Kirkolliskokouksen istunto syksyllä 2018. Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio.

Kirkollisen päätöksenteon hermeneutiikasta

Osallistuin kirkolliskokouksen perustevaliokunnan jäsenenä samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimystä puoltavan aloitteen käsittelyyn (edustaja-aloite 1/2017). Kuuluin valiokunnassa siihen vähemmistöön, joka jätti eriävän mielipiteen mietinnöstä. Olen siis eräänlainen kokemusasiantuntija mietinnön syntyvaiheita analysoitaessa, mutta olen samalla myös osapuoli kyseisessä keskustelussa.

Olen piispana läheltä seurannut teologista keskustelua kirkossamme ja itse aktiivisesti ottanut osaa siihen. Pyrin tässä kirjoituksessani erittelemään ja analysoimaan ne hermeneuttiset lähtökohdat ja olettamukset, jotka mielestäni ovat ohjanneet, ei vain kyseisen mietinnön syntyvaiheita, vaan myös kirkkomme teologista työskentelyä laajemmassa mittakaavassa viimeisten vuosien ja vuosikymmenien aikana. 

Illuusio yhdestä alkuperäisestä ja muuttumattomasta totuudesta

Kirkon avioliittoteologian etsiminen toteutuu kovin eri tavalla riippuen siitä, kohdistuuko päähuomio historiallisten lähteiden tulkitsemiseen vai tämän päivän asettamiin haasteisiin ja tarpeisiin. Jälkimmäinen perspektiivi tuntuu turhalta tai jopa uhkaavalta, jos kirkon avioliittoteologia määritelmällisesti on muuttumaton.

Kun etsitään kirkon kantaa ajankohtaiseen kysymykseen, on toki välttämätöntä ensin tarkastella, mitä Raamatussa ja kirkon tunnustuskirjoissa sanotaan. On myös tarpeellista huomioida, mitä kirkkomme eri elimet aikaisemmin ovat lausuneet asiassa. Tämän päivän tulkinnat rakentuvat aikaisempien tulkintojen pohjalle, niistä tukea hakien, mutta tarpeen tullen myös niitä kritisoiden. Tämä ei kuitenkaan saisi tarkoittaa, että jos kirkkomme aikaisemmin on lausunut kantansa tiettyyn kysymykseen, asia ei muuttuneista olosuhteista eikä kasvaneesta asiantuntemuksesta huolimatta olisi syytä miettiä uudelleen.

Samalla minusta on toki selkeästi myös tiedostettava, että jos historiallinen perinne jää liian vähälle huomiolle, kirkollinen teologia uhkaa menettää juurensa ja samalla uskottavuutensa yhteisön sisällä. Teologinen ratkaisu ei ole valmiina, kätkettynä historiallisiin lähteisiin, mutta se ei myöskään koskaan synny tyhjältä pöydältä.

Käyn seuravaksi läpi tämän hermeneutiikan taustaoletuksia (A-C). Mietinnössä enemmistön voimalla toteutetussa hermeneutiikassa ajatus muuttumattoman avioliittokäsityksen olemassaolosta toimii ennakko-oletuksena.

Raamatunteksteistä on mahdollista löytää Jumalan alkuperäinen, kaikkia aikoja velvoittava totuus avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Tästä halutaan löytää tukea myös Lutherin kirjoituksista ja kirkkomme tunnustuskirjoista. Se, mitä reformaation jälkeen on tapahtunut teologiassa, yhteiskunnassa ja tieteen alueella ei pidetä relevanttina luterilaisen kirkon teologista kantaa muodostettaessa.

A. Raamatusta on löydettävissä selkeä, kaikkia aikoja velvoittava vastaus kaikkiin dogmaattisiin ja eettisiin kysymyksiin.

Harva vakavasti otettava teologi kirkossamme vetoaa tänä päivänä sanainspiraatio-oppiin. Käytännössä mietinnön edustama tulkintatapa näyttää kuitenkin edellyttävän, että muuttumaton ja kaikkia aikoja velvoittava käsitys avioliitosta on löydettävissä Raamatusta. Nekin, jotka ymmärtääkseni eivät muuten tulkitse luomiskertomuksia kirjaimellisesti, tukeutuvat avioliittoteologiassaan hyvin kirjaimelliseen tulkintaan ihmiselle annetusta lisääntymistehtävästä. Avioliiton syntyhetki sijoitetaan maailman luomiseen, vaikka luomiskertomuksissa avioliittoa ei edes mainita. Tämän tulkinnan ristiriitaisuus ilmenee myös siinä, että lisääntymistä ei enää kirkossamme pidetä avioliiton edellytyksenä eikä päämääränä.

