Tagged usko

2

Pitkä paini

I Mainion amerikanjuutalaisen kirjailijan Isaac Bashevits Singerin romaanissa Lublinin taikuri esitellään puolalainen silmänkääntäjä Yasha, joka on monessakin mielessä pyörällä päästään. Kaksi asiaa, joka hänen päätänsä sotkevat entisestään, ovat uskonto ja tiede.

7

Hyvää kohti

Alussa Jumala loi taivaan ja maan, lukee Raamatun alussa. Alussa oli Sana, aukeaa Johanneksen evankeliumi. Alussa oli teko, runoili Goethe. Mutta onko liikaa sanoa, että alussa oli hyvyys? Raamatun ensimmäisen luvun luomiskertomusta ei ole vuosisatoihin otettu tieteellisen maailmankuvan kannalta vakavasti. Siinä kuitenkin sanotaan, että kunkin luomispäivänsä jälkeen Jumala näki työnsä jäljet hyviksi. Maailmassa ja ehkä…

Lincoln Christian Universityn kappeli. Kuva: Marla Blair
1

Statement of faith

Stimulus on jo jonkin aikaa itsekseen ihmetellyt sitä, että rapakon takana on enemmän kuin leegio erilaisten kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien perustamia teologisia opinahjoja, jotka vaativat opettajiaan ennen virkaan astumistaan allekirjoittamaan valmiiksi laaditun ja usein seikkaperäisen todistuksen kristillisen uskonsa sisällöistä.

Vartijan 1/2013 sisältö

Vuoden ensimmäisen Vartijan sivuilla puhuttaa usko ja uskonnottomuus: Matti Myllykoski kävi kirjeenvaihtoa Kari Enqvistin kanssa, Linnea Leivo vastaa Enqvistin viime numerossa olleeseen vastineeseen ja Matti Heiliö ottaa kantaa uskonnottomuuden diskurssiin. Entä kuinka paljon taide jättää tilaa tulkinnalle ja mikä oli suurin uhka varhaiskristillisten kirjoittajien omalle ajattelulle? Nämä artikkelit vain Vartijassa!

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.