Hyvää kohti

Alussa Jumala loi taivaan ja maan, lukee Raamatun alussa. Alussa oli Sana, aukeaa Johanneksen evankeliumi. Alussa oli teko, runoili Goethe. Mutta onko liikaa sanoa, että alussa oli hyvyys?

Raamatun ensimmäisen luvun luomiskertomusta ei ole vuosisatoihin otettu tieteellisen maailmankuvan kannalta vakavasti. Siinä kuitenkin sanotaan, että kunkin luomispäivänsä jälkeen Jumala näki työnsä jäljet hyviksi. Maailmassa ja ehkä maailmankaikkeudessakin on paljon vikaa, mutta kyyninen ja kelvoton on monien mielestä sellainen ihminen, joka sanoo, että tämä kaikkeus ja siten myös elämä siinä on pohjimmiltaan paha eikä hyvä. Suuresti arvostamani opettaja sanoi kerran jos toisenkin, että usko on elämänuskoa. Päättelen hänenkin tarkoittaneen, että elämä kantaa ja että elämä on hyvä.

Ihmisen täytyy voida luottaa elämän hyvyyteen voidakseen elää. Täytyy luottaa siihen, että hyvä voittaa pahan – lopulta tai ainakin merkitsevissä yhteyksissä. Kun joku tällaista julistaa, joku toinen tulee sanomaan, että kukahan sen hyvän määrittelee ja eiköhän se hyvä aina ole aika paljon määrittelijänsä etujen näköinen. Ei ole vaikea kuvitella hyvyyden julistajan hölmistynyttä katsetta, joka kertoo, että loppujen lopuksi hyvä on kaikista ihmisistä ja heidän määritelmistään riippumaton ja vapaa kuin raikas tuulenhenkäys iholla. Se on jotakin, johon uskotaan ja luotetaan. Se on jotakin, joka koetaan, kun se koskettaa ja jättää jäljen.

Rakkaus vaatii rakastajan ja rakastetun, oikeudenmukaisuus tekijänsä ja vastaanottajansa. Mutta hyvyys on molempia ja ei kumpaakaan; se pakenee määritelmiä. Hyvyys on liian itsestään selvä ja liian epämääräinen. Jokainen hyvyydestä puhuva ja siihen vetoava turhentaa hyvyyden. Hyvyyden romantisointi ja sentimentalisointi sekä tyhjä eettinen paatos (näin-halvalla-minä-olen-hyvä-ihminen) pilaavat vakavan hyvyydestä puhumisen. Hyvyys on puhujansa ulkopuolella; epämääräiseksi se muuttuu vain siksi, että se yritetään vangita omaksi, että sitä yritetään hallinnoida.

Kristityn mukaan hyvyys on, koska Jumala on hyvä. Humanistin mukaan hyvyys kasvaa alhaalta, ihmisten välisestä yhteistoiminnasta. Ihmiset ovat aina tehneet pahaa, vihanneet ja sotineet, mutta kun he ovat huomanneet, että tuossa kaikessa on vain häviäjiä, he ovat ryhtyneet tekemään hyvää, kunnioittamaan toisiaan ja rakentamaan rauhaa. Siten hyvyys on olemassa, ja se on ihmisten tekoa, aivan kuten pahuus ja kaikki muutkin ihmisen ominaisuudet. Niiden kaikkien perusta on evoluutiossa, jota homo sapiens ainutlaatuisena nisäkkäänä pyrkii ymmärtämään ja ohjaamaan. Ihmisen luonnon tasapainolle ja diversiteetille tuottamasta pahasta kristitty ja humanisti voivat olla – ja heidän pitäisi olla! – samaa mieltä: ihmisen on opittava purkamaan jopa radikaalisti elämäntapaansa, joka edistää vakavasti ilmaston lämpenemistä ja kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja. Heillä molemmilla on hyvät perusteet ajatella, että hyvyyden vastaanottajalla on vastuu lahjaksi saamastaan hyvästä. Taas kerran: hyvän antaja on ihmisen ulkopuolella.

