Harrison Fordin näyttelemä arkeologi Indiana Jones on ollut lähtemätön osa populaarikulttuuria vuodesta 1981 saakka, jolloin elokuvasarjan ensimmäinen osa Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa. Elokuvasarjan kolme ensimmäistä osaa saivat kaikki ensi-iltansa 1980-luvulla neljännen osan saaden ensi-iltansa vasta vuonna 2008. Siinä välissä Indiana Jones nähtiin televisiossa tämän nuoruudesta kertovassa tv-sarjassa sekä lukuisissa videopeleissä ja sarjakuvissa, joista yhden pohjalta elokuvasarjan viides osa käsikirjoitettu.
Viides Indiana Jones – The Dial of Destiny – lähtee liikkeelle vuodesta 1944, jolloin Natsi-Saksa on jo romahduksen partaalla, ja natsit ovat hätäpäissään lastaamassa varastamiaan taide- ja kulttuuriaarteita juniin kuljettaakseen ne turvaan pahan päivän varalle. Indiana Jones on kollegansa Basil Shaw’n (Toby Jones) kanssa soluttautunut natsien joukkoon aikomuksena saada takaisin Longinuksen keihäs – se samainen keihäs, jolla roomalainen sotilas varmisti Jeesuksen kuoleman ristillä. Natsit uskovat keihäällä olevan mahtavia yliluonnollisia ominaisuuksia, joilla voisi olla mahdollista muuttaa sodan kulkua. Näin uskoo myös natseille työskentelevä tohtori Voller (Mads Mikkelsen), josta muodostuu elokuvan pääkonna. Keihäs osoittautuu kuitenkin nopeasti väärennökseksi. Jones ja Shaw löytävät kuitenkin sattumalta heti uuden aarteen, joka osoittautuu itsensä Arkhimedeen tekemäksi laitteeksi, jolla saattaa olla kyky muuttaa ajankulkua. Ja tämäkös sodan hävinneitä natsejakin kiinnostaa!
Jonesin ja Shaw’n onnistuu lopulta saada muinainen laitteisto haltuunsa, ja natsit häviävät lopullisesti sodan. Siitä hypätäänkin sitten vuoteen 1970, jolloin Indiana Jones on eläkkeen partaalla oleva, poikansa Vietnamin sodalle menettänyt ja avioeron kokenut katkeroitunut vanhus. Kaiken päälle ihminen on juuri käynyt kuussa, eikä arkeologia kiinnosta enää ketään – ei siis mitään syytä lykätä päätöstä eläkkeelle jäämisen suhteen. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, kun Basil Shaw’n tytär Helena (Phoebe Waller-Bridge) saapuu yllättäen Jonesin juttusille koskien Arkhimedeen laitetta. Samaan aikaan tohtori Voller on työskennellyt Yhdysvaltojen rakettiteollisuudessa koskaan unohtamatta laitetta, jolla hän voisi palata ajassa taaksepäin niin että sodan kulku voitaisi muuttaa. Alkaa rymistely, johon sotkeutuvat CIA:n agentit, Marokon gangsterit ja muinaiset roomalaiset. Aiemmista elokuvista tutut näyttelijät John Rhys-Davies ja Karen Allen käyvät lyhyesti näyttäytymässä, ja Antonio Banderas käy heittämässä yhden uransa turhimmista rooleista.
Ja niin Indiana Jonesin arkkiviholliset natsit tuodaan takaisin. Alkujakso onnistui siten, että Harrison Fordia nuorennettiin digitaalisesti 40 vuotta (ääni vain jäi nuorentamatta). Nuorennus näyttää nykytekniikalla yllättävän hyvältä, epäuskottavampaa on myöhemmin 80-vuotiaan Fordin hyppelehtiminen liikkuvasta ajoneuvosta toiseen. Tapahtumat sijoittuvat kylmän sodan aikakauteen, jolloin Neuvostoliitto ja Yhdysvallat käyvät armotonta kamppailua avaruuden herruudesta. Yhdysvallat palkkasi sodan jälkeen rakettien kehittämiseen saksalaisia insinöörejä välittämättä, että nämä olivat työskennelleen hirmuhallinnolle, joka oli vastuussa miljoonien ihmisten tuhoamisesta. Valitettavasti elokuvassa aiheen käsitteleminen jää pintaraapaisuksi, ja Mikkelsenin esittämä tohtori Voller jää yksiulotteiseksi karikatyyriksi, joka pettää CIA.n luottamuksen.
Se, mikä Indiana Joneseissa on aina ollut mielenkiintoista, on tapa, jolla uskonto ja tiede on tuotu mukaan osaksi toimintaelokuvan tarinankerrontaa. Indiana Jones on rationaalinen tiedemies, joka pyrkii selittämään kaiken tieteen avulla mutta joutuu jokaisessa elokuvassa tekemisiin omituisten ja selittämättömien asioiden kanssa, oli sitten kyseessä ensimmäisen osan Liitonarkku, jossa kymmenen käskyn taulujen jäänteitä säilytettiin, tai ulkoavaruuden muukalaiset, joita inkat ovat palvoneet. Viidennessä elokuvassa Indy jo myöntää, että on elämänsä aikana nähnyt paljon sellaisia asioita, joita ei pysty järjellä selittämään, joten mitä tahansa voi tapahtua. Loppupuolella Dial of Destinyn meininki yliluonnollisten tapahtumien suhteen muuttuu jo liian naurettavaksi ja typeräksi, eikä millään tunnu olevan enää mitään väliä.
Siitäkin huolimatta, että ohjaaja on vaihtunut– tai sitten juuri sen takia – elokuva tuntuu olevan lähinnä vain edellisten osien kopio; tuttu ja turvallinen. Steven Spielberg ja George Lucas toimivat tällä kertaa ainoastaan tuottajina, ja uudesta käsikirjoituksesta vastaa ohjaaja James Mangold kumppaneineen. Uusien Star Warsien tapaan uuden Jonesin käsikirjoitus vilisee silmäniskuja aikaisempien osien tapahtumille ja toistaa niitä uskollisesti mutta hieman eri tavoin. Fanikunnan palveleminen on tietysti Hollywoodissa laskelmoitu tarkkaan dollareiden kuvat silmissä. Usein on niin, että pyörää ei tarvitse uudelleen keksiä, mutta sama kaava jo viidettä kertaa alkaa väistämättä tuntua puuduttavalta. Saa nähdä, ottavatko fanit tämän tuotteen kuinka hyvin vastaan. Indiana Jonesin soisi viimeistään tämän elokuvan jälkeen pääsevän lopullisesti eläkkeellä, mikä jää tietysti nähtäväksi. Ford on tosin sanonut, ettei enää laita ikonista hattua päähänsä, ja uskaltaako sitä sitten kukaan toinenkaan päähänsä laittaa.
Jotain turvallista siinä kyllä on näin iän karttuessa, että jokin elokuvasarja omasta lapsuudesta jatkuu edelleen. Elämme tällä hetkellä sellaisessa maailmassa, jossa tulevaisuutta on haasteellista ennustaa On varmasti paikkansa sillä, että Hollywoodin koneisto tuottaa meille kuvia siitä, että hyvikset ovat hyviksiä ja natsit natseja.