Kun Raamatun luonne historiallisena lähteenä ohenee, heikkenee samalla tietoisuus sen ankkuroitumisesta todellisiin, kulttuurisesti ja kielellisesti värittyneisiin syntykonteksteihin, joissa vallitsi hyvin erilaiset arvot kuin meidän yhteiskunnassamme tänään. Päivi Vähäkangas ja Martti Nissinen kirjoittavat: ”Kun sitten Raamattu otetaan käyttöön nykyihmisten elämää koskevassa päätöksentekoprosessissa, sivuutetaan se tosiasia, että ihmisten tasavertaisuus ei ollut ihanne ja käytäntö edes reformaation aikana, saati sitten Vanhan tai Uuden testamentin kirjoittajien yhteiskunnissa.” Arvot ovat muuttuneet, joskus Raamatun johdosta, joskus Raamattuun sisältyvistä vastakkaisista asenteista huolimatta.

Hermeneutiikalla on yhteys kreikkalaisen Hermes-jumalan nimeen. Kuva: Wikipedia.

Hermeneutiikalla on yhteys kreikkalaisen Hermes-jumalan nimeen. Kuva: Wikipedia.

B. Luterilaisen kirkon teologia löytyy tunnustuskirjoista ja Lutherin teksteistä.

Suomalainen Luther-tutkimus on tunnetusti korkeatasoista. Pidän kuitenkin hyvin ongelmallisena nykyistä käytäntöä kirkossamme, että oman päivämme luterilaisen kirkon teologian selvittämisessä tukeudutaan ennen kaikkea Luther-tutkijoihin. Tunnustuskirjat antavat tärkeitä esimerkkejä ja suuntaviivoja teologiselle työlle, mutta vastuullisessa teologisessa työssä emme saa tyytyä viisisataa vuotta vanhojen ilmaisujen toistamiseen.

Luterilaisen kirkon teologinen työ on tällä hetkellä liiaksi orientoitunut historiaan. Tämä näkyy myös kirkkomme ekumeenisessa työssä. Ajankohtaisissa oppikeskusteluissa katolisen kirkon kanssa luterilainen osapuoli on selvittänyt mahdollisuuksia uskonpuhdistusajan oppituomioiden purkamiseen pelkästään sen aikakauden lähteitä tulkitsemalla. Tällöin ohitetaan koko se teologinen työ, jota kirkossamme on harjoitettu viimeisten vuosisatojen aikana, ja joka on tuonut mukanaan edistysaskelia ja ilonaiheita sekä ihmiskäsityksessä, virkateologiassa että yhteisen pappeuden toteuttamisessa kirkollisessa päätöksenteossa.

Suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission raportissa ”Kasvavaa yhteyttä” kirkon olemusta kuvataan pitkälti viran (erityisesti piispuuden) ja sakramenttien näkökulmasta. Kirkkomme synodaalinen rakenne ja siihen kuuluva maallikoiden näkyvä osallistuminen päätöksentekoon yhteistyössä pappien kanssa ei juuri näy. Pappisviran avaaminen naisille ja naisten tasavertainen osallistuminen päätöksentekoon myös maallikkoina huomioidaan vain ohimennen, ja lähinnä kysymyksinä, joihin pitää palata jatkokeskusteluissa.

Koska nämä, oman päivämme luterilaisen kirkon tunnusmerkit, eivät olleet ajankohtaisia reformaattoreiden aikana, ja koska luterilaista teologiaa hahmotetaan historiallis-dogmaattisesta näkökulmasta, niille ei pystytä antamaan tilaa kirkon olemusta ja sen teologiaa kuvaavissa dokumenteissa. Tämä uhkaa johtaa siihen, että ekumeenisten asiakirjojen antama kuva Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ei yksinkertaisesti vastaa todellisuutta, vaan pysyy dogmaattisena abstraktiona. Ei, ihme, että ekumeenisten asiakirjojen jalkauttaminen seurakuntiin herättää hyvin vähäistä kiinnostusta.

