Fernando Karadima Fariña oli vuosikymmenten ajan Santiagon hyväosaisten pikku pyhimys. Naispuoliset avustajat El Bosquen kirkossa jakoivat riipuksia mieheltä, jonka odotettiin seuraavan muka-esikuvaansa Alberto Hurtadoa virallistettuun pyhyyteen. Perinnemessujen suosion kulissit mahdollistivat absoluuttisen vallankäytön tuleviin pappeihin. Karadiman yhteisö oli fast track kirkon johtoon. Suhteet oikeistopoliitikkoihin ja Vatikaanin mahtimieheen Angelo Sodanoon takasivat kasvavan menestyksen. Se osoittautui tyhjäksi kuoreksi, kun media toi Karadiman uhrit julkisuuteen. Kuluvan vuoden maaliskuun tuomiossa arkkihiippakunta vastuutettiin maksamaan heille lähes 400 tuhannen euron korvaukset.
Korvaustuomion tausta: pitkä hyväksikäyttö
El caso Karadima on ollut julkisuudessa huhtikuusta 2010 alkaen. Nyt 27.3. julkistettu päätös siviilioikeuskanteesta merkitsee uutta vaihetta: Santiagon arkkihiippakunta määrättiin korvauksiin, koska se ei ollut valvonut Karadiman toimintaa lukuisista valituksista huolimatta. Kolme Karadiman 80-luvun uhria, Juan Carlos Cruz, James Hamilton ja José Andrés Murillo, saavat kukin 130 000 euroa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. James Hamiltonin odysseia Karadiman ”hengellisessä ohjauksessa” jatkui kaksi vuosikymmentä. Cruz puolestaan eteni pappisseminaariin mutta joutui jättämään sen kesken. Hänen ”lasikattonsa” meni rikki homoseksuaalisuuden tultua ilmi. Isä Fernandolla oli täysi valta: hän oli suojattiensa
Karadiman tunnetuimmat uhrit lehdistötilaisuudessa toukokuussa 2018. Oikealta lukien julisteen kohdalla: Jose Andres Murillo, James Hamilton ja Juan Carlos Cruz. Kuva: radiouc.cl.
guía mutta myös rippi-isä. Eikä vain nuorukaisille vaan Hamiltonin tapauksessa myös tämän vaimolle Verónica Mirandalle. Vaimo ei vastustellut tuloa mukaan El Bosquen kirkonmenoihin, mutta hintana oli Karadiman tulo perhepapiksi ja molempien puolisoiden ripittäjäksi. Pappi käyttikin asemaansa häikäilemättä hyväkseen ja rikkoi puolisoiden suhdetta. Elokuva El Bosque de Karadima vuodelta 2015 kuvaa, kuinka Hamiltonin (”Thomas Leyton”) hyväksikäyttö jatkui, vaikka tämä oli naimisissa.
James ”Jimmy” Hamilton otti vaimoineen yhteyttä arkkihiippakunnan oikeusistuimen prokuraattoriin Eliseo Escuderoon vuonna 2004, kun asioiden salaaminen vaimolta ei enää onnistunut. Avioliitto oli mennyt karille Karadiman sekaantumisen takia, minkä pariskunta esitti myös avioliiton mitätöimisen syyksi. Asiat eivät kuitenkaan edenneet koko vuosikymmenen aikana mihinkään. Karadima-tapauksen paljastama ongelma onkin ollut salailun kulttuuri, tai kuten paavi Franciscus 2018 kirjeessään sanoi, suorastaan cultura de abuso, hyväksikäytön kulttuuri. Oikeuden päätös 27.3.2019 ei puhu ”peittelemisestä” (encubrimiento), mikä olisi aktiivista osallisuutta rikolliseen toimintaan, mutta kylläkin ”salailemisesta” (ocultamiento). Tuomio on siis siviili- eikä rikosoikeuden puitteissa annettu, hyväksikäyttörikosten valitusajoista riippumatta.
