Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle
Osallistuin 7.2.2020 Uskonnon uhrien tuki UUT ry:n ja Lapin yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan järjestämään Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle – seminaariin Helsingissä.
Olen 1964 syntynyt alkujaan kajaanilainen 11 lapsen äiti, lähihoitaja ja kehitysvammaisten ohjaaja. Olen kuulunut aiemmin vanhoillislestadiolaiseen uskonyhteisöön ja olen ystäväni kanssa kirjoittanut kirjan Usko, toivo ja raskaus.
Osallistuin 7.2.2020 Uskonnon uhrien tuki UUT ry:n ja Lapin yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan järjestämään Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle – seminaariin Helsingissä.
Tuskin mikään muu lukemani kirja on saanut minua elämäni aikana puhaltelemaan, pyörittelemään päätäni, tuskailemaan, hämmästelemään, kuohumaan, ”repimään hiuksia päästäni” ja pitämään lähipiirilleni palopuheita.
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen 16.10. 2019 ilmestyneessä Päivämies-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan hoitokokousten vuosikymmenestä:
Katsoin pyydettynä – vaan en vaadittuna – rikosdraamasarjan Kaikki synnit enkä voi sanoa muuta kuin että oli loistava!
Usko on niin yksinkertaista ja helppoa, että pieni lapsikin sen osaa. Usko avautuu lapsenmielisille ja on salattu viisailta ja ymmärtäväisiltä. Uskon salaisuudet avautuvat Pyhän Hengen kautta. Usko ei ole monimutkaisia teologisia mietintöjä. Usko ei ole järjen asia.
Jokaiselle syntyvälle lapselle olisi parasta se, että hän saisi syntyä toivottuna rakastavaan ja tasapainoiseen perheeseen. Lisäbonuksena lapsen paras olisi perheen vähintäänkin kohtuullinen elintaso ja turvallinen elinympäristö. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että lapsen kasvaessa hänen elämänsä olisi onnenkantamoista. Perheeseen voi tulla työttömyyttä, sairastelua, tai lapsen uhmaikä voi olla niin haastava, että vanhemmilta ei löydy jämäkkyyttä…