Matti Repo pohti äskettäisessä Radio Dein piispan kyselytunnin haastattelussa (29.5.2019) kansankirkon tilaa ja näkymiä laskevien tilastojen valossa. Hän pohdiskeli jäsenten ”sisäistä suhdetta kirkon asiaan” ja Jumalauskoa ”elämän perustana ja mielekkyystekijänä”. Tärkeään aiheeseen liittyen rohkenen tuoda huolestuneen näkökulman siihen polarisoivaan jakolinjaan, joka ammottaa kirkon konservatiivisen Raamattu-leirin ja sivuun siirtyneen maallistuneen siiven välillä. Haluan ilmaista äärilaitojen väliin jäävää kolmannen korin ajatustapaa. Arvelen, että näennäisesti uinuvan kirkon jäsenkunnan seassa on suuri kristinuskon arvoja ja kulttuuria elämänsä perustana ja mielekkyystekijänä pitävä vaikeneva matalan profiilin seurakunta, joka vieraantuu, koska sen katsomuksellinen profiili ei sovi kirkon ”viralliseen laatujärjestelmään”.
Äärilaidan Raamattu-siipi on muodostanut näkökulman, jossa maltillinen liberaali uskonnäkemys on kuin torjuttava basilli, jolle moitesanoja riittää: liberaaliteologia, kulttuurikristitty, suvakki, humanisti-usko. Herätysliikkeissä vähätellään kirkkouskovaisten kelpoisuutta. Varoitusvalot alkavat vilkkua myös teologisen tutkimuksen, vakavan ja totuutta etsivän eksegetiikan ympärillä, erityisesti ns. historiallis-kriittisen tutkimusotteen tapauksessa. Vieraannuttavia tekijöitä voivat olla mainittu fundamentalismiin nojaava jyrkkyys mutta myös sen vastakohta, jonka hupailunimi voisi olla lälläri-liberaalisuus, halpahintaisen some-nami-profiilin tavoittelu. Näiden väliin jäävä muotoansa hakeva kolmannen korin kristillisyys olisi tärkeä huomata ja määritellä.
Kristillinen fundamentalismi ammentaa perustelunsa Raamatun sanatarkasta totuudesta ja lainomaisesta ohjeellisuudesta, jonka katsotaan autenttiseksi Jumalan puheeksi ulottuvan koskemattomana ihmiskunnan historian loppuun saakka. Tämä ajattelu nostaa Raamatun tekstin palvonnan kohteeksi, suorastaan ensimmäistä käskyä halventaen. Fundamentalismin linssin läpi luettu Raamattu on saanut jumalankuvan ominaisuudet. Aiheesta lisää täällä.
On absurdia, että raamatullisen rigorismin ydinviesti näyttää kovin usein nousevan jalkovälistä ja kromosomiparista: kirkkoja repivien suvakki vastaan fundamentalisti -kiistojen aiheina ovat usein naispappeus, homoseksuaalisuus, samansukupuolinen yhteiselämä tai sukupuoli-identiteetti. Seksi ja sukupuoli ovat jumittava kestoaihe uskonnon ja – hiphurraa – myös usein laaduttoman viihteen aiheina. Kohtuullisuutta ja maltillista otetta tarvittaisiin molemmille. Ihmisen lajiominaisuus on erilaisuuden, epänormaaliuden ja outouden pelko ja karttaminen. Epämuodostuneet, vammaiset, vasenkätiset, punatukkaiset ovat vuosisatojen ajan kokeneet kovia, vastasyntyneitä on hylätty erämaahan jne. Kristinuskon historiallinen kutsumus on ollut humaanisuuden ja tasa-arvon vaaliminen, vähemmistöjen ja heikompien suojelu.
Homoseksuaalisuus on varmaankin ollut vuosisatojen mittaan enemmistön inhon, paheksunnan ja vainon kohde, ja tällaiseen viittaavien jakeiden ilmaantuminen muinaisten kulttuurien kirjoituksiin ei ole yllätys. Samoin naissukupuolen vähättely, syrjintä, alistaminen ja jopa demonisointi on ollut osa ihmiskunnan universaalia raakuutta. Vartijankin kirjoitteluun osallistunut Tapio Puolimatka on hämmentävä tapaus. Hän on asiantuntija monien sosiaalisten ilmiöiden ja kasvatuksen alueella. Samalla hän edustaa akateemisen taustan sävyttämää korkeaprofiilista raamattuideologiaa. Hänen suhtautumisensa samaa sukupuolta oleviin pareihin ja homoseksuaalisuuteen on esimerkki siitä, miten Raamatun jakeiden valtuutuksella voidaan ohittaa inhimillisyyden näkökulma, kulttuurievoluutio ja historiallinen tarkastelu.
