Gotthold Ephraim Lessing. Kuva: Wikipedia.

Luonnontieteestä ja opillisesta uskosta

Olen samaa mieltä Kari Enqvistin kanssa siitä, että tiede on kuin lapio, työkalu metodisesti hallitun ja kritiikille avoimen tutkimuksen tekemiseen.

Kun sanotaan tai väitetään, että luonnontieteilijöillä on ateistinen ennakkoasenne, kun heidän tutkimuksensa ei anna tilaa Jumalan olemassaolon mahdollisuudelle, puhutaan yleisellä ja abstraktilla tasolla. Tieteellinen tutkimus keskittyy kuitenkin aina konkreettisiin kysymyksiin.

Tieteen ja Jumalan olemassaolon ajatuksen suhteesta puhuttaessa olisi hyvä olla joskus konkreettinen: millaisin menetelmin tätä tai tuota nimenomaista kysymystä tutkittaisiin, jos Jumalan olemassaolon mahdollisuus otettaisiin huomioon? Miten sellainen näkyisi tutkimuksen tuloksissa? Millä konkreettisella tavalla tutkijan tulisi ottaa Jumalan olemassaolon mahdollisuus huomioon esimerkiksi viruksia, mannerlaattojen liikkeitä tai mustia aukkoja tutkiessaan? Jos tällaisiin kysymyksiin ei ole tarkoitustaan vastata, puhutaan tieteentekijöiden piirissä vaikuttavista näkemyksistä, jotka koskevat uskontoa eikä lainkaan itse tutkimuksesta, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä jumalakysymyksen kanssa.

Jos Jumalaan uskova haluaa esittää tieteentekijöille kysymyksen luonnontieteen suhteesta Jumalan olemassaoloon, kysymys on useissa tapauksissa kaksiosainen, vaikkakin kysymyksen toinen osa jää näkymättömiin tai siirretään aivan muille foorumeille.

Ensimmäisessä osassa ja monissa yhteyksissä ainoaksi jäävässä osassa tulisi saada tieteenfilosofinen, siis abstrakti ja käsitteellinen selvyys siihen, millä ehdoilla tai edellytyksillä kukin keskusteluun osallistuva puhuu todellisuudesta, tämän- ja tuonpuoleisesta, oman ajattelunsa tieteenfilosofisista ennakkoedellytyksistä, inhimillisen tiedon rajoista ja vaikkapa siitä, miten puhutaan näiden rajojen tuolla puolen olevista asioista. Kun tällaista keskustelua käydään, Jumalaan uskova ajattelee usein, että argumentit kallistuvat Jumalan olemassaolon puolelle ja toivoo, että myös luonnontieteilijä huomaisi asian olevan näin.

Keskustelun poissa oleva, mutta Jumalaan uskoville tärkein osa ei koske abstraktia Jumalan olemassaolon todistamista vaan hänen omaa konkreettista ja positiivista uskontoaan. Ne kristityt, jotka osallistuvat uskon ja tieteen väliseen dialogiin opillisesta ja tunnustuksellisesta näkökulmasta, näkevät tieteenfilosofisen keskustelun pohjimmiltaan palvelevan keskustelun siirtämistä tähän toiseen osaan tai vaiheeseen. Siinä on kysymys perinteisen kristillisen opin lausumien nimenomaisesta totuudesta: ei ainoastaan siitä, että Jumala on luonut maailman (mitä se sitten tarkoittaakaan) vaan siitä, että Jeesus on syntynyt neitseestä, ollut lihaksi tullut Jumala, tehnyt ihmeitä, noussut ruumiillisesti kuolleista ja astunut yhtä ruumiillisesti taivaaseen, josta hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita taivaaseen ja helvettiin.

Nämä kaksi keskustelun osaa tai vaihetta ovat monille apologeettisessa ja opillisessa mielessä Jumalaan uskoville kristityille pohjimmiltaan yksi ja sama asia, vaikka ulkopuolisen silmin niitä on vaikea nähdä yhteenkuuluviksi.

Ongelma liittyy jo Gotthold Ephraim Lessingin muotoilemaan ongelmaan karmeasta ja leveästä kuilusta järjen totuuksien ja historian totuuksien välillä: ”Kun yhtäkään historiallista totuutta ei voi osoittaa, ei voi myöskään historiallisten totuuksien välityksellä voi osoittaa mitään. Se on: satunnaisista historiallisista totuuksista ei voi milloinkaan tulla välttämättömiä järjen totuuksia.” Luonnontieteiden ja opillisen uskon välisessä keskustelussa tavoitellaan abstrakteja järjen totuuksia, joihin positiivisella, historiallisiin tapahtumiin nojaavalla uskolla ei enää pitkään aikaan ole ollut sanottavaa.

Artikkelikuvassa Gotthold Ephraim Lessing. Kuva: Wikipedia.


Matti Myllykoski

Kirjoittaja

Matti Myllykoski (s. 1958) on johtava tietoasiantuntija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Lue lisää


'Luonnontieteestä ja opillisesta uskosta' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 6.7.2020 @ 13.18 Matti Taneli

    Tärkeä ja kiinnostava kirjoitus! Itse ajattelen aika lailla myös W. Diltheyn tavoin niin, että luontoa selitämme, mutta ihmistä, hänen sielunelämäänsä (Seelenleben), ymmärrämme. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisen psyykkisen elämän, historian ja yhteiskunnan todellisuuden tutkimusmetodit eroavat niistä menetelmistä, joilla hankitaan tietoa luonnosta. Molemmat tiedon kohteet ja hankintatavat on tärkeitä eikä toisiaan poissulkevia.

    Vastaa

  2. 7.7.2020 @ 12.31 Matti Nieminen

    Kirjoituksessa kohta: ”Jumala on luonut maailman (mitä se sitten tarkoittaakaan)”. Sen perään kohta: ”Jeesus on syntynyt neitseestä, on lihaksi tullut Jumala jne”, mutta sen perässä ei sitten olekaan enää suluissa ”mitä se sitten tarkoittaakaan”. Onko nyt niin, että vain tuo ensiksi mainittu, maailman luominen, on uskoville vähän epäselvä juttu?

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.