Vartija järjestää vapun jälkeen (2.5.) paneelikeskustelun aiheesta “Kirkon julkinen kuva (pitäisikö olla huolissaan?)”. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston kirjaston auditoriossa (Fabianinkatu 30, 7. kerros) klo 18.00 alkaen. Keskustelijoina ovat piispainkokouksen pääsihteeri, dos. Jyri Komulainen, kehittämiskonsultti, kouluttaja Karoliina Nivari, toimittaja Samuli Suonpää ja tohtorikoulutettava, pappi Heidi Zitting. Puheenjohtajana toimii Vartijan päätoimittaja, dos. Matti Myllykoski. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin. Tuomas Vaura kysyi Matti Myllykoskelta, mistä paneelissa on oikein kyse.
TV: Paneelin otsikko on ”Kirkon julkinen kuva (pitäisikö olla huolissaan?)”. Otsikko antaa ymmärtää, että kirkon julkisessa kuvassa olisi jotain, josta pitäisi olla ehkä huolissaan. Syntyikö paneelin idea tästä huolesta?
MM: Kirkon sisällä huoli kirkosta on epämääräisen usvainen, mutta samalla se on kiinni konkreettisissa asioissa. Kirkon jäsenmäärä ja verotulot hupenevat ja samalla sen rooli julkisena vaikuttajana katsomusten markkinoilla heikentyy – huolimatta joidenkin taitavien sanankäyttäjien hyvästä työstä. Ajattelen tässä yhteydessä etenkin eläkkeelle siirtyvää arkkipiispa Kari Mäkistä.
TV: Mihin paneelilla pyritään? Pyritäänkö sillä esimerkiksi herättelemään kirkon johtoa pohtimaan kirkon julkista kuvaa?
MM: Paneelilla pyritään avaamaan aihetta, josta on ilmeisen vaikea keskustella. Yhtäältä kirkon perinteeseen kuuluu vuosisatainen käsitys, jonka mukaan kirkon sanoma ja sen asema kansankirkkona ovat pysyviä ja muuttumattomia. Keskustelua kirkon julkisesta kuvasta voisi niiden valossa pitää epäolennaisena. Toisaalta taas kirkossa ymmärretään, että kirkko ei ole enää keskellä globaalia virtuaalikylää vaan jossain sen reunamilla. Kirkolla on strategisesti epämääräinen mutta yhtä kaikki vahva tarve modernisoitua: mennä mukaan monimuotoistuvaan sosiaaliseen mediaan ja löytää uusia tapoja viestittää sanomaansa. Vaan onko kirkon sanoma pysynyt samana, kun aika on muuttunut? Huomaammeko me edes, mitä kirkolle on tapahtunut viime vuosikymmenten kuluessa?
TV: Pohditaanko paneelissa myös kirkon mainetta ja sen hallintaa? Käsitelläänkö paneelissa myös ajankohtaisia mainekriisejä, jotka vaikuttavat kirkon julkiseen kuvaan?
MM: Julkisuutta ja mediaa kiinnostavat instituutioihin liittyvät konfliktit ja etenkin konflikteissa ilmaistavat voimakkaat tunteet. Kirkko on varsinaisen sanomansa ja tekemisensä osalta julkisuuden sivuraiteilla, mutta riidat, kriisit, skandaalit nostavat sen välittömästi otsikoihin. Yksittäisiä mainekriisejä on hyvä katsoa välillä etäämpää ja miettiä, millaiset mekanismit niissä toimivat ja miten me kirkon ihmiset osallistumme niihin. Kukaan kirkossa ei voi hallita kirkon mainetta – se on absurdi ajatus – mutta voimme yrittää ymmärtää, miten mielikuva kirkon maineesta suhteutuu suurempiin kokonaisuuksiin – kirkon piirissä vaikuttaviin käsityksiin kirkon sanomasta, ihmiskuvasta, julkisesta elämästä ja niin edelleen.
TV: Otat paneelissa esille Antti Kylliäisen teoksen Kaikki pääsevät taivaaseen, joka aiheutti kohua yli 20 vuotta sitten. Miksi kirjasta kannattaa yhä keskustella?
MM: Kun Antti aikanaan julkaisi yleistajuisen kirjansa, siihen ei kirkossa osattu suhtautua aikuisesti. Ehkä kokemukset keskusteluista, jotka eivät lopulta kulje kohti esillä pidetyn asian ydintä vaan totuuden ideologis-intellektuaalista hallinnoimista, ovat vaikuttaneet siihen, että kukaan ei halua enää ajatella vaikeista asioista ääneen. Keskustelut ovat jo vuosia sitten siirtyneet netin keskustelupalstoille, joista jokainen muodostakoon oman käsityksensä. Tuntuu siltä, että kirkosta on kadonnut sellainen teologinen intohimo, jossa aiheesta innostuminen olisi tärkeämpää kuin oikeassa oleminen.
Artikkelikuva: wikiHow/Creative Commons.