Free Speech, No Bullshit
Syyskuun toisena sunnuntaina kävelemme hotellilta pyhän Luukkaan seurakunnan kirkkoon West Hollowayssa pohjoisessa Lontoossa. Jumalanpalvelus alkaa kello 11.
Aikakauslehti Vartijan pääkirjoitukset.
Syyskuun toisena sunnuntaina kävelemme hotellilta pyhän Luukkaan seurakunnan kirkkoon West Hollowayssa pohjoisessa Lontoossa. Jumalanpalvelus alkaa kello 11.
Sveitsiläinen teologian professori Hans Küng on pitkään ollut katolisessa kirkossa toisinajattelijoiden kruunaamaton kuningas, hierarkian päänvaiva, erehtymättömyysopin pureva arvostelija.
Heinäkuussa Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä sisäministeri Päivi Räsänen puhui kristillisen uskon rapautuvasta asemasta maallistuvassa yhteiskunnassa.
Alkuvuoden 2013 merkittävin uskontoaiheinen uutinen oli paavin ero ja uuden paavin valinta. Kuva uudesta ja vanhasta paavista rukoilemassa alttarin ääressä vierekkäin on pysäyttävä, lähes käsittämätön näky.
Lapuan piispa Simo Peura totesi muutama vuosi sitten, että keskustelu vapaa-ajattelijoiden kanssa on vaikeaa, koska näiden pyrkimyksenä on päästä eroon keskustelun toisesta osapuolesta.
Tässä Vartijan numerossa arvioidaan suomalaisen eksegetiikan merkittävimmän vaikuttajan Heikki Räisäsen pääteoksen suomenkielinen versio ja tutustutaan Juhani Rekolaan, joka osasi ja uskalsi vastata kirkon ja kristillisyyden uusiin haasteisiin sukupolvi sitten.