Ensimmäinen, 2010 käynnistetty maallinen prosessi ei johtanut tuomioon, ja uusi käynnistettiin 2013 sen jälkeen, kun Karadima oli saanut kanonisen rangaistuksensa ja hänen järjestönsä oli lakkautettu. Arkkipiispa, kardinaali Francisco Javier Errázurizin johdolla jätettiin tutkimatta Karadimaa koskeneet kantelut. Näin tehtiin siitä huolimatta, että kanoninen tutkimus piti
Kardinaali Franciscus Javier Errázuriz Ossa. Kuva: Wikipedia.
syytöksiä uskottavina. Errázuriz otti kuitenkin yhteyttä Andrés Arteagaan, omaan apulaispiispaansa, jonka katsoi tuntevan tilanteet Karadiman ”tallissa”. Arteaga ei pitänyt niitä uskottavina, joten asia jäi, kunnes 2010 se putkahti taas esiin. Errázuriz itse on venkoillut julkisuudessa ja kieltänyt peitelleensä mitään, “viivytelleensä” kylläkin jonkin verran. Selittely on riittämätön, sillä ilman huipputason median väliintuloa ei edes 2010 olisi alkanut tapahtua mitään. Tuomion tultua voimaan kuulusteluihin asteli heti torstaina juuri Errázuriz.
Puolustaako kirkko Karadiman jälkeen enää itseään?
Seurakuntalaiset olivat kyllä kannelleet Karadimasta jo vuonna 1984 silloiselle arkkipiispa Juan Francisco Fresnolle, mutta kerrotaan että syytepaperi revittiin saman tien roskiin. Fresnon sihteerinä oli Juan Barros, ja “niin kauan kuin Barros on täällä, ei kannata kannella Karadimasta”, sanoi entinen seminaristi Juan Hölzel. Päinvastoin, Barros käytti Karadiman ripissä saamaa tietoa Juan Carlos Cruzin seksuaalisesta suuntautumisesta ja alkoi syyttää tätä seminaarilaisten häirinnästä. Barrosista tuli myöhemmin kenttäpiispa ja Franciscuksen aikana 2015 – valtavan vastustuksen saattelemana – Osornon piispa. Sekä hän että Arteaga kuuluvat Horacio Valenzuelanja Tomislav Koljaticin kanssa Karadiman seurakunnan kasvattamiin viiteen piispaan. Viides eli Felipe Bacarreza oli ensimmäinen Karadima boys –joukon kirkonmies, mutta erkaantui siitä pian ordinaationsa jälkeen ja teki uraa myös Roomassa. Hän on Santa María de los Ángelesin piispa.
Arkkipiispan lähipiirissä “Karadiman pojat” torjuivat hengelliseen isäänsä kohdistuvat syytökset tehokkaasti. He joutuivat vuoden 2018 aikana ensimmäisinä luopumaan virastaan Chilen pedofiliakohun taltuttamiseksi. Arteaga on jättänyt viranhoidon terveyssyistä. Maan hiippakuntia johtaa yhä useammin apostolinen asiainhoitaja: Chilen 27:stä hiippakunnasta 10 on vailla pysyvää piispaa tai arkkipiispaa, ja Santiagon apulaispiispoilla on nyt täysi työ sijaistaa muita. El caso Karadima on kasvavassa määrin el caso de la Iglesia de Chile. Katolilaisiksi tunnustautuvien määrä on laskenut 14 prosenttiyksikköä vuosikymmenessä, mikä lyö laudalta jopa Pohjois-Euroopan maallistumisluvut.
Perinnemessuja ja sairasta kontrollia
Fernando Karadiman modus operandi oli laskelmoiva ja määrätietoinen. Saatuaan nuorukaiset innostumaan tulevaisuudesta pappeina hän alkoi groomingin eli houkuttelun. Kuten ilmiantoja 2010 tukenut entinen El Bosquen pappi Hans Kast muistuttaa, usein hyväksikäyttäjä aloittaa alaikäisten kohdalla vain vihjailevan toiminnan ja alkaa hyväksikäyttää 18 vuotta täyttäneitä psykologisen vastarinnan jo murruttua. Karadima aloitti kevyesti mutta vaarallisesti: läpsyjä takamukselle ja etumukselle ja varoituksia m’hijitolle [poikaselleni, kuten leffa toistaa Karadiman sanoneen] ”pilin kanssa leikkimisestä”. Lopulta hengellinen isä, papá, osoitti todellisen karvansa. Seurustelu tyttöjen kanssa oli luonnollisesti kielletty pappiskutsumuksen odotusajaksi, ja rikkomukset piti tunnustaa Karadimalle.
