Poor things.

Poor things – kuolemaa ja emansipaatiota

Kreikkalainen Yorgos Lanthimos on yksi 2000-luvulla aloittaneista ohjaajista mielenkiintoisempia ja hänen elokuvansa ovat poikkeuksetta ravistelleet ja järkyttäneetkin muuten niin kovin sovinnaista läntistä taidemaailmaa, eikä hänen uutukaisensa Poor Things ole poikkeus. Vaikka Poor Things edustaa monessa mielessä ohjaajansa sovinnollisinta ja helposti lähestyttävimpää tuotantoa; onhan kyseessä kuitenkin kyseessä Disneyn tuottama teos. Elokuva käsittelee kuolemaa ja erityisesti naisen seksuaalisuutta tavalla, johon ei ole valtavirran yhdysvaltalaisessa elokuvassa totuttu estottomine seksikohtauksineen.

Elokuva yhdistelee komediaa, fantasiaa ja tragediaa taianomaisella tavalla – kreikkalainen ohjaaja tämän taitaa – ja vaikka elokuva käsittelee vaikeita ja asioita ja jopa tabuja, kuten lapsen kuolemaa ja naisen harjoittamaa vapaata seksiä, niin elokuvasta on tullut kaikesta huolimatta katsojamenestys ja jonkin sortin ilmiö. Palkintoja satoi hiljan Golden Globe -gaalassa, ja jatkoa on varmasti luvassa myös tulevissa Oscareissa.

Poor Things pohjautuu Alasdair Grayn (1934–2019) samannimiseen kirjaan vuodelta 1992. Gray oli Skotlannin tunnetuimpia kirjailijoita omintakeisine fantasioineen, jotka sisälsivät myös aimoannoksen seksiä. Lanthimos on itsekin tullut tunnetuksi erikoisine aiheineen ja henkilöhahmoineen, joten hän on oivallinen valinta tuomaan Grayn fantasian valkokankaalle.

Lanthimos on aikaisemminkin käsitellyt elokuvissaan patriarkaattia ja käyttäytymisnormeja. Hän teki kansainvälisen läpimurron elokuvallaan Dogtooth (2009), jossa julma perheenisä pitää perhettään vankina kotonaan erilaisten rituaalien ja uskomusten avulla. Englanninkielisen debyytin ohjaaja teki dystopiakuvauksella The Lobster. Elokuva esittää mustan huumorin kautta maailman, jossa jokaisella ihmiselle on oltava kumppani, ja jos sellaista ei tahdo löytyä, niin yhteiskunta passittaa sinkut hotelliin parantumaan sinkkuudesta, ja ne onnettomat, jotka eivät löydä kumppania muuttuvat eläimeksi. Älyttömyydestään huolimatta terävänäköinen ja älykäs elokuva. Samankaltaisella normien vastaisella kamppailulla jatkaa Poor Things.

Poor Things on eräänlainen variaatio Mary Shelleyn Frankensteinista. Eksentrinen tohtori Godwin ” God” Baxter (Willem Dafoe) on herättänyt kuolleista nuoren naisen, jonka hän nimennyt Bella Baxteriksi (Emma Stone). Bella on kuolleista heräämisen jälkeen täysin lapsen kaltainen eikä hallitse kehoaan ja sen liikkeitä täysin. Godwin on alansa arvostettuja osaajia ja opettajia yliopistossa, tosin opiskelijoiden keskuudessa hän ei tunnu nauttivan suurta arvostusta. Ainoastaan Max McCandles (Ramy Youssef) tuntuu aidosti ihailevan Godwiniä, ja hän pääseekin tämän apulaiseksi seuraamaan ja tutkimaan Bellan kehittymistä.

Vaikka tohtori Godwin tuntuukin tarkoittavan hyvää, hän on eristänyt Bellan muusta maailmasta suojellakseen tätä. Tässä kohtaa elokuva tuo mieleen ohjaajan aikaisemman kreikkalaisen klassikon Dogtoothin, jossa sadistinen perheenisä on alistanut perheensä valtansa alle. Godwin ei ole kuitenkaan kuin tuo perheenisä, eikä Bella suostu jäämään neljän seinän vangiksi, vaan kuten kaiken kyseenalaistava ja uutta oppiva lapsi Bella haluaa nähdä ja kokea maailmaa.

