Emmanuel Carrèren uusin romaani, Yoga, julkaistiin pitkän odotuksen jälkeen englanniksi kesäkuun alussa lähes kaksi vuotta ranskankielisen alkuperäisteoksen julkaisun jälkeen.
Alkuperäinen teos ilmestyi Carrèren ja tämän pitkäaikaisen elämänkumppanin Helene Devynckin avioliiton päätyttyä. Avioeron ehtoihin kuului sopimus, jonka mukaan Carrère ei hyödynnä teoksissaan ex-vaimoaan kirjallisena hahmona ilman tämän nimenomaista suostumusta. Carrére on tunnettu kirjallisesta tuotannostaan, johon hän kutoo runsaskätisesti mukaan oman elämänsä tapahtumia ja ihmisiä.
Yoga on autofiktiivinen romaani, jonka tapahtumat käynnistyvät tammikuussa 2015, kun kirjailija Carrère matkustaa Ranskan maaseudulle retriittiin tavoitteenaan keskittyä vipassana-meditaatioon. Retriitin osallistujilta edellytetään sitoutumista tiukkoihin sääntöihin henkisen puhdistautumisen saavuttamiseksi. Kymmenen päivän ajan Carrére sitoutuu meditoimaan kymmenen tuntia päivässä. Muiden osallistujien kanssa ei retriitin aikana saa puhua, eikä ulkomaailmaan saa olla viestinnällisessä yhteydessä. Ehdottoman tärkeää on se, ettei osallistuja poistu retriitistä kesken kaiken, tapahtui mitä tahansa, sillä retriitin keskeyttäminen saattaisi ohjaajien mukaan vaarantaa osallistujan hyvinvoinnin.
Carrère kertoo harjoittaneensa joogaa vuosikausia ja saaneensa siitä helpotusta elämäänsä. Eikä kirjailija tässä kohtaa viittaa mihinkään jumppaliikkeisiin, vaan ikivanhoihin itämaisiin meditaatioharjoituksiin, joiden tarkoituksena on mielen, ei kehon, kultivointi. Hän kuvailee harjoitusten ansiosta eläneensä suoranaista kultakautta, jona aikana hänen lähimmät ihmissuhteensa ja kirjallinen uransa ovat kukoistaneet ennen näkemättömällä tavalla. Kuuttakymppiä lähestyvällä kirjailijalla ei ole mitään syytä olettaa, että suurempia vastoinkäymisiä häämöttäisi taivaanrannassa. Monivuotinen mielenharjoittaminen on tehnyt kirjailijasta oman elämänsä herran.
Tausta-ajatuksenaan Carrèrella on hankkia retriitistä materiaalia uuteen joogaoppaaseen, jonka hän suunnittelee kirjoittavansa kepeällä kynällä suurpainokset mielessään. Retriittiin saapuessaan Carrère ei aavista, että vain muutaman päivän päästä hän joutuu keskeyttämään meditaatioharjoitukset, kun tieto Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen tehdystä terrori-iskusta saavuttaa retriittikeskuksen. Iskussa Carrère menettää ystävänsä.
Retriitin jälkeen Carrèren elämä luisuu raiteiltaan. Hänet suljetaan kuukausiksi psykiatriseen sairaalaan, jossa häntä hoidetaan sähköhoidoin. Diagnoosiksi hän saa kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Yritän hahmottaa, mikä tuon henkisen romahduksen kirjailijassa todella laukaisee, mutta se on vaikeaa. Aivan kuin jotain tärkeää jätettäisiin kertomatta. Toki hyvän ystävän menettäminen terrori-iskussa on järkytys, joka voi suistaa ihmisen raiteiltaan, mutta kirjailija itse sijoittaa tarinan ratkaisevan käänteen toiseen kohtaan: rakastajan menettämiseen.
Carrère kirjoittaa naisesta, jonka on aikaisemmassa elämässään tavannut yhteisessä joogaretriitissä ja jonka kanssa hän aloittanut suhteen, jonka tärkein sisältö on seksi. Suhteen kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, ettei kumpikaan esitä kysymyksiä toisen henkilön elämästä ja perheestä. Carrère itse kuvittelee jopa, ettei tuo nainen, jota hän kutsuu Kaksosnaiseksi (Gemini woman), tiedä että hänen petikaverinsa on tunnettu kirjailija. Ehkä aliarvioin suhteen laatua. Carrère ilmoittaa käyttävänsä sanaa jooga laajassa merkityksessä. Siinä missä vipassana ja tai chi ovat hänelle joogaa, myös seksi voi hänen mukaansa olla sitä.
Nainen lahjoittaa kirjailijalle pienen kaksosia esittävän terrakottapatsaan, jota Carrère kuljettaa kaikkialla mukanaan. Arkipäivän ulkopuolelle sijoitetut intiimit kohtaamiset hotelleissa päättyvät, kun nainen kertoo muuttavansa perheensä kanssa ulkomaille. Carrère yrittää uskotella, että tapaamiset voivat kyllä jatkua – hänellä on mahdollisuus matkustaa naista tapaamaan vaikka toiselle puolelle maapalloa. Vähän ajan päästä terrakottapatsas putoaa kivilattialle ja särkyy pieniksi paloiksi. Suhde on lopullisesti ohi.
