Käsillä on vuoden neljäs Vartija, jossa käsitellään monia aiheita lähimenneisyydestä: eksegetiikan kiistakysymystä Jeesuksen juutalaisuudesta, globaalin etelän haastetta kirkkokäsitykselle, holokaustin tutkimusta Puolassa sekä homoseksuaalisuutta Star Trekissä. Mikä olisikaan parempaa lukemista loppusyksyn iltoihin!
Kesällä rakkautta on kaikkialla. Pride-tapahtumassa, pastoreiden toimitustöissä ja kirkkovuoden teksteissä. Valo saa hormonit hyrräämään, Tinderit on viritetty kesärajauksille ja ilmassa leijailee punaisia sydämiä. (Vai ovatko ne vain vesipisaroita?) Miksipä siis ei rakkaus kukkisi Vartijan blogissa?
”Lopetetaanko kirkossa koskaan mitään toimintamuotoa?” kysyi aikuisrippikoululainen. Hän oli käynyt seurakunnan kerhossa ja ihmetellyt sen resurssointia suhteessa kävijämäärään.
Aika ajoin kuulee puhetta leipäpapeista, etenkin silloin, kun julkaistaan uusi tutkimus pappien suhtautumisesta tähän ja tuohon opinkohtaan tai etiikan alaan kuuluvaan kysymykseen. “Leipäpappi” on varsin farisealainen ilmaisu.
Reilu puolitoista vuotta sitten siirryin seurakuntapapin tehtävistä yliopistoon kirjoittamaan väitöskirjaa. Samalla tulin siirtyneeksi kirkon sisäpiirin – siis kirkon työntekijöiden ja aktiivisten seurakuntalaisten – ulkopuolelle.
Mistä kaikki alkoi? Katsaus Vartijan ohjelmaan 124 vuoden taakse paljastaa, että lehti perustettiin vastavoimaksi kasvavalle kirkkokritiikille. Vartijan perustajat halusivat edistää sitä, mikä on parhaaksi Jumalan valtakunnalle, Suomen kirkolle ja Suomen kansalle. Vartijan tarkoitus oli olla kirkkokurin ja tunnustuksen vartija. Vieläkö tehtävä on pysynyt samana?