Osallistuin toukokuun alussa ensimmäistä kertaa ekumeeniselle leirille. Leiri järjestettiin Saksassa idyllisessä Josefstalin kylässä, joka sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Münchenistä etelään. Leirikeskuksen ympärillä kohosivat Alpit ja alueen keskellä virtasi pieni puro, joka toi juomakelpoista vettä laaksoon korkealta vuoristosta. Leirin järjesti Baijerin maakirkko. Enin osa osallistujista oli protestantteja ympäri Eurooppaa, kaiken kaikkiaan yli kymmenestä maasta, mutta mukana oli myös hyvä joukko ortodokseja. Suurin osa osallistujista oli pappeja.
Leiriä voisi verrata aikuisten rippikouluun. Ohjelmassa oli luentoja, raamattupiirejä, ryhmätöitä ja iltaohjelmaa. Yksi päivä kului Münchenissä. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa vierailu Baijerin maakirkon kirkkohallituksessa sekä paikallisessa benediktiiniläisluostarissa. Luostarin hengellisyys teki erityisen vaikutuksen. Isä Korbinian kertoi kaikkien olevan tervetulleita luostarin ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Luostari pyrki olemaan paikka erityisesti kaikille niille, jotka eivät olleet tervetulleita muualle. Olivatpa he sitten kodittomia tai omien seurakuntiensa syystä tai toisesta hylkäämiä.
Yksi keskeinen tekijä kuitenkin erotti leirin kotoisasta rippikouluista. Illat päättyivät yleensä illanistujaisiin, joissa nautimme hyvää baijerilaista olutta. Vapaamuotoisemmat illat tuoppien äärellä olivat erityisen tärkeitä keskinäisen tutustumisen ja siten myös ekumenian kannalta.
Leirin yksi hienoimmista puolista oli, että leiri kokosi yhteen ihmisiä ympäri Eurooppaa. Samalla se toi yhteen eri kulttuurit mutta myös kriisit eri puolilla Eurooppaa. Koskettavimmat hetket vietettiin, kun Ukrainan edustajat kertoivat sodasta kotiseudullaan. Leirin hartauksissa muisteltiin useaan otteeseen myös toisen maailmansodan kauhuja ja Saksan antautumista. Iltaisin nosteltiin tuoppeja Euroopan rauhalle ja yhtenäisyydelle. Kurssi oli selkeä osoitus siitä, että ekumenia ei ole vain kirkkoja varten. Se palvelee myös Euroopan rauhaa ja yhtenäisyyttä. Olimme eurooppalaisia, jotka olivat yhtä Kristuksessa.
Kurssin mittaan tuli selväksi, että ekumenia on erityisen tärkeää Suomen luterilaiselle kirkolle. Kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen melkoinen poikkeus. Huomattava enemmistö kuuluu kirkkoon ja kirkolla on yhä keskeinen sija suomalaisessa kulttuurissa ja elämänmuodossa. Kirkko on myös rikas, jopa niin rikas, että seurakunnilla on varaa palkata useampia pappeja ja vielä useampia muita työntekijöitä. Näin ei ole muualla.
Kirkon asema suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin muuttumassa. Tulevaisuudessa se ei ole enää yhteiskunnan huipulla, vaan yksi muiden joukossa. Kirkon tulevaisuuden voimme nähdä katsomalla Keski-Euroopan kirkkoja. Siksi yhteydet Keski-Euroopan kirkkoihin ovat meille elintärkeitä.
Ei kuitenkaan riitä, että ekumeenisia yhteyksiä pidetään yllä vain kirkon korkeimmilla tasoilla. Ei riitä, että vain piispat ja muutamat valitut tapaavat muiden kirkkojen edustajia. Nykyistä enemmän tarvitaan ruohonjuuritason ekumeniaa. Sitä, että seurakuntien työntekijät ja jäsenet voivat tutustua kristittyihin ympäri maailmaa. Meillä ekumenia nähdään ehkä vähän vaikeana asiana, koska saatetaan ajatella, että ekumeniaa voivat harjoittaa vain tietyssä asemassa olevat tai vain ne jotka tuntevat ekumeenisia asiakirjoja tai ovat muuten tavallista paremmin perillä kirkkojen opeista. Kun ekumeniaa ei nähdä vain korkean tason oppineuvotteluina tai virallisina tapaamisina, vaan ennemmin ihan normaalina ihmisten tutustumisina toisiinsa, ekumenia ei olekaan niin vaikeaa.
Josefstalin kurssi osoitti, ettei ekumenia vaadi hiippaa tai ekumeenisten sopimusten tuntemista. Yksinkertaisimmillaan ekumenia voi vaatia vain hyvää olutta ja mukavan kesäillan. Rupatellessa muiden kanssa voi huomata, että meitä yhdistäviä asioita on enemmän kuin erottavia. Esimerkiksi papin arki voi olla hyvin samanlaista, vaikka tulemmekin eri kirkoista ja kulttuureista. Malja sille!
Parhaimmillaan tällaiset yhteenkuuluvuuden kokemukset ja keskinäinen rakkaus voivat saada näkemään, että Kristuksessa me kaikki olemme yhtä. Tämä taas voi johtaa yhteiseen ehtoolliseen huolimatta siitä, mitä kirkkojen viralliset kannat asiasta sanovat. Kuulemani mukaan tällainen ekumenia on arkipäivää myös eräässä katolisessa seurakunnassa Saksassa, joissa myös protestantit ovat tervetulleita ehtoolliselle. Tällainen ruohonjuuritason ekumenia ja rakkaudesta alkunsa saava anarkismi voivat saada muutoksia aikaan virallisissakin suhteissa. Ja siten saada kirkkoja lähenemään toinen toisiaan.
Artikkelikuvassa on idyllinen alppimaisema Josefstalista. Kuvan on ottanut Tuomas Vaura.
