The Room Next Door – puhetta kuolemasta
Espanjalainen Pedro Almodóvar on jo 1980-luvulta saakka ollut maansa ja koko Euroopan tunnetuimpia ohjaajia
Espanjalainen Pedro Almodóvar on jo 1980-luvulta saakka ollut maansa ja koko Euroopan tunnetuimpia ohjaajia
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kauhu ja jännitys ovat osoittautuneet hyviksi tavoiksi kuvittaa ja sanoittaa yhteiskunnan epäkohtia.
Itse olen jo tottunut ajattelemaan, että yhdysvaltalainen kauhuelokuva ei ole juurikaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole tuottanut mitään merkityksellistä 1980-luvun jälkeen.
Yorgos Lanthimos on jälleen yllättänyt elokuvamaailman omalaatuisella ja provokatiivisella elokuvalla
Elämme tällä hetkellä monella tapaa polarisoituneessa maailmassa, jossa niin kutsutut ääripäät ovat vallanneet julkisen keskustelun ja ottavat mittaa toisistaan.
Yle Teeman vuoden ensimmäinen suuri kulttuuriteko on ollut näyttää seitsemän saksalaissyntyisen Hollywoodin kulta-ajan mestarin keskeisintä elokuvaa