Sellaista Raamattua ei ole
Kun sanotaan, että Raamattu on Jumalan Sanaa, tarkoitetaan monenlaisia asioita.
Kun sanotaan, että Raamattu on Jumalan Sanaa, tarkoitetaan monenlaisia asioita.
Kerroin kahdelle kollegalleni University of North Carolina at Chapel Hillin uskonnontutkimuksen osastolta, että olin tutkijavaihtojaksoni päätteeksi menossa muutamaksi päiväksi maan pääkaupunkiin Washingtoniin, ja pääkohteeni oli viisi vuotta sitten avattu Museum of the Bible.
Kristus ja Hänen Sanansa ovat merkittävämpiä, mahtavampia, ja luotettavampia kuin 100 000 isää, ekumeenista kirkolliskokousta ja paavia.
Raamatullisuus ei ole vain yleistä Raamattuun liittymistä. Se on teologinen ohjelma, joka aikanaan oli akateemista ja kirkollista valtavirtaa. Kaiut kuuluvat edelleen.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat 27.10. armon vuonna 2021 raamattuteologisen puheenvuoronsa otsikolla Raamattu ja kirkko.
”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” (Kirkkojärjestys 1. luku 1 §)