”Epäpuhtaus” Karadiman itsensäkin kanssa oli tunnustettava, mutta sitä varten oli toinen pappi, Francisco Javier Errázuriz Huneeus eli padre Panchi. (Hamilton kertoo kerran tunnustaneensa Karadima-epäpuhtauden tälle itselleen kun Panchi ei ollut paikalla.) Muut kantelijat kuin Cruz ovat heteromiehiä, mutta kaikki ovat pyristelleet eroon Karadiman taianomaisesta vaikutuksesta. Häntä kuvataan Mönckebergin kirjassa El señor de los infiernos (’Helvettien herra’) hypnoottiseksi mieheksi, ei kovin älykkääksi mutta taitavaksi manipulaattoriksi kylläkin. Siinä hänen sanotaan tulleen äitiinsä Elena Fariñaan, joka hallitsi suurperhettä ja sen isää aina mykkäkoulutaktiikalla. Karadiman saarnoja toiset pitivät lapsellisina, toiset taas ihastuivat hänen kykyynsä saada ihmiset mukaan traditionaaliseen messuelämään, josta ei ehtoollisadoraatiota ja Maria-hurskautta puuttunut.
Jesuiitat konservatiivien puristuksissa
Miksi 1930 syntyneen Karadiman oli sitten mahdollista jatkaa vuosikymmeniä seurakuntansa johdossa? Vetoaminen padre Hurtadon tuntemiseen oli vain kulissia, sillä jesuiitta Hurtado oli myös köyhistä kiinnostunut. Karadima esitti valkoisia valheita siitä, kuinka hän oli tavannut Hurtadon kuolinvuoteella ja pyytänyt tältä esirukousta papiksi pääsemiseksi. Progressiivinen jesuiittalehti Mensaje on Hurtadon alun perin perustama. Karadima teki itse pyhyydestä kulissin, ja pappeuden ”tunnistamisesta” tavaramerkkinsä. Mitä enemmän kirkon pappiskutsumusten määrä romahti Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen, sitä korvaamattomammaksi tuli mies, jonka kautta viisikymmentä pappia tuli työhön Chilen kirkkoon – ja edellä mainitut viisi piispaa.
Jesuiitat ovat Chilessä, toisin kuin Argentiinassa, yhä progressiivisia ja ovat saaneet kärsiä siitä. Eturivin papit Jorge Costadoat ja Felipe Berríos ovat julkisuudessa kertoneet jatkuvasti kärsineensä syrjäyttämisistä: Costadoat torjuttiin arkkipiispa Ezzatin viime vuoteen asti kanslerina johtamasta yliopistosta, jossa hän opetti teologiaa hiukan toisin kuin äärikonservatiivinen kirkko. Hän jakaa näkemyksiään omassa Cristo en construcción –blogissa. Berríos taas joutui Ezzatin ja emeritus arkkipiispa Errázurizin hampaisiin, kun nämä torppasivat hänen tulonsa La Monedan eli presidentinpalatsin papiksi. Ezzati luonnollisesti kiisti asian syyskuussa 2015. Tätä nykyä Berríos toimii Antofagastan slummissa – selkeä kannanotto sekin. Mitähän jesuittojen kohtelusta ajattelee paavi, joka on jesuiitta itsekin? Pari vuotta aiemmin Ezzati–Errázuriz-sähköposteista oli voitu havaita, kuinka kardinaalit yhdessä vastustivat myös Juan Carlos Cruzin nimittämistä Franciscuksen paavilliseen lastensuojelukomissioon. Tapaus oli skandaali ja sai kansan vaatimaan Ezzatin eroa jo monta vuotta sitten. Hän astui eroon vain piispainkokouksen johdosta. Kardinaalien toiminnassa on totisesti ollut arvostelun varaa.
