Abbey Roadin studio.

Free Speech, No Bullshit

Syyskuun toisena sunnuntaina kävelemme hotellilta pyhän Luukkaan seurakunnan kirkkoon West Hollowayssa pohjoisessa Lontoossa. Jumalanpalvelus alkaa kello 11.

Olemme valinneet seurakunnan siksi, että se on tunnettu vahvasta yhteisöllisyydestään ja että sitä johtaa Dave Tomlinson, joka on muun muassa kirjoittanut hauskan ja oivaltavan kirjan How to Be a Bad Christian…And a Better Human Being.

Saavuttuamme perille emme pety odotuksissamme, paitsi että Dave itse ei ole tällä kertaa paikalla. Uudet tulijat huomataan heti ja otetaan ystävällisesti vastaan. Vanhan kirkkorakennuksen kuori alttareineen on pois käytöstä, penkit on poistettu ja korvattu siirrettävillä tuoleilla, jotka on sijoitettu puolikaaren muotoon käytävän keskiosaan. Siellä moderni alttaritaulu ja sen edessä oleva alttaripöytä, joka muistuttaa enemmän aamutelevision keskeistä kalustetta, keräävät puolikaaressa vapaamuotoisesti istuvan seurakunnan huomion. Kun jumalanpalvelus alkaa, kirkko on täynnä kaikenikäisiä ihmisiä.

Jumalanpalveluksen liturgina ja saarnaajana on kaksi keski-ikäistä naista, molemmat maallikkoja, jotka tuntevat yhteisönsä ja osaavat puhutella sitä. Jumalanpalveluksen alussa lapsille esitetään kysymyksiä rukouksesta, ja nämä opettavat, että rukoilla voi milloin, missä ja mitä tahansa. Sen jälkeen he kiirehtivät pyhäkouluun.

Saarnassa kerrotaan, että kirkkoa rakennetaan koko ajan ja että sen rakentaminen on aina kesken. Ehtoollisen toimittaa albaan pukeutunut pappi, Daven työtoveri Martin Wroe. Rauhan tervehdys kestää seurakuntalaisten kesken tavallista kauemmin ja siitä tulee parin minuutin kättely- ja rupattelutuokio keskelle jumalanpalvelusta. Meille jää kuva yhteisöstä, joka on joutunut miettimään missiotaan ja olemassaolonsa tarkoitusta sekä keinoja paikallisten asukkaiden tavoittamiseen. Yhteisössä on elämää eikä kukaan näytä siltä, että kävisi messussa vain tavan vuoksi.

Kun katselemme ja ihmettelemme sosiaalista kanssakäymistä messun jälkeen, seuraamme liittyy Crispin, 51-vuotias free lance -videotoimittaja, joka on 25 vuoden ajan ollut seurakunnan aktiivinen jäsen. Hän kertoo meille, että penkeistä luovuttiin ja kirkkotila järjestettiin uudestaan niihin aikoihin, kun hän tuli mukaan yhteisön toimintaan. Kirkkotilan muutokseen liittyi paljon suurempi yhteisön kriisi: messuissa kävi alle kymmenen henkeä sunnuntaita kohden ja koko yhteisöllisyyden konsepti täytyi ajatella uudelleen ja muuttaa aktiiviseksi toiminnaksi. Tuolloinen voimattomaksi itsensä kokenut pappi teki tilaa maallikoille, jotka uudistivat kaiken. Tuolloin yhteisö sai papikseen Dave Tomlinsonin, ja suunta muuttui.

Kysymme Crispiniltä, mikä muutoksessa oli olennaista. Hän käyttää kahta ilmausta, jotka jäävät hieman arvoituksellisiksi: free speech ja no bullshit. Vapaa puhe ei meistä näyttänyt tarkoittavan sitä, että kuka tahansa saarnaa mitä tahansa. Messun vastuuhenkilöillä oli selvästi vahva yhteinen visio ja keinot sen toteuttamiseen. Crispinin tarkoittama vapaa puhe vaikutti meistä pikemminkin siltä, että jokainen yhteisössä voi olla oma itsensä ja toteuttaa itseään omana itsenään.

No bullshit puolestaan merkitsee, että kirkko ei puhu kaanaankieltä ja naamioidu tunteisiin vetoavaan hurskauteen vaan puhuu suorin sanoin jäsenilleen elämästä, jota he elävät päivästä toiseen. Syyrian kriisi mainitaan messussa selvästi parikin kertaa, ja lopussa kerrotaan, että kuoro kerää järjestämillään konserteilla varoja Syyrian pakolaisten auttamiseen.

Liturgina toiminut yhteisön toinen pappi Martin kertoo meille, että anglikaanisen kirkon piirissä vaikuttaa hyvin erilaisia yhteisöjä eikä niitä voi aina kategorisoida korkea- ja matalakirkollisiin tai evankelikaalisiin tai karismaattisiin seurakuntiin. Johdonmukaisesti yhteisöllisyyden ehdoilla uudistuneista tulee erilaisia, koska niiden jäsenet ovat erilaisia. Esimerkiksi Luukkaan seurakunnassa on paljon kriittisiä, koulutettuja ja suoraan kommunikoivia media-alan ihmisiä, ja se näkyy yhteisön toiminnassa.

