Napoleon.

Napoleon – politiikkaa asein

Ohjaaja Ridley Scottin (s. 1937) ura elokuvaohjaajana on kestänyt jo lähes 40 vuotta.

Siihen on mahtunut pari mestariteosta mutta myös iso määrä yhdentekeviä ja jopa huonoja elokuvia. Tuorein, Napoleon, on ihan hyvä elokuva mutta olisi se voinut olla myös paljon parempikin. Napoleon on joukkokohtauksineen mahtipontisen suurellinen mutta henkilökemioiltaan ontto. Elokuva tuo parhaimpina hetkinään mieleen Hollywoodin kulta-ajan spektaakkelit mutta muuten kaikki jää ilmaan siten, ettei mistään saa oikein otetta.

Tarina Ranskan itsevaltiaasta diktaattori Napoléon Bonapartesta on varmasti kaikille historiasta edes jotain tietäville jokseenkin tuttu. Scott on tosin käsikirjoittajansa David Scarpan kanssa ottanut historian kulkuun tiettyjä taiteellisia vapauksia. Scottin elokuva lähtee käyntiin vallankumouksen jälkimainingeista, kun nuori tykistöupseeri Napoleon (Joaquin Phoenix) seuraa prinsessa Marie Antoinetten teloitusta. Heti kättelyssä tehdään selväksi, että Napoleon janoaa etenemistä urallaan ja valtaa. Etenemismahdollisuus tulee nopeasti eteen, kun Napoleon pääsee johtamaan Toulousessa menestyksekkään taistelun brittejä vastaan. Taistelun jälkeen Napoleon ylennetään prikaatinkenraaliksi, mutta sekään ei tyydytä miehen vallanhimoa.

Taistelujen välissä Napoleon kerkeää tutustumaan teloitetun upseerin leskeen Josephineen (Vanessa Kirby), josta tulee Napoleonin elämän rakkaus. Suhde ei varmaan tosielämässäkään ollut ongelmaton, mutta elokuvassa suhteen kuvaus on rakennettu huonosti. Napoleon osoittaa alusta alkaen kiintymystä Josephineen, mutta vaatii tältä jatkuvasti lähes väkivaltaisesti seksiä. Pari menee nopeasti naimisiin, mutta Josephine puolestaan pettää Napoleonia tämän poissa ollessa. Kuitenkin myös hän tuntuu rakastavan puolisoaan. Kummankin motiivit jäävät vähän epäselviksi.

Napoleon kruunataan Pariisissa Notre Damen katedraalissa paavi Pius VII:n toimesta keisariksi. Tosin hän laittaa itse kruunun itsensä ja puolisonsa päähän. Avioliiton ongelmaksi muodostuu se, ettei Josephine ole kykeneväinen tulemaan raskaaksi. Tästä muodostuu siten myös koko Ranskan ongelma. Elokuvassa tehdään kuitenkin selväksi, ettei Napoleonin rakkaus Josephineä kohtaan koskaan sammunut.

Alun onnistumiset sodan johdossa kääntyvät tunnetusti huonolle tolalle Napoleonin hyökätessä Moskovaan. Mutta itseriittoinen Napoleon ei suostu luovuttamaan, vaan palaa karkoituksen jälkeen sodan johtoon, mikä puolestaan päättyy kuuluisaan Waterloon taisteluun. Lopulta kaikki tuntuu tapahtuneen kovin helposti mutta samalla myös romahtaneen kovin helposti.

Kaksi ja puoli tuntia on periaatteessa pitkän elokuvan mitta nykyään, mutta tämän aiheen käsittelyssä olisi tunteja tarvittu vähintään puolet lisää, sillä elokuva tuntuu kovin hajanaiselta ja hyppii tapahtumasta toiseen niin nopeasti, ettei katsojalla jää juurikaan aikaa sen kummemmin pohtia näkemäänsä. Ainoat kohtaukset, joihin paneudutaan tarkemmin ovat massiiviset taistelukohtaukset, joissa useita spektaakkeleita ohjannut Scott on selvästi vahvimmillaan.

Taisteluita Napoleonissa riittää ja ne ovat teknisesti ja kuvauksellisesti upeaa katsottavaa, mutta niissä on tarinan kannalta se huono juttu, että elokuva ei laisinkaan kuvaa Napoleonin harjoittamaa politiikkaa muualla kuin taistelukentillä. Katsojalle saattaa muodostua sellainen kuva, että tuolloin ulkosuhteita hoidettiin ainoastaan tykeillä. Kyyninen katsoja voisi nähdä Napoleonin myös aikamme kuvauksena.

Dialogikohtauksissa puolestaan kompastellaan ja pahasti. Ihmisten välisille suhteille ei anneta niiden tarvitsemaa tilaa, kun jo kohta on päästävä lataamaan jälleen musketteja ja tykkejä. Vanessa Kirby tekee roolinsa ammattitaidolla, mutta on käsikirjoituksen syy, ettei hänen hahmonsa kehity juurikaan elokuvan aikana. Tämä ehkä korjaantuu aikanaan Scottin Apple tv:llä julkaistavassa reilussa neljätuntisessa versiossa. Phoenix tuntuu nauttivan täysin rinnoin roolin esittämisestä, mutta välillä tuntuu siltä, ettei hän ota hahmoaan kovin vakavasti.

Napoleon on paikoin ihan viihdyttävä elokuva, mutta aiheen tiimoilta ainakin itse pitäydyn Abel Gancen vuoden 1927 mestariteoksessa, jolla oli suuri vaikutus elokuvien tekemiseen vuosiksi eteenpäin


Avatar photo

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Napoleon – politiikkaa asein' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.