Poor things – kuolemaa ja emansipaatiota
Kreikkalainen Yorgos Lanthimos on yksi 2000-luvulla aloittaneista ohjaajista mielenkiintoisempia
Kreikkalainen Yorgos Lanthimos on yksi 2000-luvulla aloittaneista ohjaajista mielenkiintoisempia
Ohjaaja Ridley Scottin (s. 1937) ura elokuvaohjaajana on kestänyt jo lähes 40 vuotta. Siihen on mahtunut pari mestariteosta mutta myös iso määrä yhdentekeviä ja jopa huonoja elokuvia. Tuorein, Napoleon, on ihan hyvä elokuva mutta olisi se voinut olla myös paljon parempikin. Napoleon on joukkokohtauksineen mahtipontisen suurellinen mutta henkilökemioiltaan ontto. Elokuva tuo parhaimpina hetkinään mieleen Hollywoodin…
Robin Hardyn kulttimaineen statuksen saanut folk-kauhuelokuva The Wicker Man on tänä vuonna saavuttanut 50-vuoden iän.
Brittiläissyntyinen Christopher Nolan (s.1970) on ollut reilut 20 vuotta yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista elokuvaohjaajista
Harrison Fordin näyttelemä arkeologi Indiana Jones on ollut lähtemätön osa populaarikulttuuria vuodesta 1981 saakka
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta sitten, kun brittiläisen postmodernin elokuvan lähettilään Derek Jarmanin viimeinen elokuva ja samalla hänen julkinen testamenttinsa Blue sai ensi-iltansa.