Karadima: diktatuurin ylin ystävä
El Bosquen seurakunnassa yhdistyivät Chilen yhteiskunnan konservatiiviset voimat. Sana ”bosque” viittaa metsään, mutta kyseessä on rikkaiden asuinalue Santiagossa. James Hamilton kuvailee, kuinka nuntius (1977-1987) Angelo Sodano tapasi säännöllisesti Augusto Pinochetin hallinnon kirkkoyhteyksistä vastannutta Sergio Rillónia juuri El Bosquen tiloissa. Karadiman yhteydet yhteiskunnan oikeiston oligarkkeihin näkyivät vielä vuonna 2010, kun el caso Karadima oli kaikkien huulilla. El Bosquen seurakuntaan kuuluvat teollisuuspohatat painostivat mediaa ja oikeuslaitosta ”epäuskottavilta” Karadima-syytöksiltä.
Maria Olivia Mönckebergin kirjan kansi.
Chilen valtiontelevision Informe Especial ehdittiin kuitenkin esittää 26. huhtikuuta 2010 ennen sensuuriyrityksiä. Sitä oli pohjustettu Hamiltonin ja Cruzin historiasta kertovalla The New York Timesin jutulla 22.4. Huhtikuussa 2010 pelattiin siis kovin panoksin, mutta nyt Karadiman taikapiiri kärsi tappion. Hän oli kuitenkin jakanut palveluksiaan oikeistolle vuosikymmenten ajan. Allenden noustua valtaan vuonna 1970 hän oli piilotellut kotonaan demokraattisen kenraali René Schneiderin salamurhaajaa Juan Luis Bulnesia. Wikipedia lainaa Hamiltonin lausuntoa Mönckebergin kirjan mukaan. Näin Karadima tasoitti tietä Patria y Libertad -natsijärjestön toiminnalle ja Pinochetin diktatuurille. Ilmeiseksi palkkioksi tästä Juan Luisin veli Juan Pablo Bulnes toimi julkisesti hänen puolustusasianajajanaan 40 vuotta myöhemmin. Karadima oli saarnoissaan ylistänyt Augusto Pinochetia tämän valtakauden aikana. Diktatuurin uhrit olivat hänelle taas pelkästään välttämätöntä hävikkiä, bajas necesarias.
Santiagon kardinaali vaihtoon, mutta ei pysyvästi
Santiagon katedraalista on levinnyt uutta skandaalinkäryä vielä tänä keväänä ennen Ezzatin siirtymistä emeritus-osastolle. Tuomiokirkon papin Tito Riveran on väitetty huumanneen ja raiskanneen miehen katedraalin yläkertahuoneessa muutama vuosi sitten. Ilmiantaja Daniel Rojasin mukaan arkkipiispa Ezzati käski häntä vain rukoilla raiskaajan puolesta ja antoi viisikymppiä käteen. Tämän Ezzati kielsi tv:tä myöten – myös Rojas esiintyi tv:ssä, ja kaikki on YouTubessa kuten muukin Chilen kriisimateriaali.. Kun pappi Rivera sitten itse esiintyi tv:ssä ja kertoi suhteistaan miehiin ja naisiin ja että ”puolet Chilen papeista on homoseksuaaleja”, prosessia hänen pappeutensa peruuttamiseen nopeutettiin. Chilessä päätettiin 22.3.2019, että arkkipiispa Ezzati joutuu vetoomustuomioistuimeen peittelyasiassa, ja paavi sai viimein hyväksyttyä 77-vuotiaan kaksi (!) eronpyyntöä päivää myöhemmin lauantaina. Melkoinen kiire tuli siis paavillekin kahden vuoden odottelun jälkeen. Maaliskuu 2019 on ollut tapahtumien kuukausi Chilessä, ja mylläkkä vain jatkuu.
Noloa kardinaali Ezzatin asiassa on se, että hänet oli valittu uudeksi arkkipiispaksi kanonisen Karadima-oikeudenkäynnin ollessa käynnissä, siis pöydän puhdistajaksi Errázurizin jälkeen. Arkkihiippakunnan pöytä ei ole vieläkään puhdas. Paikalle maaliskuussa nimitetty sijaispiispa Celestino Aós ei tule nousemaan kardinaaliksi: hän on 74-vuotias ja peitellyt pedofiliaa prokuraattorina jutussa, jossa pappeja kuitenkin lähdettiin syyttämään. Tärkeintä oli silti saada Ezzati ulos virasta, koska Karadima-käräjät leviävät kirkossa kuin Jokisen eväät. Maaliskuinen vetoomusoikeuden päätös Karadiman tapauksen peittelystä – Ezzatin lähdettyä jo eläkkeelle 4 päivää aiemmin – osuu ennen kaikkea Errázuriziin eikä Ezzatiin. Karadima-ceissiin kuului vuonna
Piispa Charles Scicluna. Kuva: Youtube.com.
