Matti Repo pohti äskettäisessä Radio Dein piispan kyselytunnin haastattelussa (29.5.2019) kansankirkon tilaa ja näkymiä laskevien tilastojen valossa. Hän pohdiskeli jäsenten ”sisäistä suhdetta kirkon asiaan” ja Jumalauskoa ”elämän perustana ja mielekkyystekijänä”.
Joskus – tai oikeastaan monesti – on tullut mieleeni, että kansankirkollamme on kömpelö nimi. Minusta sen pitäisi mieluummin olla joko Suomen evankelinen kirkko tai Suomen luterilainen kirkko kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko – tai vaikkapa vain Ruotsin mallia seuraten Suomen kirkko.
Vartija järjestää vapun jälkeen (2.5.) paneelikeskustelun aiheesta “Kirkon julkinen kuva (pitäisikö olla huolissaan?)”. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa (Fabianinkatu 30, 7. kerros) klo 18.00 alkaen.
„Kirkkomme ei ole koskaan ollut niin jakautunut kuin nyt.“ Yleistymässä oleva väite osoittaa täydellistä historiantajun puutetta. Kristinuskon kaksituhatvuotinen taival on erimielisyyksien ja eripuran täyttämää alusta alkaen.
Vuonna 2015 yhteiskuntatieteen tohtori Saara Särmä sai aikaan maailmanlaajuisen huomioryöpyn. Hän julkaisi blogin, joka irvailee paneeleille, joissa on asiantuntijoina ja puhujina vain miehiä.
Osallistuin toukokuun alussa ensimmäistä kertaa ekumeeniselle leirille. Leiri järjestettiin Saksassa idyllisessä Josefstalin kylässä, joka sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Münchenistä etelään. Leirikeskuksen ympärillä kohosivat Alpit ja alueen keskellä virtasi pieni puro, joka toi juomakelpoista vettä laaksoon korkealta vuoristosta.