Toisaalta haluan heti antaa tunnustusta Tapio Puolimatkan kirjoittelulle koskien pedofiliaa ja pederastiaa. Hänen analyysinsä nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on painava ja perusteltu. Samoin artikkeli
epidemiaksi paisuneesta sukupuolen korjauksien villityksestä on mielestäni vakava ja aiheellinen. Harvinaiset kliiniset erityistapaukset ovat asia erikseen. Näissä asiallinen medisiina voi olla oikea ja eettisesti perusteltu. Nuorten seksuaalisen kypsymisen rauhoittaminen seksuaalisen villitsemisen sijaan tulisi olla koko kulttuurin yhteinen huolenaihe koulut, media, kirkot, viihteen ja nuorisoidolien käytös mukaan lukien.
Toinen äärilaita, lälläri-kirkollisuus kaipaa myös reipasta tuuletusta. Ihmiskunnan nykymeno ilmentää monia kirouksen voimia, joihin kirkon viestin tulisi paneutua ”maan suola”- kutsumusta toteuttaen. Sekä hetero- että homoseksuaalinen holtittomuus ja irstailu sietää tulla tuomituksi, päihtymyksen kierteet, orjuudeksi muuttuva itsekäs ahneus, vihapuheen kulttuuri, velttoilu-kansalaisuus ja vastuun pakoilu, lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden laiminlyönti. Nuorisokulttuurin manaushakuiset ylilyönnit, mustalla symboliikalla uhoaminen ja rock-dekadenssi. Kirkko, joka ei uskalla esiintyä suorapuheisena yhteiskunnan ja elämäntapojen kriitikkona, liukuu lälläri-sopuiluun. Kirkon soisi myös säilyttävän arvokkuutensa ja välttävän sen kaltaista yleisön kosiskelua ja viihdekirkollisuutta, jota edusti vaikkapa kirkonkellojen soitto jääkiekko-poikien kunniaksi tai sekaantuminen tosi-TV:n paritusviihteeseen, kirkkotilan käyttö ottelukatsomona jne.
Kaivattu kolmannen tien kristinusko olisi Jeesuksen reformatorinen teologia, joka nyt kantaa suvakki-uskon tai kristillisen humanismin häpeäviittaa. Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen, omaan uskontoonsa ja sen kirjoituksiin syvästi ja intohimolla perehtynyt ajattelija, julistaja, kapinallinen herättäjä ja huutavan ääni. Hänen julistuksensa keskeisen juonteen muodostaa radikaali ajatus, joka tiivistää Jumalan tahdon olevan yksityiskohtaisen määräyslistan, hartaus-pinnistelyn ja kieltäymys-harrastusten sijasta yksinkertainen, muutamaan ohjeeseen tiivistyvä periaate:
– huomioi lähimmäinen: kohtele lähimmäistä siten kuin haluat itseäsi kohdeltavan
– ole armelias, vältä ensimmäisen kiven heittelyä ja tuomitsemista
– näe lähimmäiset tasaveroisina, syntisestä naisesta publikaaniin ja ryöväriin
– kuule ja näe lähimmäistesi hätä ja auta vähempiosaista missä voit
– kunnioita 10 käskyn siveellisyysohjetta
– tunne rehellisesti oma vajavaisuutesi ja syyllisyytesi ja samalla luota Jumalaan, maailmankaikkeuden majesteettiin armahtavana isänä.
– vältä oman paremmuuden tai hurskauden esittelyä, näyttävää uskovan imagoa, julkihartauden tai viitan tupsujen muodossa.
Modernille kielelle käännetty Jeesuksen ohjelma on juutalaisuuden syvimpiin arvoihin nojaava, Tooran ja profeettojen julistuksen kultainen eettinen ydin. Samalla se on vallankumouksellinen ja radikaali, koska se tyhjentää laki- ja tapahurskauden pykäläviidakon näyttäen, miten vuosisatojen kuluessa kirkkaan ytimen ympärille on kertynyt sakraalin rihkaman painolasti. Se vapauttaa ihmisen ulkonaisten tapojen, määrämuotoisten käytäntöjen seuraamisesta, hyttysten kuurnitsemisesta.
Raittiin agendan kanssa esiintyvä progressiivinen protestanttinen kristinusko voisi olla maailmaa uudistava voima, avaamalla samalla vahvan, rakentavan ja muita arvostavan dialogin suhteessa mm. katoliseen kirkkoon, juutalaisuuteen ja islamiin. Samalla tässä on tarjolla vaihtoehto Atlantin takaa leviävälle karismaattisen hengen voitelun ja profetioiden hiprakalle, jota Leo Näreahon äskeinen erinomainen artikkeli Vartijassa kuvaa.