2010 700 sivua. Viime vuonna 2018 tehtiin koko Chilen kirkosta 2300-sivuinen monsignore Charles Sciclunan tutkimusraportti. Maltalainen arkkipiispa on tärkeässä asemassa uskonopin kongregaatiossa, jossa kanoniset pappiskantelut käsitellään. Kuluneiden 8 vuoden aikana ongelmat ovat äityneet pahemmiksi, tai ainakin vanhat synnit nousevat vähitellen päivänvaloon. Myös asiasta vastaava Rancaguan syyttäjä Emiliano Arias järjesti viime vuoden puolivälissä ahkerasti hiippakuntien toimistojen ratsioita ja takavarikoi materiaalia. Roomasta materiaalia ei ole Ariasille herunut, pyynnöistä huolimatta.
Suku oli paras – mutta myös pahin
Fernando Karadiman taustassa on paljon samaa kuin hänen uhreillaan: poissaoleva isä. Sairasteltuaan 1940-luvulla Karadima päätyi pappisuralle, mitä osaltaan tuki äidin sedän Alberto Fariñan nousu apupiispaksi Santiagoon 1946. Hengellistä ja maallista hyvää valui myös sukulaisille mm. katolisten koulujen vapaapaikkojen muodossa, ja Fernando saattoi luottaa siihen että hänellä on jatkossa friends in high places.Chilen kirkollisessa maailmassa El Bosquen Paroquia del Sagrado Corazón eli Pyhän sydämen seurakunta on myös paikkana sukurasitettu: voisi puhua suorastaan Huneeus-dynastiasta. Kirkko rakennettiin 1944 lahjoitusmaalle, ja seurakunta syntyi vasta sen jälkeen. Raha on siis puhunut El Bosquessa aina. Karadiman ura seurakunnassa kesti neljäkymmentä vuotta, sillä hän oli paikalla aina siihen saakka kun hänet pakotettiin eläkkeelle helmikuussa 2011. Pitkää uraa samassa paikassa pidetään poikkeuksellisena katolisessa kirkossa.
El Bosquen seurakunnan perustaja Alejandro Huneeus Cox jätti seuraajalleen Fernando Karadimalle suuren perinnön, johon kuului myös järjestö Pía Unión Sacerdotal, ’hurskas pappisyhteisö’. Toisaalta ”perintöä” on jaettu myös perhepiirissä, sillä Alejandro Huneeusin sisarenpoika Francisco Javier Errázuriz Huneeus on toiminut siellä pappina myös. Sukunimet hämäävät: tunnetumpi Francisco Javier Errázuriz Ossa toimi ennen Santiagon arkkipiispana ja oli viime kuukausiin saakka paavin neuvonantajakollegion C9:n jäsen. Hän joutui lähtemään siitä samaan aikaan kuin kardinaali George Pell. Eräs Karadiman papeista El Bosquessa on
Paavi Franciscuksen lähimpien neuvonantajien ryhmä, niin sanottu C9. Kuva: De Roerom.
muuten nimeltään Diego Ossa. Mitä Huneeus-nimisiin tulee, niin Chilen emeritus-arkkipiispaskandaaleihin kuluu myös Francisco José Cox Huneeus, joka erotettiin virastaan La Serenan arkkipiispana jo 1997. Tänä vuonna dementoitunut Huneeus palasi Chileen entisenä pappina ja syytettynä vielä Saksassa maanpaossa (sic) tapahtuneesta hyväksikäytöstä. Presidentti Sebastián Piñeran, Coxin apupiispa-aikaisen esimiehen eli arkkipiispa Bernardino Piñeran veljenpojan, käynti paavin luona syksyllä poiki välitöntä toimintaa. Kyllä: presidentin setä on emeritus arkkipiispa, vieläpä Chilen vanhin sellainen, siis pieni on maailma. Tästä kertoo sekin, että F. J. Cox Huneeusin äiti ja Alejandro Huneeus, El Bosquen perustaja, olivat pikkuserkkuja.