***
Carrerè kulkee romaanissaan tutuilla autofiktion poluilla. Yogassa Carrère kirjoittaa pyrkivänsä kirjailijana aina ensisijaisesti totuuteen (oma suomennos):
”Se mitä kirjoitan, saattaa olla narsistista ja turhamaista, mutta minä en valehtele. […] Tästä kirjasta en voi sanoa samaa kuin aikaisemmista teoksistani: ’Kaikki on totta’. Kirjaa kirjoittaessani jouduin vääristelemään hieman, vaihtamaan hieman järjestystä, poistamaan joitain kohtia. Erityisesti poistamaan, sillä vaikka voinkin sanoa omasta elämästäni mitä ikinä haluan, myös vähemmän imartelevia asioita, en voi tehdä samaa muille.”
Tulkitsen, että kirjailija viittaa tässä juridiseen sopimukseen ex-vaimonsa kanssa. Useassa aikaisemmassa kirjassaan Carrère on kirjoittanut puolisostaan, lähes poikkeuksetta arvostaen ja lämmöllä, mutta tätä mahdollisuutta hänellä ei ymmärrettävästi enää ole. On siis muokattava totuutta, jotta tarina pääsee hengittämään.
Lukija ei voi tietää, mikä kaikki kirjassa kuvattu on todella tapahtunut ja missä järjestyksessä. Dokumentaarinen totuus ei kuitenkaan ole autofiktiivisen romaanin ydinkysymys. Fiktiivisenkin linssin läpi kerrottuna Carrère kuvaa tarkasti todellisuutta, nykyaikaa ja olosuhteita. Se, mitä kirjassa ei mainita sanallakaan, siis avioeroa, huutaa rivien välistä.
Fiktiivisen kirjan lukemisen kannalta kirjailijan yksityiselämän tapahtumilla ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään merkitystä. Kirja seisokoon omilla jaloillaan. Muistelen, että kun 2000-luvun alussa opiskelin kotimaisen kirjallisuuden perusteita, meille opetettiin sellaista ajatusta, että kirjailija ja hänen teoksensa on erotettava toisistaan, kun teosta tulkitaan ja arvostellaan. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että taiteilijan persoonasta ja elämästä käsin ei tule tulkita taiteilijan tekemää teosta, vaan teos tulee tulkita itsenäisenä taideteoksenaan. Tämä on luonnollisesti haastavaa, varsinkin kun on niin, että Carrèren tapauksessa kirjailijan persoonaa ”valuu” väkisinkin teoksensa säkeisiin.
Nykyaika on tuonut mukanaan toisenlaisenkin näkemyksen taiteilijaan ja tämän teokseen. Sen mukaan teosta ei voi irrottaa taiteilijasta ja tämän moraalisista valinnoista. Karrikoidusti: Jos elokuvaohjaaja on tehnyt vakavan rikoksen, hänen elokuviaan ei enää sen jälkeen tule palkita Cannesissa Kultaisin palmuin.
Myönnän lukeneeni artikkeleita Carréren avioerosta ja hänen ex-vaimonsa näkemyksiä kirjailijasta. Myönnän häiriintyväni. Mietin, onko oikein, että pidän tästä kirjailijasta näin kovasti. Epäilemättä hän on ollut aviomiehenä sietämätön. Huomaan suhteeni minäkertojaan muuttuvan. Näen hänet toisessa, vähemmän imartelevassa, valossa. Toisaalta, muistutan itseäni, kirjailija ei missään kohtaa väitä olevansa moraalisesti hyvä tai ihmisenä edes siedettävä. Päinvastoin, hän vertaa itseään Jack Torranceen, Hohto-elokuvan sekopäiseen kirjailijahahmoon.
***
Carréren alkuperäisenä tavoitteena oli kirjoittaa hyväntuulinen kirja joogasta ja sen harjoittamisesta. Oli tarkoitus kuvailla tekniikoita, joilla ihmiset ovat tuhansia vuosia kultivoineet mieltään ja kehoaan henkisen kasvun nimissä. Kävi kuin hiirelle kissan räätälinä: ei siitä hyvän mielen joogakirjaa tullutkaan. Tuli masennuskirja. Tuli kirja kuolemasta. Tuli tarina kärsimyksestä, joka toisaalta jakaantuu epätasaisesti maailman asukkaiden kesken, toisaalta taas iskee valikoimatta sinne, missä menestys kasaantuu yhden kirjailijan syliin.
Silti en voi välttyä ajatukselta, että kirjailija on tarinan loppuun päästessään oppinut enemmän mielensä liikkeistä kuin kaikkina niinä vuosina yhteensä, joina hän joogatyynyllään hengitellyt sieraimiinsa keskittyen. Siitäkin huolimatta, että kirjan loppu on omaan makuuni hieman korni, koin kirjan ääressä jonkinlaista harvinaista ymmärrystä ihmisen osasta.
***
Kaksi vuotta sitten kirjoitin Vartijaan Emmanuel Carrèren teoksesta The Kingdom, joka on huima, ja spekulatiivinen, kirjallinen sukellus kristinuskon ensimmäiselle vuosisadalle. Tuon kyseisen tekstin lopussa harmittelin sitä, että teosta tuskin suomennettaisiin, ellei joku hurjapäinen pienyrittäjä siihen tehtävään vastoin ryhtyisi. Tällä kertaa on toisin. Turkulainen pienkustantaja Sammakko on ilmoittanut julkaisevansa Carrèren Joogan Kristina Haatajan suomennoksena tulevana syksynä. Siitä kiitos ja kumarrus Sammakolle ja suomentajalle.
Arvioitu teos: Emmanuel Carrère : Yoga (Vintage, 2022). Kääntänyt ranskasta englanniksi John Lambert.
