Kailaheimon kiinnostus stoalaisiin ei laannu
Markku Kailaheimo on kontiolahtelainen kirjailija, joka on kirjoittanut useammankin kirjan.
Markku Kailaheimo on kontiolahtelainen kirjailija, joka on kirjoittanut useammankin kirjan.
Eräs Aristoteleen (384–322 eaa.) kummallisimpia väittämiä on sanoa naista kaikessa suhteessa miestä vajavaisemmaksi.
Urheilun ja kulttuurialan epäeettisiä toimintatapoja on nostettu viime aikoina esiin, mutta monissa uskonyhteisöissä hengellinen väkivalta jatkuu edelleen.
Ei taida olla suomalaista gallup-tutkimusta, jossa kansalaisille annettaisiin jokin sana
”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”
Neuvostoliitossa opiskellut ja Suomen Elokuva-arkistossa työskennellyt filosofian lisensiaatti Pentti Stranius kirjoittaa venäläistä elokuvaa käsittelevässä esseeteoksessaan Unohdettu valkokangas (Warelia 2022), että Neuvostoliitossa elokuvataide koki dramaattisia vaiheita, kun sitä yritettiin valjastaa puoluevallan palvelukseen ja kommunismin rakentamiseen. Asiaa tuntematon lukija joutuu miettimään, eikö se koskenut neuvostomaassa kaikkia taiteita ja muutakin kulttuurielämää, kirkkoa myöten. Elokuva oli Neuvostoliitossa suosittua ja…