Viimeisten vuosien aikana olen välillä kuullut väitteen, että kirkkomme toimielinten nykyinen tapa tehdä teologiaa ei olisi tehnyt mahdolliseksi pappisviran avaamisen naisille. En väitä, että tilanne olisi ihan näin synkkä, mutta ymmärrän tämän olettamuksen takana piilevän huolen.

C. Avioliitto on opinkappale, jota on mahdollista käsitellä erillään homoseksuaalisuuden ja ihmiskäsityksen eettisistä ulottuvuuksista.

Perustevaliokunnan mietinnössä toistuu ilmaisu, että avioliitto ”luterilaisen uskonkäsityksen” mukaan on miehen ja naisen välinen. Tällä halutaan ilmaista, että avioliitto kuuluisi uskon eikä rakkauden elämänpiiriin. Mietinnössä korostuu avioliiton sakramentaalinen luonne, jonka johdosta sen hengellinen funktio peittää alleen sen yhteiskunnallisen aseman. Tämän päivän konteksti ja ihmiset katoavat samalla näkyvistä, ja jäljelle jää teoreettinen teologinen argumentaatio. Voin yhtyä mietinnössä esitettyyn kritiikkiin, että aloitteessa avioliitosta tehtiin liian yksinkertaistavalla tavalla maallinen instituutio. Valiokunnan enemmistön edustama kanta sortuu kuitenkin vastakkaiseen pelkistykseen ja näkee avioliiton lähes yksinomaan uskon asiana.

Mietinnössä sanoudutaan irti Tuomo Mannermaan kuuluisasta kahden korin mallista, jolla oli tärkeä rooli, kun käsitys luterilaisesta sosiaalietiikasta selkiintyi 1970- ja 1980-luvuilla. Tämän mukaan uskoon kuuluvat opinkappaleet ovat muuttumattomia, kun taas rakkauden alalla kristitty ja kirkko joutuu aina uudelleen ja uudelleen kysymään, mitä on parasta lähimmäiselle juuri tässä tilanteessa. Kahden korin malli tuki myös pappisviran avaamista naisille, koska sen avulla pystyttiin osoittamaan, että kyseessä oli pohjimmiltaan muuttunut käsitys naisesta, ei pappisvirasta.

Professori Tuomo Mannermaan muotokuva löytyy Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Professori Tuomo Mannermaan muotokuva löytyy Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

On toki tunnustettava, että kahden korin mallia on välillä sovellettu liian yksinkertaistavalla tavalla. Uskon ja rakkauden tulisi olla läheisessä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, eikä erotettuina omiin lokeroihinsa. Sekä uskon että rakkauden alueella voidaan puhua muuttuvuudesta ja muuttumattomuudesta. Uskomme ydinkappaleet pysyvät samoina, mutta niiden ilmaiseminen ymmärrettävällä tavalla uudessa kontekstissa vaatii uusien sanojen ja ilmaisujen käyttämistä. Rakkaus saattaa vaatia meiltä eri asioita eri tilanteissa, mutta sekä rakkauden vaatimus että meille annetut suuntaviivat pysyvät samoina (kymmenen käskyä, kultainen sääntö, Jeesuksen esimerkki jne.).

Samalla kahden korin malli ilmaisee jotain hyvin oleellista sekä Jeesuksen eettisestä sanomasta että esimerkiksi Lutherin ajattelusta. Legalismi ja moralismi uhkaavat koko ajan peittää alleen kultaisen säännön opettaman eläytymisen lähimmäisen hätään ja siihen reagoimisen. Jeesus ei ole uusi lainantaja, kuten Mooses aikanaan oli, korostaa Luther. Meidän ei pidä kopioida Jeesuksen tai pyhimysten toimintatapoja, vaan soveltaa niitä omaan tilanteeseemme.

Kun kahden korin mallista sanoudutaan irti, ilman että sen tilalle kehitetään vaihtoehtoinen ratkaisu uskon ja rakkauden suhteen selkeyttämiselle, lopputuloksena saattaa olla mietinnön edustama raamatuntulkinta, josta biblisismi ei ole kaukana: ”Ratkaisevaa on, millaisia perusteluja ne saavat Raamatusta ja kirkon perinteestä.”