Katolisen kirkon mediapommeja on monta
Ex-pappi Karadiman Pía Unión Sacerdotal ja ex-arkkipiispa Cox Huneeusin saksalainen Schönstatt kuuluvat samaan ”modernien” kongregaatioiden ryhmään kuin vaikkapa maristat, joiden koulua Karadima kävi. Yhteistä uusille ja semi-uusille järjestöille tuntuu olevan heikko vallan kontrolli Vatikaanin suunnassa ja uusien jäsenten pahaa-aavistamattomuus.
Kokonaan oma lukunsa on meksikolaisen Marcial Macielin perustama Kristuksen legioonalaiset. Senkin nimi huokuu turvallisen nuoruuden puutetta. Monet järjestöt kuten legioonalaiset ovat tehneet parannusta ja saaneet jatkaa, mutta Karadiman pappisjärjestö lakkautettiin 2012. Ristiriitaista on, että Santiagon arkkipiispa Ezzati oli määrätty hoitamaan kanonista tutkimusta Macielista, mutta hänen edeltäjänsä Errázuriz puolestaan piti lämpimiä suhteita toiseen Latinalaisen Amerikan ongelmajärjestöön eli Sodalitiumiin ja sen perustajaan Luis Fernando Figariin. Karadiman yhteisöä on verrattu saksalaisen baptistin Paul Schäferin pahamaineiseen Colonia Dignidadiin, joka oli osa salaisen poliisin kidutusverkostoa. Karadiman omaa seurakuntaa on Mönckebergin kirjassa luonnehdittu ”virtuaaliseksi coloniaksi”, jonka teljet ovat henkisiä. Karadima ”vain” uhkasi helvetillä niitä, jotka eivät totelleet häntä, ja siksi ”helvettien herra” on kirjan otsikkona.
Juliste elokuvasta El Bosque de Karadima (Karadiman kirkko, Chile 2015).
Viime vuoden alussa räjähtänyt mainekiista Chilessä johtui Juan Barrosin nimityksestä Osornon piispaksi 2015 – sitä oli koko ajan vastustettu eikä vähiten pappien ja piispojen taholta. Kun paavi sitten tuohtuneena 18.1.2018 sanoi, että ”ei ole yhtään todistetta” Barrosia vastaan ja että kaikki on ”vain solvausta”, media räjähti ja räjähdyksen jälkiä on paikkailtu jo toista vuotta. Ei ole liioiteltua sanoa, että siinä missä yhdysvaltalaisen Boston Globen juttu 2002 toi katolisen kirkon pedofiliakriisin isoon tietoisuuteen, niin tammikuussa 2018 paavin Chilen-vierailu käynnisti uuden lumipalloefektin, jonka osia ovat olleet Pennsylvanian suuri valamiehistö ja mm. kysymykset paavin maanmiehen ja ystävän, piispana toimineen Gustavo Zanchettan pelastamisesta Vatikaaniin vuotta aiemmin 2017.
Kirkko on tehnyt myös ihmisoikeustyötä
Chilen katolisen kirkon myönteinen maine menneisyydessä juonsi juurensa sotilasdiktatuurin vuosilta 1973-1990. Kardinaali Raúl Silva Henríquez teki hartiavoimin töitä diktatuurin uhrien puolesta. Ennen sitä Allenden vasemmistohallinnon aikana hän oli yritettänyt epätoivoisesti paimentaa Santiagon kiivasta vasemmistopapistoa, johon kuuluivat vapautuksen teologit kuten Gustavo Gutiérrez, Pablo Richard ja pedagogi Paulo Freire. Tässä työssä hän joutui luonnollisesti kohtaamaan vastustusta. Vatikaanin kylmä aalto löi Silva Henríqueziä vastaan uuden nuntiuksen nimityksen muodossa. Angelo Sodano toimi Vatikaanin edustajana maassa kylmän sodan vaikeina vuosina. Hänen aikanaan puolet piispakunnasta nimitettiin uusin perustein, ja vapautuvat virat täytettiin Vatikaanin yes-miehillä, ja linja jatkui luonnollisesti Sodanon siirryttyä Roomaan. Siellä hänen keskeinen asemansa valtiosihteerinä ja sen jälkeen kardinaalikollegiossa jatkui, vaikka ikärajat (75, 80 v.) toisensa jälkeen ylittyivät. Angelo Sodanon valtaa korosti Johannes Paavali II:n heikko kunto ja kiinnostumattomuus Rooman hallintoon. Kardinaali Sodanon vahva ote laajeni universaaliin kirkkoon. Chilellä oli kuitenkin aina erityisasema, ja diktaattori Pinochet vaimoineen sai Sodanolta Roomasta onnittelusähkeen kultahääpäivänään 1990-luvun alussa.
