Pääkirjoitus

Aikakauslehti Vartijan pääkirjoitukset.

Paavi Franciscus. Kuva: © European Union 2014 - European Parliament/Martin Schulz
0

Puhuminenkin on tekemistä

Paavi Franciscus on monille hämmentävä tapaus. Ensin hän sanoo jotakin, mikä saa edistysmieliset hurraamaan, sitten jo kohta jotakin, mikä saa konservatiivit nyökyttelemään hyväksyvästi. Näinkö pidetään hulluja jännityksessä? Hämmennyksen tilaa tulee maaliskuussa 2015 kestäneeksi kaksi vuotta, mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut tämän paavin seurassa enemmänkin, niin paljon hän on ollut julkisuudessa esillä.

Brysselin asemalla. Kuva: Antonio Ponte/Flickr
0

Belgia, vastakohtien ja ristiriitojen maa

Ennen kuin Belgia itsenäistyi vallankumouksen vuonna 1830, se oli ehtinyt kuulua eri vaiheissaan niin Alankomaille kuin Ranskallekin. Maan halki kulkee itä–länsi-suunnassa jyrkkä kieli- ja kulttuuriraja, jonka eteläpuolella Valloniassa puhutaan ranskaa ja pohjoispuolella Flanderissa flaamia. Jotkut belgialaiset sanovat, että tämä kaikki johtuu pelkästä historiallisesta yhteensattumasta.

Holokaustin muistomerkki Berliinissä.
0

Antisemitismin uusi nousu

Vartijassa on aikojen saatossa kirjoitettu paljon antisemitismistä. Tällä kertaa kaikki artikkelimme tarkastelevat antisemitismiä jostakin näkökulmasta. Päätöksen numeron koostumuksesta teimme jo alkukeväästä, jolloin ei ollut vielä hajuakaan siitä, että Israelin ja Hamasin välit kärjistyisivät taas kerran sodaksi.

Naisia evankeliumijuhlilla. Kuva: Sley/Hannu Häkämies.
0

Anteeksi vain, naiset

Tämän numeron ensimmäisessä artikkelissa Amélie Liehrmann käsittelee historiallisten anteeksipyyntöjen problematiikkaa vähän aikaa sitten ilmestyneen teoksen Voiko historiaa hyvittää? pohjalta. Anteeksipyyntöjä käsitellään kirjassa monesta näkökulmasta, myös teologisesta.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.