Historiallisen kuilun väheksyminen

Jotta mietinnön edustama käsitys historiallisista lähteistä löytyvästä muuttumattomasta totuudesta olisi mahdollista ylläpitää, on annettava ymmärtää, että Raamatusta ja tunnustuskirjoista löytyy johdonmukainen ja loppuun viljelty teologia. Yksittäisten tekstikokonaisuuksien kohdalla tämä tarkoittaa, että kirjailijat, kuten esimerkiksi Paavali tai Luther, edustavat yhtä, tarkoin määriteltävissä olevaa kantaa. Huolellinen tekstianalyysi osoittaa minusta kuitenkin, että nämä molemmat kirkolliset vaikuttajat saattavat polemiikin kiihkossa, vastustajista riippuen, kehittää ja käyttää argumentteja, joita he toisessa yhteydessä voimakkaasti vastustavat.

Toinen ominainen piirre mietinnössä harjoitetusta hermeneutiikasta on, että tekstien syntykontekstille ei anneta ratkaisevaa roolia tulkinnassa. Jotta käsitys kirkon muuttumattomasta teologisesta sanomasta olisi mahdollisesti ylläpitää, on tietoisesti pyrittävä heikentämään käsitystä, että esimerkiksi Paavali ja Luther olisivat olleet oman aikansa lapsia. Tämä näkyi perustevaliokunnan työskentelyssä, jossa muutosta vastustava enemmistö määrätietoisesti esti vähemmistön pyrkimykset antaa Lutherin käsityksistä moniulotteisemman ja – omasta mielestäni – historiallisesti rehellisemmän kuvan.

Sini Mikkola tarjoaa omassa artikkelissaan monta hyvää esimerkkiä Lutherin aikasidonnaisesta ajattelusta. Mainitsen tässä muutaman kohdan Lutherin avioliittoa koskevasta ajattelusta, joita emme enää tänä päivänä noudata kirkossamme (ei ainakaan virallisissa dokumenteissa), koska pidämme niitä hänen omaan aikaansa sidottuina. Räikeä esimerkki tästä on, että Lutherin mielestä maallisen esivallan tulisi langettaa kuolemantuomio aviorikoksesta. ”Aber soll auch noch das weltliche Schwert und Obrigkeit die Ehebrecher töten…” (Vom ehelichen Leben, s. 28)

Lutherin mielestä naisen piti synnyttää lapsia silloinkin, kun hänen elämänsä oli vaarassa. Nämä naiset saattoivat kuolla turvallisin mielin, koska he loppuun asti pyrkivät toteuttamaan Jumalan naisille antamaa tehtävää. (Vom ehelichen Leben, s.36, 69)

Kolmantena esimerkkinä mainitsen miehen ja naisen eriarvoisen aseman. ”Mieskin on jalompi kuin nainen, mutta nainen on silti yhtä lailla Jumalan luoma kuin mieskin.” (Luther: Avioliitosta, s. 35) Nainen on asetettu miehen alaisuuteen, ja hänen tahtonsa on Lutherin mukaan välillä murrettava, koska hän pyrkii luontonsa mukaan ja esiäitinsä Eevan tavoin johtamaan ja ohjaamaan harhaan. Naisen ei tule tehdä mitään ilman miestään. Miehen tulee ohjata vaimoaan, vaikkakin lempeällä tavalla. Naisen heikkouden tähden hyvät avioliitot ovat harvassa. (Avioliitosta s. 115; Vom ehelichen Leben, s.67, 70; vastaava löytyy myös Vähäkatekismuksen huoneentauluista) Kirkon nykyinen tasa-arvoinen avioliittoideaali on kovin toisenlainen. Jukka Hautala toteaa: ”Kirkon avioliitto-opetuksessa on vähitellen vaiettu miehen ja naisen keskinäisestä arvo-asetelmasta ja korostettu heidän toisiaan täydentävää kumppanuutta.”

Kirkkomme ei enää opeta, että vain ne, joilla on siihen erityinen kutsumus, saavat elää naimattomina. Lutherilla oli toisenlainen käsitys, koska hänen mielestään vain ani harva pystyy elämään siveellisesti naimattomana. Miehen ja naisen tuntema halu toisiaan kohtaan sekä siihen liittyvä käsky lisääntyä on enemmän kuin ”frei Willkür oder Rat”, jopa enemmän kuin ”Gebot”, se on ”ein göttlich Werk”. (Vom ehelichen Leben, s. 14). Luther kirjoittaa kuudennen käskyn selityksessä Isossa katekismuksessa: ”Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella.” Paavalin vastakkaisen näkemyksen mukaan avioliitto oli pikemmin poikkeus, jota hän suositteli vain niille, jotka eivät pysty elämään siveellisesti sinkkuina.