Kristittynä minusta on lohdullista (haastavaa, rohkaisevaa, upeaa) ajatella ja tuntea, että Jumala on ihmisessä ja ihminen ei ole Jumala. Ja että Jumala on hyvä.

Artikkelikuva: Mikko Ketola.


Matti Myllykoski

Kirjoittaja

Matti Myllykoski (s. 1958) on johtava tietoasiantuntija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Lue lisää


'Hyvää kohti' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 18.6.2019 @ 20.33 Rauno Seppänen

    Hyvä kirjoitus. Kiitos siitä. Jumala on toki hyvä. Mutta hän on sitä eri tavalla kuin me ihmiset. Hän ei toteuta hyvyyttään niin kuin ihminen odottaisi.

    Vastaa

    • 19.6.2019 @ 12.02 Rauno Seppänen

      Käsitystä Jumalan hyvyydestä hämmentävät esimerkiksi kärsimyksen ongelma ja kadotuksen mahdollisuus.

      Torsti Lehtinen päättää arvionsa (Vaeltaja 1/2010) Jonas Gardellin kirjasta Jeesuksesta: ”En edelleenkään pidä ajatuksesta, että aikojen lopussa monen syntisen osa olisi itku ja hammasten kiristys helvetin koskaan sammumattomassa tulessa. Ajatus on ikävä senkin vuoksi, että on otettava huomioon riski joutua itse tähän joukkoon. Tällaista eskatologiaa Jeesus kuitenkin evankeliumin eli ilosanoman mukaan julisti. Täytyy todeta, että iloisempiakin sanomia on kuultu, ja Jonas Gardell esittää yhden sellaisen. Onko se tosi vai ei? Sen aika näyttää, tai viimeistään iäisyys.”

      Vastaa

      • 19.6.2019 @ 12.35 Rauno Seppänen

        Matti Myllykoski kirjoittaa, että sekä kristityllä että humanistilla ”on hyvät perusteet ajatella, että hyvyyden vastaanottajalla on vastuu lahjaksi saamastaan hyvyydestä”. Ja: ”Taas kerran: hyvän antaja on ihmisen ulkopuolella.” Tässä kohden ajattelen myös edesmennyttä Martti Siiralaa, joka korosti sitä, että ihminen on elämän vastaanottaja, ei hallitsija. Siiralan mukaan Jeesuksen sanoma on yhtä kaukana tietämisestä kuin itä on lännestä. ”Oikea ihmisyys oli hänelle vastaanottajan, erehtyväisen eli syntisen paikka.” (Yrjö Uurtimo, On puhuttava siitä mistä vaikenemme, 2000).

      • 20.6.2019 @ 16.57 Timo A. Laine

        Jokainen elävä ja kuollut juutalainen on katoamaton todiste siitä, että kristillinen usko on väärässä.
        Eikä vain morbidin helvetti-opin suhteen.
        ”Sairas ihminen, kristitty.” (Nietzsche)

  2. 24.6.2019 @ 15.32 Rauno Seppänen

    ”Juutalaisia ei aivan sattumalta ole pidetty Jumalan valittuna kansana: he ovat historian kuluessa joutuneet kaikkien ”oikeiden” ihmisten sylkykupiksi ja kaikkien ”yhtenäisten” kansakuntien antikansakunnaksi. Projektiivista identifikaatiota tutkineen Howard S. Steinin mukaan antisemitismiä esiintyy juutalaisten käytöksestä riippumatta, jopa ilman juutalaisia: ”likaiset juutalaiset” antavat kaivatut rajat puhtaalle sisätilalle, puhdistetulle minuudelle, joka muuten ei tahdo pysyä koossa muuttuvassa yhteiskunnassa. Steinin mukaan jokainen meistä voi – oikeiden juutalaisten puuttuessa – päätyä juutalaiseksi, ulkopuoliseksi; juutalaisuus kuuluu näin ollen ihmisen osaan.” (Juha Siltala teoksessa Kuka Jeesus?, 1995).

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.