Uskonto on melko harvinainen aihe The Economist -lehden sivuilla. Se ei kuitenkaan johdu mistään uskontovastaisuudesta. The Economist, joka alkoi ilmestyä 1843 (vain muutama vuosikymmen ennen Vartijaa!) on ympäri maailman luettu vaikutusvaltainen aikakauslehti, ja sen päähuomio on lehden nimen mukaisesti talouteen liittyvissä kysymyksissä. Mutta ei pelkästään. Se kirjoittaa paljon myös politiikkaan, kulttuuriin ja tieteeseen liittyvistä kysymyksistä. Kun lehti joskus kirjoittaa uskonnosta, voi olla varma, että juttu on lukemisen arvoinen.
Niin tälläkin kerralla. Lehden uusimmassa numerossa (29/2022) sekä pääkirjoitus että yksi artikkeli käsittelevät katolista kirkkoa. Pääkirjoitus koskee pappisselibaattia (”Let priests wed”) ja artikkeli kirkon hyväksikäyttökriisiä (The unending storm”). Näillä on lehden mukaan selvä yhteys, ja pääkirjoituksen otsikosta näkyy varsin suoraan, mitä mieltä lehti on asiasta. Lehdellä on tapana, ettei juttujen yhteydessä mainita kirjoittajan nimeä, koska linjana on, että lehden kollektiivinen ääni merkitsee enemmän kuin yksittäisten toimittajien. Luettelo kaikista lehden toimittajista löytyy kyllä sen kotisivulta, ja sen perusteella voi sitten arvailla, kuka minkäkin jutun on kirjoittanut. Erityistä uskonnollisten asiain toimittajaa The Economistilla ei ole.
Pääkirjoituksessa The Economist asettuu selvästi kannattamaan papiston pakkoselibaatin poistamista. Lehden mielestä se auttaisi taistelussa pappien harjoittamaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan, joka katolisen papiston keskuudessa on huomattavasti yleisempää kuin miesten keskuudessa yleensä. Lehti siteeraa tutkimustuloksia, joiden mukaan ylimmillään yhdeksän prosenttia katolisista papeista tai sääntökuntalaisista on syyllistynyt hyväksikäyttöön. Miesten keskuudessa yleensä ylimmillään kolmella prosentilla on ollut ajatuksia lasten hyväksikäytöstä, mutta harvat ovat toteuttaneet sellaisia ajatuksia.
Lehti muistuttaa, että itäisen riituksen katolisissa kirkoissa pappien avioliitto on sallittu, ja näissä kirkoissa hyväksikäyttö on harvinaisempaa. Katoliseen kirkkoon siirtyneet naimisissa olevat protestanttiset papit ovat voineet jatkaa katolisessa kirkossa avioituneina. Naimisissa olevat katoliset papit eivät siis ole tavaton näky. Pääkirjoituksen mukaan protestanttiset kirkot ovat osoittaneet, että avioliitto ja pappeus sopivat aivan hyvin yhteen ja voivat jopa lähentää pappia seurakuntalaisiinsa. Tähän lehti olisi voinut lisätä, että se myös yleensä – vaikka ei aina – tekee papeista uskottavampia avioliittoneuvojia!
Pääkirjoituksessa vedotaan lisäksi siihen, että selibaattivaatimuksen poistaminen – ja jopa naisten pappeuden hyväksyminen – voisi auttaa koko ajan pahenevaan pappispulaan, kun pappeja voitaisiin värvätä entistä laajemmasta joukosta. Oma osansa on ollut puutteellisella ”laaduntarkkailulla” ja pappiskoulutuksella. Nykyisellään kirkko ei ole osannut riittävän hyvin karsia värväämisvaiheessa joukosta ”mätiä omenia” tai kasvattaa seminaareissa pappiskandidaatteja elämään seksitöntä elämää selibaatissa. Käytännössä selibaatissa eläminen toteutuu vain osalta pappeja. Varsin tavallista on, että pappi elää (puoli)salaisessa suhteessa taloudenhoitajansa tai siivoojansa kanssa, kuten The Economistin artikkelissa kerrotaan.
Katolinen kirkko on kiihtyvässä käymistilassa. Kirkko menettää jatkuvasti jäseniään, ja kirkossakävijöiden määrät ovat rajussa laskussa esimerkiksi Espanjassa ja Irlannissa. Euroopassa kirkon hylkääminen on tapahtunut suuressa määrin hyväksikäyttötapausten seurakuntalaisissa aiheuttaman epäluulon ja pettymyksen vuoksi. Osissa kirkkoa hyväksikäyttöä on selvitetty laajoin tutkimuksin, viimeksi Ranskassa ja Saksassa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ongelman vakavuus tiedetään ja myös melko yleisesti tunnustetaan. Afrikka, Aasia ja osin Latinalainen Amerikka ovat alueita, joilta on odotettavissa todennäköisesti ainakin yhtä synkkiä tietoja, kun tutkimukset etenevät. Tosin Euroopassakin on vielä maita, joista tunnetaan yksittäisiä tapauksia mutta joissa laajat selvitykset eivät ole vielä lähteneet käyntiin. Niistä merkittävimmät ovat Italia ja Puola.
Kirkossa on laajasti halua muutokseen. Monissa maissa katolilaiset kannattavat suurin prosenttiosuuksin selibaattisäännön poistoa, naisten vihkimistä papeiksi ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua. Joukossa on paljon myös pappeja ja piispoja. Pappisvaltaisuutta ja klerikalismia vastaan on puhunut itse paavikin.
Paavi Franciscus on käynnistänyt kirkossa keskusteluprosessin, jossa annetaan ainakin periaatteessa mahdollisuus kaikille kirkon 1,4 miljardille jäsenelle sanoa mielipiteensä kirkon tulevaisuuden suunnasta. Suurimmat muutoshalut näyttävät olevan Saksan katolilaisilla. Siellä vauhti on ollut niin kova, että konservatiiviset katolilaiset eri puolilta kirkkoa ovat ilmaisseet julkisesti huolensa siitä. Prosessin tuloksia summataan Vatikaanissa syksyllä 2023 pidettävässä piispainkokouksessa. Viime aikoina on spekuloitu, että paavi saattaisi erota pian, mutta tuskin näin tapahtuu ainakaan ennen tuota mahdollisesti käänteentekevää kokousta.