Lutherilta löytyy toki myös paljon elämänmyönteisempiä kohtia, joissa hän iloitsee rakkaudesta ja seksuaalisesta läheisyydestä. Haluan kuitenkin nostaa esille nämä yllämainitut kohdat, koska minusta ne kertovat siitä, että kirkkomme käsitystä avioliitosta ei ole mahdollista lukea sellaisenaan Lutherin tai tunnustuskirjojen teksteihin. Jokainen joutuu väistämättä tekemään karsivia valintoja yrittäessään siirtää monta sataa vuotta vanhojen tekstien sanomaa ja arvomaailmaa päivämme todellisuuteen. Ajatus, että käsitykset naisesta, seksuaalisuudesta ja avioliitosta olisivat säilyneet muuttumattomina, kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Hapate – ei säilykepurkki

 Ne, jotka perustevaliokunnassa halusivat pehmentää ja poistaa mietinnöstä Paavalin ja Lutherin aikasidonnaisia käsityksiä, vetosivat siihen, että nämä molemmat kirjoittajat aikanaan kuitenkin edustivat suhteellisen tasa-arvoista ajattelua. Molemmat antoivat naiselle itsenäisen toimijan roolin, vaikkakin vain miehen alaisuudessa ja kodin sisällä.

Tämä on tärkeä havainto, mutta minusta näiden auktoriteettien ottamat pienet askeleet tasa-arvoisempaan suuntaan velvoittavat meitä jatkamaan samalla tiellä kohti yhä tasa-arvoisempaa ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaa kirkkoa ja yhteiskuntaa. Näin on historian aikana tapahtunutkin, joskin hyvin hitaasti. Kehityksen siemenet löytyvät Raamatusta: käsitys, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, kuten myös Jeesuksen tapa kohdella ihmisiä kunnioittavasti ja tasapuolisesti, sekä Uuden testamentin kirjeistä löytyvä radikaali tasa-arvo Kristuksessa, ovat sitkeästä vastustuksesta huolimatta johtaneet yhä kasvavaan tasa-arvoon niin avioliitossa, yhteiskunnassa kuin kirkoissa.

Tätä vapauttavaa ja kasvavaan tasa-arvoon pyrkivää teologista työskentelyä on kuitenkin padottu, ellei kirkossa anneta tilaa eikä arvoa luovalle kehittymiselle teologisessa ajattelussa. Kuollut teologia tyytyy toistamaan historian aikana kehiteltyjä oppilauseita. Elävä teologia kysyy yhä uudelleen: miten meidän tulisi elää kristittyinä ja kirkkona juuri tässä ja nyt?

Kristillinen sanoma ja kristillinen ihmiskäsitys eivät ole verrattavissa säilykepurkin sisältöön, joka pysyy samana (tiettyyn pisteeseen asti), riippumatta siitä, missä ja milloin sitä avataan. Kristillinen sanoma on sen sijaan kuin hapate, joka ajan myötä vaikuttaa koko taikinaan. Kun kirkollisissa piireissä puhutaan kirkon mahdollisesta taipumisesta yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin, on syytä muistuttaa mieleen, että kirkon jäsenet ovat koko ajan olleet ja ovat yhä mukana muovaamassa tätä yhteiskuntaa.

Tämä ei ole sopiva tapa säilyttää kristillistä sanomaa. Kuva: Wikipedia.

Tämä ei ole sopiva tapa säilyttää kristillistä sanomaa. Kuva: Wikipedia.

Kirkon tulee toki tarvittaessa pystyä toimimaan kriittisenä vastakohtakulttuurina, mutta tiukan rajan vetäminen kirkon ja yhteiskunnan välillä on keinotekoinen ja teologisesti ongelmallinen ratkaisu. Se, mikä saattaa näyttää antautumiselta yhteiskunnassa vallitsevien arvojen edessä, voi itse asiassa olla kristinuskon avaaman vapauttavan ja oikeudenmukaisuutta painottavan tulkintalinjan seuraamista.

