Kerroin kahdelle kollegalleni University of North Carolina at Chapel Hillin uskonnontutkimuksen osastolta, että olin tutkijavaihtojaksoni päätteeksi menossa muutamaksi päiväksi maan pääkaupunkiin Washingtoniin, ja pääkohteeni oli viisi vuotta sitten avattu Museum of the Bible. Toinen heistä alkoi kertoa minulle valaistumisestaan, jonka hän koki kyseisessä kohteessa. Kävellessään museon käytävillä neljä vuotta sitten hän oli yhtäkkiä konkreettisesti oivaltanut sen, miten kullakin ihmisellä on oma erilainen tietoisuutensa, omat uskomuksensa ja ymmärryksensä asioista. Muille museovieraille koko museon sisältö vaikutti olevan täyttä totta, niin että usko siellä esiteltyihin asioihin muodosti keskeisen osan heidän itseymmärrystään. Kollegalleni kaikki se tuntui sen sijaan jollain lailla valheelliselta. Tämä väkevä ja (hänen omien sanojensa mukaan) lähes hengellinen kokemus kannusti häntä ryhtymään uskonnontutkijaksi.
Menemättä sen syvemmin kysymykseen siitä, ovatko jotkut Raamatun tapahtumat totta vai ei, Museum of the Biblen kohdalla olennainen kysymys on, minkälaisen raamatuntulkinnan pohjalta ja minkälaisten pyrkimysten mukaisesti asiat halutaan esittää. Museon taustalla olevien organisaatioiden ja rahoittajien kautta päädytään myös kysymyksiin siitä, mikä asema Raamatulla ja laajemmin kristinuskolla on tai pitäisi olla amerikkalaisessa yhteiskunnassa.
Pääsin alkuvuodesta tutustumaan Raamattumuseoon paikan päällä ja tässä kirjoituksessa pohdin museon luonnetta ensisijaisesti kahdesta näkökulmasta: Ensin pohdin, millä tavoin museo on ennen kaikkea ”valkoisten evankelikaalien Raamattumuseo” (kuten esimerkiksi tässä artikkelissa. Toiseksi pohdin omien havaintojeni pohjalta, onko museo tunnustuksellinen ja pyrkiikö se evankelioimaan.
Museon suurin rahoittaja on käsityö- ja harrastekauppa Hobby Lobby ja sen omistava evankelikaalinen Greenin perhe. Hobby Lobby muistetaan uskonnon ja amerikkalaisen yhteiskunnan kontekstissa ennen kaikkea oikeustapauksesta ”Burwell v. Hobby Lobby Stores, Inc.” vuodelta 2014. Siinä Hobby Lobby haastoi Obaman terveydenhuoltouudistuksen siltä osin, että uudistuksen myötä työterveyshuollon palvelujen olisi tullut sisältää myös ehkäisy, mihin yhtiö ei omistajiensa uskonnollisesta vakaumuksesta johtuen suostunut.
Rahoittajien kautta syntyneen pohjavireen ohella myös museon tieteellinen uskottavuus on ollut koetuksella muun muassa tapauksessa, jossa paljastui, että viisi museossa esillä ollutta Kuolleenmeren kääröjen repaletta olivat väärennöksiä. Museon puolustukseksi on toki sanottava, että näyttelyssä oli nyt uusi osio, jossa esiteltiin tapauksen vaiheet ja väärennösten löytyminen, pienimuotoisesti mutta kuitenkin.
Valkoisten evankelikaalien Raamatun museo
Keskityin museokierroksellani erityisesti näyttelyyn, joka käsitteli Raamatun merkitystä Yhdysvalloissa. Näyttely lähti liikkeelle eurooppalaisista kolonialisteista ja siirtolaisista sekä heidän kohtaamisistaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kanssa. Tapahtumien dramaattisia vaikutuksia alkuperäiskansojen kohtaloon ei varsinaisesti jätetty kertomatta, vaan ne mainittiin kyllä näyttelyn infoteksteissä, mutta näkökulma keskittyi eurooppalaisten tuomaan Raamattuun ja esimerkiksi siitä tehtyihin ensimmäisiin käännöksiin alkuperäiskansojen kielille.
Verrattuna museon koko viiden kerroksen kokoluokkaan Raamatun vaikutusta juuri Yhdysvalloissa käsittelevä näyttely ei itse asiassa ollut valtavan suuri. Osiossa saivat merkittävästi tilaa Suuren herätyksen aika ja ennen kaikkea George Whitefield, jotka ovatkin olennaisia juuri evankelikaalisen kristillisyyden syntyvaiheiden kannalta. Loppuosassa huomio jakautui melko tasaisesti Billy Grahamin ja Martin Luther King Jr:n välille.
