistuttavaan syyniin – kauan ennen kuin tätä tarkoittava instituutio ja käsite otettiin käyttöön.

Hierarkia haluaa ampua rivit suoriksi

Kristinuskon alkuhistorian vuosisadat olivat muotoaan etsivän ajatuksen, muutoksen ja muovautumisen aikaa. Dogma, kaanon, elämäntavan säännöt ja kirkon organisaatio kehittyivät vähitellen. Kehittyvä traditio on arka ja kiistelty aihe, koska yksi ja toinen suuntaus haluaisi uskoa muuttumattomaan oppiin – kuin alun perin määriteltyyn totuuteen. Historialliskriittinen raamattunäkemys ja syvälle paneutuva oppihistoria ja eksegeesi suhtautuu avoimesti ja rehellisesti historian prosessiin, vaikka saakin osakseen nykyajan inkvisition nyreitä katseita.

Alkukirkon poikittainajattelijoiden katsomuksiin kannattaisi perehtyä. Se voisi auttaa ymmärtämään myös nykyajan ihmisen uskonnollisen ajattelun särmäkohtia ja hankalia mutkia. Ebioniitti-kristityt uskoivat Jeesuksen olevan VT:ssä luvattu Messias. Heidän ajatuksissaan oli kuitenkin pari omintakeista mutkaa. He uskoivat Jeesuksen olevan Joosefin ja Marian luonnollinen lapsi, josta tuli Messias virheettömän juutalaisen elämän ansiosta. He pitivät Paavalia melkein juutalaisuuden hylänneenä luopiona. Ennen pitkää toivottoman kiistanalaiseksi teesiksi kirkossa muodostui väite, jonka mukaan Jeesus tulisi nähdä ikuisesti olemassa olleena ei-syntyisenä olentona. Tämä oli kompastus ebioniittien lisäksi Aleksandrian seurakunnan vanhimmalle Areiokselle. Nikean kokous 325 oli kutsuttu koolle höyläämään tämmöiset rypyt pois kirkon dogmasta.

Sota harhaoppeja vastaan on synnyttänyt kärsimystä, vihan ja epäsovun kierteitä. Ajatus yksikäsitteisestä sanallisesti ilmaistusta opin rakennelmasta on osoittautunut mahdottomaksi ideaaliksi. Tämän kangastuksen rinnalle olisi tarvittu nöyrempi maailman selitystä ja ihmisyyden mysteeriä kunnioittava katsomus. Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin sekä näiden lukemattomien muunnelmien epäsopuisten fraktioiden rinnakkainelo paranisi, jos paneuduttaisiin kriittisen, pohjiin menevän analyysin keinoin ajanlaskun alkuvuosisadan asetelmaan juutalaisuuden ja siitä lohjenneen Jeesus-liikkeen poreilevan kattilan sisältöön. Harhojen höyläämisen ajatus on ymmärrettävä ja hyvää tarkoittava pyrkimys vaientaa riitoja, mutta suvaitsevuus ja monikäsitteisyyden myöntäminen voisi luoda eheyttä.

Kukin tuhansista kuppikunnista voisi jatkaa omaa rataansa, säilyttää rituaaliset tapansa, mutta sisäistää mahdollisuuden nähdä historian prosesseissa vaihtoehtoisia ajatustapoja. Vuosikymmenien kuluessa joitain näkemysten särmiä voisi hioutua pois, halkeamia kasvaa umpeen tai ajatuksen ituja nousta esiin.

Sapattisääntö ja putipuhtauden harha

Tässä yksi esimerkki Jeesus Nasaretilaisen opetuksista, joka voisi olla hyödyllinen havainto kaikkien Abrahamin juuresta nousseiden uskontosuuntien kannalta. Kyseessä on elämän sääntöihin liittyvä arkinen tapaus, jossa mukana Mooseksen lain kunnioitus ja inhimillisyyden ja kohtuuden huomiointi. Taustaksi tieto, jonka mukaan Jeesus oli paneutunut tarkoin uskontonsa ohjeisiin, Tooraan ja VT:n kirjoituksiin, mutta näki myös syyn soveltaa eettistä harkintaa. Kuten monessa kohtaa, historialliset faktat eivät ole tarkistettavissa. Mutta tapauksen vahva viesti ei menetä tehoaan avaran tulkinnan kehyksessä.

Opetuslapset kävelivät viljapellon laitaa. He tulivat nälkäisiksi ja alkoivat siksi katkoa viljan tähkiä nälän pitimiksi. Sattui olemaan sapatti ja juutalaisen lain mukaan työnteko ja siis tähkäpäiden poiminta oli vastoin tätä sääntöä. Arvostelijat (putipuhtaat) moittivat tätä mutta Jeesus viittasi juutalaisessa Raamatussa (1. Sam) kerrottuun tapaukseen, jossa Daavid vieraili temppelissä. Hän tuli nälkäiseksi ja pyysi syötävää. Ylimmäinen pappi sanoi, että muuta syötävää ei ole kuin pappien käyttöön varatut näkyleivät. Daavid ja seurueensa söivät nälkäänsä nuo temppelin näkyleivät.

Toisella kertaa kinastelu koski kysymystä, onko kyseessä sapattirikos, jos parantaja auttaa potilastaan sapattina. Jeesuksen vastaus on klassikko. Hän kysyy, jos oma poikasi tai härkänne putoaisi kaivoon sapattina, menisitkö apuun? Toisessa versiossa Jeesus paransi sairaan naisen ja synagogan esimies moitti: Viikossa on kuusi päivää työtä varten. Tulkaa parannettavaksi silloin eikä sapattina. Nämä pienimuotoiset esimerkit kuvastavat, mikä on kivettyneiden sääntöjen ja inhimillisen armeliaisuuden välinen ero. Esimerkit tiivistävät mikä oli Jeesus Nasaretilaisen opetuksen reformatorinen kärki.

Kun tätä nykyä homoseksuaaliselle lähimmäiselle luetaan lakia, jonka mukaan hänen seksuaalinen suuntautumisensa on väärin, loukkaa luomisjärjestystä ja turmelee kristillisen ihmiskäsityksen, on kyseessä tuon lähimmäisen kannalta eksistentiaalinen julmuus, jota pahentaa putifarisealainen vakuutus, jonka mukaan hän on arvokas, ainutkertainen ja Jumalan rakastama. Vanhan kansan sanontoihin on tiivistynyt eettistä viisautta, kuten ”hätä ei lue lakia”.

Artikkelikuvassa Abrahamin portti Tel Danissa Israelissa. Kuva: Lajoya02, CC BY-SA 4.0, via Wikimedia Commons.