Kansankirkolle tulisi olla ominaista kaksijakoinen uskollisuus: toisaalta Raamattua ja kirkollista perinnettä kohtaan, toisaalta nykypäivän ihmisiä kohtaan. Tämä vaatii kunnioittavaa mutta samalla kriittistä vuoropuhelua perinteen ja nykykontekstin leikkauspisteissä. Tulkinnan sietämätön keveys ja vaikeus syntyy siitä, että lopputulos ei koskaan ole ennalta määrätty.

Päivi Vähäkangas ja Martti Nissinen huomioivat, miten mietinnössä suhtaudutaan ajankohtaiseen tieteeseen: ”Perustevaliokunnan mietinnössä tieteelliseen tutkimukseen vedotaan lähinnä vain ’avioliittokäsityksen laajentamista puoltavien argumenttien’ otsikon alla, sen sijaan valiokunnan arvioinneissa ja loppupäätelmissä kaikkea tutkimusta kartetaan visusti, ikään kuin tieteen muuttuvilta aikaansaannoksilta olisi parempi suojautua muuttumattoman tradition muurien turviin.”

Edellisten sukupolvien tekemät ratkaisut ovat vaikuttaneet siihen missä me nyt olemme. Voimme oppia heidän ratkaisuistaan, mutta emme voi siirtää niitä sellaisinaan meidän aikaamme. Kultaisen säännön hengessä meidän tulee eläytyä kanssaihmisten tilanteeseen, kuunnella tämän päivän ihmisten kokemuksia ja kysymyksiä, ja samalla huomioida meille käytettävissä olevaa tietoa ihmisestä ja maailmasta. Tämä ei johda Raamatun sanoman vesittämiseen, vaan sen elävään, uskolliseen ja uskottavaan soveltamiseen.

Kimmo Ketolan sanoin: ”Jotta uskonnollisten yhteisöjen teologia ja opetus voisivat tulla ihmisille merkitykselliseksi, niiden on asetuttava vuoropuheluun sen eletyn todellisuuden kanssa, jossa nämä kirkot toimivat.” Ketola toteaa myös, että suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin herättää niin voimakkaita intohimoja, koska kysymykselle on annettu vahva symbolinen merkitys päivämme länsimaisessa yhteiskunnassa. Kannanotto tähän asiaan kertoo usein samalla siitä, miten ihminen suhtautuu yhteiskunnassa tapahtuneeseen muutokseen ylipäätään.

Raamatun sisäinen jännite tekee siitä elävän sanan

Raamattu on pysynyt elävänä lähteenä kirkolliselle teologiselle työlle ei siksi, että siitä on löydettävissä selkeä ja yksiselitteinen kanta opillisiin kiistakysymyksiin, vaan siksi, että sen antamat vastaukset sijoittuvat jännitteiselle janalle kahden ääripään välille. Raamattu on pystynyt koskettamaan, inspiroimaan ja ärsyttämään uusia lukijoita kautta vuosisatojen, koska siitä löytyy melkein jokaiseen keskeiseen teologiseen kysymykseen vastauksia, jotka näyttävät vievän täysin eri suuntiin.

Tuomitaanko kaikki ihmiset aikojen lopussa, vai vapautuvatko Jeesukseen uskovat tuomiosta kokonaan? Tuomitaanko ihmiset pelkästään tekojensa mukaan, niin kuin vertaus viimeisestä tuomiosta antaa ymmärtää, vai onko kaikki uskon varassa, niin kuin Paavali kirjoittaa? (Matt. 25:31-46; Gal. 2:16) Halusiko Jeesus säilyttää Mooseksen lain jokaista yksittäistä kirjainta myöten vai uudistiko hän radikaalisti lain julistamalla kaiken ruuan puhtaaksi ja todistamalla sapatin tulleen luoduksi ihmistä varten, eikä päin vastoin?! (Matt. 5:18; Matt. 15:1-20; Mark. 22:23-28) Pitääkö Jumalan valtakunnassa antaa hyvä- ja huonolaatuisen viljan kasvaa samalla pellolla, vai tulisiko seurakunnassa harjoittaa kirkkokuria? (Matt. 13:24-30; Matt. 18:15-17) Onko nainen alisteinen suhteessa mieheen, vai korostetaanko mieluummin, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista? (Ef 5:22-23; Gal 3:28)

Tällaiset vastakohdat ovat tehneet teologian historiasta dynaamisen, mutta myös johtanut jatkuviin teologisiin kiistoihin. Teologian historia ei tarjoa mutkattoman oikeaoppista linjaa vaan toistuvia yrityksiä tasapainotella kahden ääripään välillä. Toisesta ojasta löytyy esimerkiksi ankara lakihenkisyys, toisesta ”halpa” armo, joka ei vaadi mitään eikä johda mihinkään. Toisesta ojasta löytyy tuomitseva ja kostava Jumala, toisesta rakastava mutta ääritapauksessa voimaton tai välinpitämätön Jumala.