Tässä osiossa, kuten koko museossa, näkökulma oli varsin selkeästi protestanttinen ja Yhdysvaltain kontekstissa tyyliltään enemmän evankelikaalinen kuin päälinjan protestanttinen. Katolilaiset ja juutalaiset muistettiin muutamissa kohdissa mainita, mutta ei juurikaan muita ryhmiä, joille Raamattu on tärkeä. Katolisuuskin sai itse asiassa varsin vähän tilaa. Esimerkiksi juuri ketään paavia ei mainittu, joskin alakerrassa oli pieni väliaikainen näyttely, johon oli saatu materiaalia Vatikaanin kokoelmista. Toisaalta on otettava huomioon, että Raamatulla on protestanttisessa perinteessä ja ennen kaikkea evankelikaalien piirissä merkittävästi keskeisempi rooli kuin katolisuudessa.
Museossa oli nähtävissä piirteitä, jotka selvästi huokuivat amerikkalaista ajattelutapaa. Raamatun vaikutusta esittelevä näyttely sisälsi muun muassa osion, jossa esiteltiin useita erilaisia vapauksia (freedom), joiden tavoitteluun Raamattu on ihmisiä historiassa ja nykypäivässä kannustanut, muun muassa ”Freedom from slavery” ja ”Freedom from inequality”. Vapaus on hyvin keskeinen aate ja ideaali amerikkalaisessa ajattelussa.
Yhteiskunnallinen aktivismi
Evankelikaalien yhteiskuntapoliittinen aktivismi on viimeisen puolen vuosisadan aikana laajasti värittänyt amerikkalaista yhteiskuntaa. Kristillinen oikeisto oli voimissaan erityisesti Ronald Reaganin presidenttikausien aikana, ja vuoden 2016 vaaleissakin 81 % valkoisista evankelikaaleista äänesti Donald Trumpia. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen oli rivien välissä nähtävissä myös museon näyttelyissä.
Ostin museossa lipun huvipuistoajelua muistuttavaan 3D-elokuvateatterin näytökseen, jossa esiteltiin lennokkaan videon kautta Raamatun lauseita eri puolilta Washingtonin keskustaa. Pääsin ajelun ainoana osallistujana kaikessa rauhassa katselemaan näitä lauseita, joita löytyy eri hallintorakennuksien ja muistomerkkien seinistä. Muutenkin museon käytäviä sai kävellä aika rauhassa, sillä suurta väenpaljoutta ei ollut koko päivän aikana. Videon kertoja päivitteli, miten outoa on, kun kaupungin ihmiset eivät aina ymmärrä, miten ”he voivat nähdä totuuden (the truth) kaikkialla ympärillään”. Raamattumuseo sijaitsee parin korttelin päässä National Mallilta, oletettavasti varsin arvokkaalla paikalla, ja sen näköalatasanteelta on hyvät näkymät Capitol-kukkulalle, jossa tehtäviin päätöksiin evankelikaalit ovat vuosikymmenten mittaan pyrkineet vaikuttamaan.
Museon näyttelyt eivät kuitenkaan olleet päällekäyvän kantaaottavia, vaan painotuksia pystyi havainnoimaan rivien välistä. Tietyiltä osin museo on toisaalta ulkoistanut yhteiskunnallisten kannanottojen lausumisen museokävijöille. Käytännössä tämä toteutui muun muassa osiossa, jossa sai vastata kyselyyn Raamatun aseman ja uskonnonvapauden tilasta Yhdysvalloissa, ja vastausprosentit olivat kaikkien museovieraiden nähtävillä. Kuten arvata saattaa, museokävijät enimmäkseen toivoivat, että Raamatun asema pysyisi maassa edelleen vahvana.
Kysymys siitä, onko jatkuva Raamatun uudelleentulkinta hyväksyttävää, alustettiin kertomalla, että Elizabeth Cady Stanton oli 1890-luvulla uudelleentulkinnut osia Raamatusta pyrkien tekemään siitä vähemmän mieskeskeisen (male-dominated). Näyttö kertoi, että 59 % vastaajista ei pitänyt uudelleentulkintaa hyväksyttävänä. Osittain Raamatun käyttöön linkittyen jopa noin 70–80 % vastaajista koki uskonnonvapauden olevan uhattuna Yhdysvalloissa. Tässä voi nähdä jonkinlaisia yhtymäkohtia polarisaatioon republikaaneja kannattavien konservatiivisten kristittyjen sekä demokraattimielisten eri ryhmien oikeuksia puolustavien tahojen välillä.
Yhteiskunnallisia kaikuja pystyi aistimaan myös huoneessa, jossa näytettiin vuorotellen Raamatun maailmanlaajuiseen vaikutukseen liittyviä tilastoja sekä jonkinlaista 360 asteen videokuvaa Jerusalemista, siis nykypäivän Jerusalemista. Videokuvaan oli toki merkattu Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoja, mutta nykypäivän Israelin esittelyä tässä mittakaavassa on vaikea olla yhdistämättä evankelikaalien kristillisestä sionismista nousevaan näkemykseen nyky-Israelin tärkeydestä ja asemasta.