Angelo Sodano toimi paavin lähettiläänä Chilessä 1978–1988. Kuva: Wikipedia.
Karadiman kirkko El Bosquessa olisi saattanut jäädä vaille huomiota, elleivät muutamat Karadiman ex-opetuslapset olisi nousseet vastarintaan. Erillisiä huomioita Karadiman toiminnasta oli tehty jo 1955 alkaen, ja konkreettisesti kanneltu vuonna 1984. Vuosikymmenet toisensa jälkeen ongelmat jatkuivat, ja nyt oikeusistuimen mukaan vastuussa on kirkko. Ei universaalikirkon johto Vatikaanissa, vaan kanonisen oikeuden mukaisesti partikulaarikirkko oli vastuussa. Se tarkoittaa arkkihiippakuntaa Santiagossa ja sen aiempaa johtajaa Francisco Javier Errázurizia. Muu olisi oikeuden mukaan jopa ”kansallisen suvereniteetin vastaista”. Vatikaanivaltio ei voi olla oikeussubjekti ulkomailla. Mitä merkitystä sitten on sillä, että asiat on haluttu hoitaa vain kanonisen oikeuden piirissä ja kätkeä jutut Vatikaaniin? Paavin maaliskuiset uudet määräykset saattavat muuttaa jotakin, mutta ne eivät ainakaan tule yhtään liian aikaisin, kuten esim. CruxNow’n John L. Allen Jr. muistuttaa.
Uskonnollinen yhteisö voi toimia ihmisoikeuksien puolesta. Kardinaali Raúl Silva Henríquezin perustama ihmisoikeusjärjestö Vicaría de la Solidaridad (vainotun Comité Pro Pazin seuraaja) palkittiin YK:n ihmisoikeuspalkinnolla 1978 ja Bruno Kreiskynvastaavalla palkinnolla 1984. Silloin, kun sen omassa piirissä ihmisoikeuksia rikotaan, voisi tietysti toivoa, että sen oma toiminta korjautuu myös ilman median ja oikeuslaitoksen vaikutusta. Näihin päiviin saakka asia on ollut kuitenkin toisin, eikä esim. James Hamilton odota kokonaiskirkon pystyvän parannukseen. Ainakin Chilessä muutos on kuitenkin mahdollinen. Karadiman taustalla vaikuttivat vahvat voimat, jotka jakoivat vastapalveluksia tämän poliittisesta toiminnasta. Ilmeisesti myös sukulaissuhteilla oli merkitystä. Joka tapauksessa asiat etenevät, ja hyvin todellinen kirkkonäytelmä saa jatkoa viikko viikolta.
Lue myös: Jukka Raunu, Lost in Argentina eli kuinka kirkosta tuli valtioterrorin asiamies
Kirjallisuus
María Olivia Mönckeberg, El señor de los infiernos, 2011 (saatavana: www.casadellibro.com, seuraava artikkeli samalta vuodelta on tiivistelmä aiheesta)
Mujica & Guzmán & Villarubia: Los secretos del imperio de Karadima: La investigación definitiva sobre el escándalo que remeció a la iglesia chilena, 2011
El Bosque de Karadima (filmi, engl. The Church of Karadima, ja tv-sarja 2015)
https://es.wikipedia.org/wiki/Fernando_Karadima
https://en.wikipedia.org/wiki/Karadima_case
https://www.latercera.com/la-tercera-pm/noticia/lea-aca-fallo-completo-las-razones-la-corte-apelaciones-ordenar-al-arzobispado-indemnizar-las-victimas-karadima/589216/[La Terceran juttu maaliskuun vahingonkorvaustuomiosta, jossa on mukana 28-sivuinen vetoomustuomioistuimen teksti]
Artikkelikuvassa Fernando Karadima Fariña. Kuva: Pinterest.com.
