Roiskintaa katkaistulla haulikolla
Lauri Snellmanin artikkeli ”Suomen luterilaisen kirkon Weimarin vankeudesta” on kuin katkaistu haulikko
Lauri Snellmanin artikkeli ”Suomen luterilaisen kirkon Weimarin vankeudesta” on kuin katkaistu haulikko
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat 27.10. armon vuonna 2021 raamattuteologisen puheenvuoronsa otsikolla Raamattu ja kirkko.
Irja Askola nousi valtakunnanjulkisuuteen tultuaan vuonna 2010 valituksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiseksi naispiispaksi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat hiljattain julkaisseet puheenvuoron tieteiden arvosta ja tehtävästä.
„Kirkkomme ei ole koskaan ollut niin jakautunut kuin nyt.“ Yleistymässä oleva väite osoittaa täydellistä historiantajun puutetta. Kristinuskon kaksituhatvuotinen taival on erimielisyyksien ja eripuran täyttämää alusta alkaen.
Kirkolle ovat hyvin tyypillisiä hallinnolliset isien perinnäissäännöt. Nämä ovat asioita, joita noudatetaan siitä syystä, että asiasta on jossain päätetty jollakin perusteella. Monesti itse päätöspaikan selvittäminen sekä alkuperäinen perustelu on todella hankala selvittää.