Tasapainoilua tieteellisyyden, tunnustuksellisuuden ja kaupallisuuden välillä
”Toimin täällä museo-oppaana enkä sano tätä varsinaisilla opastuskierroksilla, mutta minun mielestäni Raamattu kirjoitettiin ensimmäistä kertaa silloin, kun Jumala antoi kymmenen käskyä. Hän kirjoitti ne, ja loput muotoutuivat ihmisten vaikutuksesta. – – Kukaan ei tiedä, milloin Raamattu on kirjoitettu.” Tähän tapaan minulle jutusteli vanhempi nainen, joka toimi museossa oppaana. Hänen puheenvuoronsa kuvastaa nähdäkseni hyvin museon tasapainoilua tieteellisen uskottavuuden ja tunnustuksellisuuden välillä.
Mutta yrittääkö Raamattumuseo evankelioida? Uskaltaisin sanoa, että yrittää mutta vain epäsuorasti. Aiemmin mainitsemani uskonnonvapauskysely ja sen vastausten esittely kaikille kävijöille toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Sen lisäksi museossa oli muun muassa oma tilansa videoprojektille, jossa esiteltiin henkilökohtaisia haastatteluja, joissa erilaiset ihmiset kertoivat siitä, mitä Raamattu heille merkitsi. Saman projektin yhteydessä museokävijöitä kannustettiin pohtimaan, mitä mieltä he itse Raamatusta ovat, tai kertomaan, miksi tai missä tilanteissa Raamattu on ollut heille tärkeä.
Kuten odottaa saattaa, museosta löytyi myös selkeitä esimerkkejä, joissa Raamattu esitetään positiivisessa valossa. Eräässä huoneessa esiteltiin muun muassa tarinoita vangeista, jotka olivat löytäneet Raamatun kautta uutta merkitystä elämäänsä. Toisaalla oli katsottavissa nykypäivän ihmisten, muun muassa tutkijoiden (myös luonnontieteilijöiden) haastatteluja siitä, mitä Raamattu heille merkitsee.
Yksi museon viriketauluista. Kuva: Olli Saukko.
Kyselyn tulokset kertoivat, että 72 % museon kävijöistä ajatteli, että on väärin ottaa Raamatusta osia pois tai jättää ne huomiotta. Tämä onkin ymmärrettävä kanta evankelikaalien piirissä, jossa kirjaimellinen raamatuntulkinta on yleistä. Tästä huolimatta museokaupassa oli näkyvästi esillä ja myynnissä Thomas Jeffersonin itse leikkaa-liimaa-menetelmällä kokoama Raamattu. Jefferson kokosi tämän viralliselta nimeltään The Life and Morals of Jesus of Nazareth olevan teoksen noin vuonna 1820. Se esittelee sellaisen evankeliumeista kootun kertomuksen Jeesuksesta, josta kaikki ihmeet on otettu pois. Tarina päättyy Jeesuksen hautaamiseen. Ilmeisesti Raamatusta ei ole sopivaa ottaa pois haluamiaan osiota, ellei satu olemaan Yhdysvaltain presidentti.
Kuten todettua, katolisuus ei ollut museossa kovinkaan merkittävästi esillä, ja esimerkiksi ortodoksisuus sitäkin vähemmän. Siitä huolimatta museokaupassa oli myynnissä laaja valikoima erilaisia pieniä puisia pyhimysikoneja. Tällaisten ikonien ja Jeffersonin reilulla kädellä karsitun Jeesus-kertomuksen myynnistä voinee halutessaan tehdä omia johtopäätöksiään amerikkalaisesta kulutusyhteiskunnasta.
Mainittakoon vielä, että kaupan kirjamyyntiosiossa oli melko rajallisesti esillä erilaisten teologien julkaisuja, mutta sattumoisin esimerkiksi Donald Trumpia melko näkyvästi kannattaneen Eric Metaxasin kirjoja oli tarjolla. Samoin kuin Dave Stuttsin tähdittämiä Drive Thru History -dvd-kokoelmia, joissa Stutts lähinnä ajelee hienoilla autoilla läpi Raamatun tapahtumapaikkojen.
Valitettavasti minulla ei ollut kirkkohistoriataustaisena tutkijana valmiuksia pohtia tarkemmin museon esittelemän raamatuntutkimuksen sävyjä ja painotuksia. Suomalaisilla eksegeeteillä voisi olla paljonkin sanottavaa siihen, samoin kuin vaihtelevia kokemuksia Raamattumuseon hallussa olevien materiaalien luonteesta ja käytöstä. Kenties joku heistä voi kirjoittaa tälle raportille jatko-osan seuraavalla Washingtonin-vierailullaan?
Museo oli niin valtava, että välissä oli pakko käydä lounaalla. Museolla onkin oma nimellisesti välimerelliseen suuntaan kallistuva ravintola nimeltään Manna. Tilasin falafelin, mutta se oli loppu, joten jouduin tyytymään varsin keskinkertaiseen amerikkalaiseen hampurilaiseen. Jotenkin osuvasti samalla tavoin museo kertoo nimellisesti alun perin Lähi-idän alueella syntyneestä Raamatusta mutta on lopulta kuitenkin ensisijaisesti amerikkalainen museo.
Artikkelikuva: Olli Saukko.
