Abortti – murha?
Abortti on jo sanana minulle henkilökohtaisesti niin kipeä asia, että en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan sitä. Minulle on tehty abortti.
Näkemys-palstalla Vartijan valitsemat blogikirjoittajat herättävät keskustelua ja mielipiteitä. Tutustu ja osallistu keskusteluun!
Abortti on jo sanana minulle henkilökohtaisesti niin kipeä asia, että en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan sitä. Minulle on tehty abortti.
Vartija järjestää vapun jälkeen (2.5.) paneelikeskustelun aiheesta “Kirkon julkinen kuva (pitäisikö olla huolissaan?)”. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa (Fabianinkatu 30, 7. kerros) klo 18.00 alkaen.
Emerituspaavi Benedictus XVI täyttää tänään (16.4.) kunnioitettavat 91 vuotta. Suomeksi on julkaistu useampi Benedictus XVI:n haastattelukirja, mutta elämäkertoja ja teologisia katsauksia täytyy etsiä englanniksi. Niitä onkin tarjolla niin paljon, että hämmentää – mitkä niistä kannattaisi lukea?
Paavi Benedictus XVI:n ilmoitus jättää paavinistuin kahdeksan vuoden kauden jälkeen helmikuussa 2013 johti uuteen konklaaviin, jossa paaviksi valittiin argentiinalainen jesuiitta Jorge Mario Bergoglio (s. 1936).
Venäjänkielinen katolinen messu Virossa on aika erikoinen kokemus. Sielun eri sopukat yrittävät jotenkin selviytyä siitä kognitiivista dissonanssista, joka syntyy kaikkien oletusten vastaisesta maan, kielen ja uskonnon yhdistelmästä.
Kirkon kriisit heijastuvat arkkipiispanvaalikampanjoihin. Voisi luulla, että haussa on koko syntisairaalan arkkiatri, kriisiviestinnän koordinaattori, diplomaatti ja evankelista samassa paketissa.