Kun kysymme Martinilta hänen omaa arviotaan, kuinka suuri prosentti englantilaisia seurakuntia on menossa alaspäin, hän vastaa viipymättä, että noin 75 %. Johtopäätös on yksinkertainen: jos kolme neljästä anglikaanisesta yhteisöstä on kuoleman kierteessä, pitkällä tähtäimellä kirkon päivät ovat luetut.

Mainitsemme vielä Crispinille, että illaksi olemme suunnitelleet osallistumista hieman toisenlaisen yhteisön kokoontumiseen. Hän innostuu ja ehdottaa, että menisimme omakohtaisesti todistamaan happy-clappy-kristillisyyttä Notting Hillin kaupunginosaan, jossa sijaitsee Kensington Temple. Siellä kokoontuu aktiivinen helluntaiseurakunta, joka järjestää sunnuntaina useita ylistyskokouksia. Näistä syntyy itse asiassa katkeamaton ketju.

Ehdimme ajoissa kello viiden kokoukseen, jonka pitäisi olla teaching service, mutta paikan päällä paljastuu, että opetuksen osuus kalpenee kovaääniselle ja suggestiiviselle musiikille, joka nostaa seurakunnan tunteet korkeuksiin. Musiikkia kestää yli puoli tuntia, ja sen tarkoituksena on ylistää Jeesusta, joka yksin on Jumala ja Herra. Pastorina esiintyy nuori mies, jonka puheen ydintarkoitus kätkeytyy rivien väliin. Hän sanoo Jaakobin kirjeeseen viitaten kristityn lahjoihin ja hedelmiin, jotka tulee erottaa toisistaan. Usein puhutaan lahjoista kuten profetoimisesta, mutta myös hedelmät kuuluvat siihen, että uskovalta ei ”puuttuisi mitään”.

Kun tyhjät kirjekuoret alkavat kiertää kirkkosalia, myös ulkopuoliselle selviää, että hedelmillä tarkoitetaan rahan lahjoittamista seurakunnalle. Kuultuamme vielä hetken korvia huumaavaa ylistysmusaa päätämme, että eiköhän tämä ollut tässä ja poistumme paikalta. Hauskana yksityiskohtana jää mieleen, että bändin rumpali paukutteli tahtia omassa läpinäkyvässä pömpelissään. Eräänlainen esimerkki käytännön kristillisyydestä sekin.

Toissa vuoden viimeisessä Vartijan numerossa kartoitimme kirkon asemaa ja kristillisyyttä sekularisoituvassa Berliinissä. Käsillä olevassa numerossa on vuorossa Lontoo. Olemme lukeneet paljon, kaivaneet esiin olennaista ja kiinnostavaa tietoa sekä kuunnelleet lontoolaisen kristillisyyden sydänääniä. Olemme sijoittaneet maallistumista sen historiallisiin konteksteihin, luoneet englantilaisen kristillisyyden kokovartalokuvaa kirkko- ja tunnustuskuntien eroista käsin.

Abbey Road 5 Lontoossa.

Tässä osoitteessa Lontoossa sijaitsee legendaarinen Abbey Roadin studio.

Kaikista nyansseista huolimatta kuulemme yhä uudestaan saman asian. Anglikaanisella kirkolla on vahvat historialliset, rituaaliset ja kulttuuriset siteet valtioon ja yhteiskuntaan, mutta sen tulevaisuus näyttää huonolta. Vain sellainen kristillisyys, joka kykenee tavalla tai toisella uudistumaan, välttää kuihtumisen. Muunlaisilla kirkoilla on edessään terminal decline.

Lontoon-matkamme viimeisenä päivänä otamme Trafalgar Squarelta bussin 139 pohjoiseen kohti St. John’s Woodin kaupunginosaa, jossa sijaitsee Lontoon merkittävin sekulaari pyhiinvaelluskohde.

Koska prinsessa Diana ei kuollut traagisesti Lontoossa vaan Pariisissa, Beatlesin Abbey Road -albumin kansikuvassa esiintyvää Abbey Roadin ylittävää suojatietä voidaan pitää brittiläisen populaarikulttuurin keskeisenä konkreettisena paikkana.

Kun saavumme perille, näemme parikymmentä uteliasta turistia Abbey Roadin studioiden portilla.

Meidän ei tarvitse odottaa kuin muutama minuutti kunnes pieni ryhmä pyhiinvaeltajia otattaa itsestään kuvan ylittämässä Abbey Roadia samaan tapaan kuin Beatles 44 vuotta sitten. Tavallisesti paikalla on vieläkin enemmän väkeä.

Pois lähtiessämme mekin kävelemme kuuluisaa suojatietä tietoisina siitä, että liitymme siten hyvin elävään perinteeseen.

Mikko Ketola & Matti Myllykoski
Vartijan 5–6/2013 pääkirjoitus.

Kiitämme Suomen tiedetoimittajain liittoa tätä numeroa varten saamastamme matka-apurahasta.


Vartija

Kirjoittaja

Tällä nimimerkillä julkaistaan Vartijan printtiversiossa ilmestyneitä juttuja sekä Vartijan vain verkkoon tarkoitetut artikkelit.


'Free Speech, No Bullshit' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.