Foinikialainen juoni – tyylilleen uskollinen
Yhdysvaltalaisella Wes Andersonilla on niin omanlaisensa tyyli, että hänen nimensä on elokuvamaailmassa käsite siinä missä Hitchcock tai Tarantino.
Yhdysvaltalaisella Wes Andersonilla on niin omanlaisensa tyyli, että hänen nimensä on elokuvamaailmassa käsite siinä missä Hitchcock tai Tarantino.
Orenda sanana tulee Amerikan alkuperäiskansoilta – tarkemmin irokeeseilta (haudenosaunee) – ja tarkoittaa elämää ylläpitävää voimaa.
Brutalismi oli 1950–1970-luvuilla suosittu arkkitehtuurin suuntaus, joka tunnetaan massiivisista betonirakenteista, karusta estetiikasta ja funktionaalisuudesta.
Maria Callas (1923–1977) on varmasti jokaiselle, joka vähääkään tuntee oopperaa ja sen historiaa, tuttu nimi. Yhdysvaltalais-kreikkalainen Callas on heittämällä yksi alansa 1900-luvun merkittävimmistä tekijöistä, joten oli odotettavissa, että hänestä jonakin päivänä tehtäisiin pitkä fiktioelokuva. Vuonna 2017 Callasista valmistui oivallinen Tom Volfin ohjaama dokumenttielokuva Maria by Callas, joka nähtiin myös Suomen elokuvateattereissa. Volf on sittemmin ohjannut…
Syksyn kauhuelokuvatarjonta on tänäkin vuonna ollut laaja ja samalla epätasainen laadultaan.