Kirkolle ovat hyvin tyypillisiä hallinnolliset isien perinnäissäännöt. Nämä ovat asioita, joita noudatetaan siitä syystä, että asiasta on jossain päätetty jollakin perusteella. Monesti itse päätöspaikan selvittäminen sekä alkuperäinen perustelu on todella hankala selvittää.
Yksi tällainen on pappisvihkimyksen edellyttämä niin sanottu kuuden kuukauden sääntö. Kirkkojärjestyksen mukaan papiksi voidaan vihkiä seurakunnan papin virkaan. Säädös ei kuitenkaan ota mitään kantaa siihen, kuinka pitkä virkasuhteen tulisi olla. Koska asiasta ei ole mitään säädetty, ovat tuomiokapitulit edellyttäneet useimmiten kuuden kuukauden virkasuhdetta täysiaikaisena tai vuoden virkasuhdetta 50 % osa-aikaisena.
Isien perinnäissäännöksi kuuden kuukauden säännön tekee se, että siitä on alun perin sovittu piispojen neuvottelussa 1990-luvulla. Monille lukijoista voi tulla piispojen neuvottelu uutena – eli mikä ero nyt lopulta sillä on piispainkokoukseen? Piispojen neuvottelu on vähän kuin Fight Club -elokuvan tappelukerho – ensimmäinen sääntö piispojen neuvottelusta on, että siitä ei puhuta. Käytännössä kyse on erään sortin piispainkokouksen iltakoulusta, jonka olemassaolo ei toisaalta enää nykyisin ole salaisuus.
Piispojen neuvottelun mielenkiintoisuus on siinä, että missään ei luonnollisesti ole pöytäkirjoja tai vastaavia papereita, jotka perustelisivat sen päätöksiä – kuten esimerkiksi kuuden kuukauden edellytystä.
Isien perinnäissäännöksi kuuden kuukauden säännön tekee lisäksi se, että sen nykyinen perustelu on myöhempien aikojen perua. Ainakin Helsingissä perustellaan sääntöä sillä, että alle puolen vuoden virkasuhteissa papinvirkaan perehdyttäminen voisi jäädä vajaaksi. Perehdyttäminen tuskin oli 1990-luvulla käytännön perusteluna, sillä tuohon aikaan ei erityisemmin mitään hallittuja perehdytyksiä ollut.
Legalisti sisälläni kihisee suorastaan raivosta siitä, kuinka varsin keskeinen rajoite voidaan kirkossa säätää pienen porukan kabalissa niin, että jälkikäteen on hankala tajuta käytännön perusteluja.
Pragmatisti sisälläni lohduttaa legalistia sillä, että asian sementointi kirkkojärjestykseen olisi epäilemättä tehnyt muun muassa case Daikinin huomattavan vaikeaksi. Kuuden kuukauden sääntö täyttyy matemaattisesti myös kahden vuoden 25 % virkasuhteessa. Seurakuntien etua on siis helpompi ajaa, kun kirkkojärjestys ei ole riesana.
Piispojen neuvottelu on toisaalta aika mielenkiintoinen ilmiö piispainkokouksen ja asiakirjajulkisuuden näkökulmasta, mutta se tarina on sitten aivan toisen jutun aihe.