Kun Bella löytää seksuaalisen nautinnon ja tavan tyydyttää itsensä, myös elokuvan mustavalkokuvaus muuttuu värilliseksi. Muutenkin Lanthimos on tehnyt katsojalle selväksi, ettei tarinan kulku ja maailma ole millään tavalla kiinni arkitodellisuudessa: tarinan maailmat on akennettu steampunk-henkisiksi, Godwinin laboratorio on täynnä mitä ihmeellisempiä kojeita, eivätkä ihmiset muutenkaan käyttäydy tavallisien ihmisten tapaa, mikä on tuttua jo Lanthimoksen aikaisemmista elokuvista. Frankensteinin perintöä on siinä, että Godwin on Bellan, joka on ollut kuoleman hetkellä raskaana, henkiinherättämisen yhteydessä siirtänyt tämän oman lapsen sikiön aivot aikuisen naisen kehoon. Samalla tarina on myös Bellan kasvutarina.

Bellan erityisyyden huomaa myös lipevä asianajaja Duncan Wedderburn (Mark Ruffalo), joka on tullut hoitamaan Godwinin asioita. Wedderburn haluaa vapauttaa Bellan Godwinin kahleista ja ottaa tämän mukaansa maailmalle. Wedderburnilla on kuitenkin vain pahat mielessä, sillä hän on vain viehättynyt Bellan viattomuudesta ja avoimesta seksuaalisuudesta. Weddernburn saa Godwinin taivuteltua laskemaan Bellan mukaansa laivamatkalle Portugaliin. Bellan estottomuus ja sopeutumattomuus normeihin saa Wedderburnin kuitenkin nopeasti hermoromahduksen partaalle, kun tämä ei yrityksistä huolimatta kykene kontrolloimaan tätä.

Bella ja Weddernburn tapaavat laivalla eriskummallisen vanhan rouvan (Hanna Schygulla) ja tämän nuoremman seuralaisen (Jerrod Carmichael), joiden kanssa puhutaan filosofisesti elämän tarkoituksesta, ja Bella tajuaa, että voi ottaa itse ohjat käsiinsä elämänsä suhteen. Portugalissa Bella hakeutuu bordelliin töihin ja ihmettelee, kuinka nautinnosta maksetaan vielä palkkaa. Weddernburn ei moista enää siedä ja lähtee omille teilleen vieden mukanaan Godwinin Bellalle antamat rahat. Lopulta Bella päätyy takaisin kotiin, mutta haamu entisestä elämästä tulee kolkuttelemaan ovelle. Miehinen valta ei tunnu hellittävän otettaan.

Poor Things on monella tapaa raamatullinen elokuva, sillä käymme tarinan kautta lävitse uudestisyntymisen, vapautumisen vanhatestamentillisen ankaran ja kontrolloivan Jumalan luota kohti rakastavaa ja huolehtivaa Jumalaa kohti, jollaiseksi Godwin tarinan myötä tulee. Paratiisista lähdetään käärmeen johdattamana, mutta alastomuus ja seksuaalisuus tuovat lopulta Bellan takaisin kotiin.

Harvoin tosiaan on kuolemaa, seksuaalisuutta ja emansipaatiota kuvattu yhtä aikaa näin kepeästi mutta samalla hyvin graafisen julmasti ja väkivaltaisesti. Täysin ongelmaton ei Poor Thingsin tarinankerronta ole, ja se on saanut ylistyksen lisäksi myös arvostelua osakseen. Elokuvan kantavana asiana on se, ettei Bella tunnu ymmärtävän laisinkaan seksiin ja seksuaalisuuteen yhteiskunnan taholta liitettyjä tabuja, kieltoja ja säädöksiä, vaan toimii täysin estottomasti ja nauttii kokemastaan. Tarinan mukaan Bella on lapsi aikuisen ruumiissa, ja siinä valossa elokuvan rajut seksikohtaukset tuntuvat oudoilta. Lapsenkaltainen Bella kokee seksuaalisen vapautumisen, mutta toisaalta osan kohtauksista voi nähdä kuvaavan Bellan hyväksikäyttöä.

Joka tapauksia Poor Things on riemastuttava tapaus, elokuva, joka työntää arkihuolet hetkeksi syrjään ja vie unohtumattomalla matkalle fantasiamaailmaan, missä lähes mitä vain voi tapahtua. Siitäkin huolimatta, että elokuva yhdistelee fantasiaa ja komediaa, se ei ole mitään tyhjäpäistä viihdettä.

Artikkelikuvassa kohtaus elokuvasta.


Avatar photo

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Poor things – kuolemaa ja emansipaatiota' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.