Vastaus siihen, miten kirkon tietyssä tilanteessa pitää toimia tai opettaa, ei ole löydettävissä pelkästään viittaamalla yksittäiseen raamatunkohtaan. Kirkkohistorian aikana monet kirkolliset vaikuttajat tai liikkeet ovat kehittäneet yksinkertaistavia tulkintoja, jotka ovat saaneet aikaan sekä teologisia että poliittisia kiistoja. Ajan myötä karkeimmat ylilyönnit ovat kuitenkin yleensä tulleet korjatuiksi.

Kirkolliskokouksen istunto syksyllä 2018. Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio.

Kirkolliskokouksen istunto syksyllä 2018. Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio.

Kirkollisen teologisen työn tavoitteena tulisi olla löytää juuri tähän aikaan ja tilanteeseen muokattuja vastauksia, jotka uskottavalla tasapainottelevat ääripäiden välillä. Raamatunkohtien välinen jännitys pitää säilyttää ja kääntää voimavaraksi. Vastuullinen raamatullinen teologia on sellaista teologiaa, joka ei kiellä eri suuntiin vetävien tekstien olemassaoloa Raamatun ja teologisen perinteen sisällä, vaan pyrkii tulkitsemaan ne toistensa valossa ja asettamaan ne tärkeysjärjestykseen. Tämä vaatii perinteen huolellista tutkimista, mutta myös avointa keskustelua eri tavalla ajattelevien kesken kirkon sisällä.

Kyky elää yhdessä

Kun haemme vastausta siihen, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulisi elää erilaisten avioliittokäsitysten keskellä, on hyvä ottaa oppia menneestä. Viimeisten sadan vuoden aikana on syntynyt kiistoja esimerkiksi eronneiden vihkimisestä, avoparien toimisesta kummeina ja naisten oikeudesta saada pappisvihkimys. Koska virkakysymyksen aiheuttamat ristiriidat kulminoituvat kirkon elämän keskipisteessä, ehtoollisvietossa, sen kohdalla kompromissien löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Kasteiden ja vihkimisten kohdalla kirkkoa repivistä riidoista on sen sijaan usein vältytty, koska kyseiselle kihlaparille tai perheelle yleensä on löytynyt pappi.

Uudesta testamentista on minusta löydettävissä kiinnostava malli siitä, miten kirkossa tulisi voida elää yhdessä erilaisista teologisista painotuksista huolimatta. Kristittyjen velvollisuudesta noudattaa Mooseksen lakia kehkeytyi varhaisissa seurakunnissa vaikea ja repivä kiista. Joidenkin mielestä Mooseksen lakia piti seurata miesten ympärileikkausta myöten, toiset, kuten esimerkiksi Paavali, korosti kristityn vapautta lain seuraamisesta. Monet löytyivät todennäköisesti jostain sieltä välistä. Kiista korostui ruokapöydässä, jossa jotkut pitivät kaiken ruuan puhtaana, toiset taas seurasivat Mooseksen lain tiukkoja puhtaussääntöjä.

Paavali kehotti nöyryyteen ja keskinäiseen kunnioittamiseen: ”Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.” (Room. 14:3) Lihansyönti oli erityisen herkkä asia, koska se oli usein peräisin temppeleissä toimitetuista uhreista. ”Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan.” (1.Kor. 8:7-9)

Historiallisiin analogioihin liittyy aina riskejä. Mikään tilanne ei ole koskaan täysin verrattavissa toiseen. Minusta Paavalin neuvot voisivat kuitenkin olla hyödyksi, kun mietimme, miten tulisimme elää luterilaisessa kirkossa erilaisten avioliittokäsitysten ristipaineessa. Toinen katsoo, että Raamatun ja kristillisen etiikan ja ihmiskäsityksen valossa on välttämätöntä antaa samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuus kirkolliseen vihkimykseen. Toisten mielestä tämä on Jumalan tahdon vastaista, vedoten Raamattuun ja kirkkomme perinteeseen.

