Holokaustista on kulunut vasta hämmentävän vähän aikaa. Muistomerkki Berliinin Branderburgin portin lähellä.
Vartijassa on aikojen saatossa kirjoitettu paljon antisemitismistä. Tällä kertaa kaikki artikkelimme tarkastelevat antisemitismiä jostakin näkökulmasta.
Päätöksen numeron koostumuksesta teimme jo alkukeväästä, jolloin ei ollut vielä hajuakaan siitä, että Israelin ja Hamasin välit kärjistyisivät taas kerran sodaksi. Gazan tilanteeseen ei artikkeleissa puututa, vaikka yksi niistä liittyykin Lähi-idän tilanteeseen yleisemmin.
Israelin armeijan toiminta Gazassa on aiheuttanut myös siviiliuhreja, ja erityisesti lasten kuoleminen pommituksissa on aiheuttanut laajasti suuttumusta. Israelia on kritisoitu erityisesti länsimaisissa tiedotusvälineissä liian kovista otteista ja iskuista kohteisiin, joihin siviiliväestöä on paennut turvaan.
Israelin puolustajat taas ovat kysyneet, pitäisikö Israelin antaa terroristijärjestö Hamasin ampua rakettejaan ja rakentaa hyökkäystunneleitaan Israelin alueelle ilman vastatoimia. Ja miten välttyä siviiliuhreilta, kun Hamas käyttää tavallisia palestiinalaisia ihmiskilpinä Israelin sotilaita vastaan?
Yhdysvaltalainen ateisti Sam Harris on ilmoittanut, että hän ei aio tuomita Israelin toimia Gazassa vaikka vastustaakin periaatteessa valtiota, joka on rakennettu uskonnon pohjalle. Hän on kehottanut miettimään vastausta kysymykseen, mitä kumpikin sodan osapuoli tekisi, jos sillä olisi mahdollisuudet tehdä toiselle osapuolelle täysin mitä haluaa. Hänen mukaansa Israel pystyy jo nyt tekemään palestiinalaisille, mitä se haluaa, joten sen osalta tiedämme jo vastauksen.
Entä Hamas? Se ei pysty tekemään Israelille, mitä haluaa, mutta sen tavoitteet ovat koko maailman tiedossa: Israelin valtion tuhoaminen ja kaikkien juutalaisten tappaminen. Sen se tekisi, jos pystyisi, ja se pyrkii siihen kaikin keinoin. Lienee ymmärrettävää, että Israel pyrkii estämään sen.
Helposti unohtuu, että sodalla on myös vastustajansa kummassakin maassa, eikä heidän osansa ole helppo. Gazassa Hamas on tiettävästi teloittanut palestiinalaisia, jotka eivät ole hyväksyneet sen toimia, ja israelilaiset pasifistit ovat myös saaneet kärsiä väkivallasta.
Gazan sota on nostattanut etenkin länsimaiden muslimisiirtolaisten keskuudessa mielenosoituksia Israelia vastaan, mutta myös muut kuin muslimit ovat organisoineet omia protestejaan. Ikävä kyllä, sodanvastainen protestointi on muuntunut monin paikoin Eurooppaa yleisemmiksi juutalaisvastaisiksi vihanpurkauksiksi, uudeksi antisemitismin aalloksi.
On osoittautunut, että vanhat juutalaisvastaiset ennakkoluulot elävät ja voivat hyvin, eikä tarvitse paljon pintaa raaputtaa, kun ne pärskähtävät ilmoille. Juutalaiset kaikkialla maailmassa on asetettu syytettyjen penkille Gazassa tapahtuneista surullisista kuolemista. Se on silkkaa antisemitismiä, ei pelkkää sodan arvostelua tai ”vain” antisionismia.
Entinen Englannin päärabbi Jonathan Sacks on kuvannut masentuneesti tilannetta niin, ettei hän olisi voinut kuvitella, että 120 vuotta Dreyfusin tapauksen jälkeen ja 70 vuotta holokaustin jälkeen Ranskan ja Saksan kaduilla taas huudettaisiin kuolemaa juutalaisille.
Minni Leivo aloittaa numeron kirjoittamalla saksanjuutalaisesta Hannah Arendtista, joka tuli tunnetuksi Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä koskevasta raportistaan Eichmann in Jerusalem. A Report on the Banality of Evil. Arendtin pääteesin mukaan holokaustissa kuolleiden juutalaisten määrä ei olisi ollut niin korkea, mikäli he olisivat olleet paremmin organisoituneita ja heillä olisi ollut selkeä johtaja. Tämä aiheutti ison debatin, ja Arendtia syytettiin antisemitismistä ja rasismista. Leivo käsittelee kirjan saamaa vastaanottoa. Leivo on myös kirjoittanut Vartijan nettisivulle arvostelun Arendtia käsittelevästä tuoreesta elokuvasta.
Timo Ruoho käsittelee holokaustin kieltämistä Lähi-idässä. Lähteenä hän on käyttänyt yhdysvaltalaisen Lähi-idän tutkimuslaitoksen, MEMRI:n, raportteja. Holokaustin kieltäminen tarkoittaa väitettä, jonka mukaan Saksan valloittamassa Euroopassa ei tapahtunut systemaattista juutalaisten joukkomurhaa. Euroopassa holokaustin kieltäminen on eräissä maissa lainvastaista, ja muuallakin tämän valheen edustajat pannaan nopeasti kuriin. Lähi-idässä sen sijaan holokaustin kieltäminen on varsin yleistä ja osa islamistisen liikkeen propagandaa Israelin valtiota vastaan. Ruoho analysoi ilmiötä monipuolisesti.
Saara Murron aiheena on pari vuotta sitten paljon huomiota saanut Kärkkäinen-konsernin mainoslehti Magneettimedia, joka joutui oikeuteen syytettynä antisemitististen ja juutalaisia vastaan hyökkäävien artikkelien julkaisemisesta. Murto analysoi lehden julkaisemia artikkeleita ja tekee varsin ymmärrettäväksi, miksi lehden julkaisija haastettiin oikeuteen.
Neljäs artikkelimme käsittelee nuoren Urho Kekkosen oleskelua Saksassa 1930-luvulla. Siinä Oona Huttunen pohtii Kekkosen puolisolleen Sylville Saksasta lähettämien kirjeiden avulla, mikä oli Kekkosen suhde kansallissosialismiin ja erityisesti juutalaisiin. Voiko Kekkosen käyttämiä ilmaisuja juutalaisista tulkita juutalaisvastaisiksi, ja mistä hänen mahdollinen juutalaisvastaisuutensa juontui? Mikä rooli asiassa oli rouva Rosenbaumilla?
Mikko Ketola
Matti Myllykoski
Vartijan 3/2014 pääkirjoitus.