Jumalan valtakunnassa olisi syytä priorisoida oikein. Seksuaalinen suuntautuneisuus ja kaipuu hellyyteen on tärkeää meille ihmisille, mutta siitä, miten aikuiset ihmiset vapaaehtoisesti, toisiaan kunnioittaen ja uskollisuuteen pyrkien toteuttavat seksuaalisuuttaan, ei pidä tehdä kirkkoa jakavaa asiaa. Annan Paavalille viimeiset sanat: ”Älkää antako aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet. Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:16-17)

Lue myös sarjan muut artikkelit:

Matti Myllykoski: Kohti samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoa – hitaasti mutta varmasti

Martti Nissinen & Päivi Vähäkangas: Raamattu ja avioliitto perustevaliokunnan avioliittomietinnössä

Sini Mikkola: ”Toinen otetaan, toinen jätetään.” Reformaation tekstien käyttö kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä

Jukka Hautala: Avioliiton siirtymä patriarkaalisesta kontekstista jälkipatriarkaaliseen

Kimmo Ketola: Parisuhteen teologian haasteet yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksessa

Jukka Hautala: Taantuvan tasa-arvon kirkko

 

Lähteet

Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Helsinki: Sleykirjat 1990.

Hautala, Jukka: Avioliiton siirtymä patriarkaalisesta kontekstista jälkipatriarkaaliseen.

Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Suomalaisen luterilais-katolisen dialogikomission raportti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Katolinen kirkko Suomessa: Helsinki 2017

Ketola, Kimmo: Parisuhteen teologian haasteet yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksessa.

Kirkolliskokous, perustevaliokunta. 2018. Perustevaliokunnan mietintö 1/2018 edustaja-aloitteesta 1/2017. Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen. Helsinki: Kirkolliskokouksen perustevaliokunta.

Luther, Martin: Avioliitosta. Käänn. Anne Leu. Kauniainen: Perussanoma 2014.

Luther, Martin: Vom ehelichen Leben und andere Schriften über die Ehe. Ditzingen: Reclam 2016.

Mikkola, Sini: ”Toinen otetaan, toinen jätetään.” Reformaation tekstien käyttö kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä.

Vähäkangas, Päivi ja Nissinen, Martti: Raamattu ja avioliitto perustevaliokunnan avioliittomietinnössä.


Björn Vikström

Kirjoittaja

Björn Vikström, s.1963, Porvoon hpk:n piispa, TT, dosentti, 1.9.2019 alkaen teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian yliopistonopettaja ÅA:ssa.


'Kirkollisen päätöksenteon hermeneutiikasta' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 26.3.2019 @ 17.44 Kalevi Virtanen

    Björn Vikströmin kirjoitus on syvälle menevä analyysi kirkkomme tilanteesta. Se on terävä ja oivaltava, mutta kuitenkin ystävällinen ja yhteistyötä etsivä. Kirkkomme olisi tarvinut Björniä piispana, mutta kun hän nyt lähtee Turkuun, toivon todella, että ääni kaikuu edelleen. Voi olla jopa helpompi ajatella ja kirjoittaa ilman piispanviittaa. Yhden näkökulman voisi mielestäni lisätä. Sen lisäksi, että moni ajattelee Raamatun sisältävän yhden, ikuisen totuuden asioista, moni myös ajattelee, että julistuksessa voidaan käyttää sanontaa ”Raamattu sanoo/opettaa. Tällöin kuulijan silmien edessä on yksi, yhtenäinen Jumalan kirjoittama ja oikeaksi vakuuttama Sana. Sen kanssa ei keskustella, eikä ole mahdollista nähdä, että Jumalan sana on jännitteinen todellisuus. Jos kirkkomme raamattunäkemys ei nykyisestä selkiydy, edessä on yhä uusia ongelmia

    Vastaa

  2. 28.3.2019 @ 11.20 MattiPerälä

    Kirkolliskokouksella ei ole mitään vakavasti otettavaa, yhteistä käsitystä Raamatusta ja Raamatun arvovallasta. On reilua, jos tätäkin asiaa ratkaistaessa todetaan, että päätös perustuu edustajien asenteisiin ja sinällään kunnioitettaviin kirkkopoliittisiin näkökohtiin.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.