Usko on niin yksinkertaista ja helppoa, että pieni lapsikin sen osaa. Usko avautuu lapsenmielisille ja on salattu viisailta ja ymmärtäväisiltä. Uskon salaisuudet avautuvat Pyhän Hengen kautta. Usko ei ole monimutkaisia teologisia mietintöjä. Usko ei ole järjen asia.
Näin, tällaisia selityksiä olen kuullut uskosta.
Kun olin lapsi, uskominen näyttäytyi minulle eritoten kieltoina ja käskyinä, anteeksipyytämisenä ja -antamisena, seuroissa käymisenä, jotta lopulta sitten pääsisin kuolemani jälkeen maan vaivoista ja tuskasta taivaankotiin Jumalan, Jeesuksen, enkeleiden ja poisnukkuneiden luokse iloon ja riemuun.
Jumalasta ja Jeesuksesta puhuttiin paljonkin seuroissa ja pyhäkoulussa ja muistan kuinka yritin hahmottaa aivokuorelleni heistä jonkinlaisia hahmoja. Se ei ollut helppoa. Jeesus ja enkelit olivat helpommat hahmotettavat, koska heistä oli näytetty piirroskuvia, mutta Jumala oli jo paljon hankalampi puhumattakaan Pyhästä Hengestä. Jeesus oli epäilyttävä pitkine hiuksineen ja partoineen, mutta epäuskoisethan kuvat olivat piirtäneet.
Matematiikassa päässälaskut ovat joillekin helpompia kuin joillekin toisille. Minulle ne ovat kohtuudella laskettavia, mutta ei mitenkään helposti. Tarvitsen usein konkretiaa, numeroita paperilla tai taululla edessäni, jotta laskutoimitus sujuisi helpommin.
Uskomisessa teot ja tekemättä jättämiset ovat konkretiaa. Lapsena lapsenmielisesti tartuin niihin; en saa tai saan tehdä jotain, uskovainen tekee tai ei tee jotain, uskovaisuus näkyy tai ei näy jollakin tavalla. Jos joku kysyi minulta uskostani, kerroin heti kättelyssä, etten saa esimerkiksi tanssia, katsoa televisiota, kuunnella rokkimusiikkia, meikata ja värjätä hiuksia.
Nuorena tiesin, että en voi ja saa ajatella, että en saa tehdä jotain, vaan että minun pitää haluta tai olla haluamatta jotain. En kuitenkaan osannut selittää asiaa ulkopuolisille ymmärrettävästi, joten kehotinkin heitä tulemaan seuroihin, jossa asiaa osataan selittää paremmin.
Niin, en ollut tarpeeksi hyvä ymmärtäjä, saati selittäjä. Ei ollut muuten moni muukaan rivipenkkiläinen samoissa seuroissa, joissa aikoinani kuljin.
Saksalainen Dorothee Sölle (vasemmalla) on tunnetuimpia nykyajan naisteologeja. Kuva: Wikipedia/Creative commons.
Tilanteeni kohentui huomattavasti, kun uppouduin Lutherin opusten maailmoihin. Hänen tekstinsä olivat alkuun ihan hirvittävän vaikeita minulle pitkien lauserakenteiden ja outojen termien takia, mutta epätoivoni takia lopulta pääsin jyvälle Lutherin aivoituksesta. Tämän jälkeen moni rivipenkkiläinen ei suostunut kanssani enää keskustelemaan uskomisen asioista ja syy oli heidän mukaansa se, ettei heillä ollut eväitä keskustella kanssani. No eipä tietenkään, eihän minullakaan ilman Lutherin opuksia olisi ollut.
Parhaiten teologiaa ymmärtävät fiksut älykkäät ihmiset, jotka ymmärtävät monimutkaisia asioita. Heillä ei ole ensimmäistäkään hahmotusongelmaa riesanaan. He kykenevät suurella aivokapasiteetillaan hahmottamaan Raamatun eri tapahtumat ja sanoman selkeiksi kuvioiksi aivokuorillensa ja jos he osaavat ne vielä pukea selkokieliseen muotoon puheissaan, he pääsevät papeiksi ja puhujiksi eri hengellisiin tilaisuuksiin.
Maallikkopuhujan ei tarvitse ymmärtää teologiaa, hänen pitää vain kyetä toistamaan aiemmin opetetut asiat ja tähän riittää ihan kohtalainen äidinkielentaito. Savon sutkautuksillakin voi pötkiä pitkälle, kunhan asiasisältö pysyy oikeana.
Raamatun avautumista perustellaan Pyhällä Hengellä. No missä on kaikki uskovaisuuden tunnusmerkit omaavan rivipenkkiläisen Pyhä Henki, kun hän ei halua lukea Raamattua ollenkaan siksi, kun hän ei ymmärrä siitä oikein mitään?
Entäs pieni lapsi, uskon esikuva, miksi hän ei Raamatun kätösiinsä otettuaan ala lukea ja selittää sitä kuin vettä vaan? Kehitysvammainen, joka on kehdosta hautaan taivaskelpoinen, vaikka ei olisi uskosta mitään kuullutkaan, miten hänen käy saatuaan Ison Kirjan luettavakseen?
Ei, tämä on hankala asia. Yksinkertainen usko riittää, mutta sitten pitää kuitenkin kauhiasti miettiä teologioita, muodostaa kantoja eri raamatunlauseilla perustellen, kiistellä monista eri uskomiseen liittyvistä asioista, omata oikeat käsitykset ja opit ja lopulta taas tullaan siihen yksinkertaiseen lapsenmieliseen uskoon. Uskomiseen se jää.
Eli mitä merkitystä lopulta on kaikella teologisella hulabaloolla, jos yksinkertainen usko riittää? Ja se yksinkertainen usko on – usko tai älä – konkretiaan perustuva. Jos et usko, niin yritäpä selittää uskoa ja hengen hedelmiä pienelle lapselle, hahmotusongelmaiselle tai rivipenkkiläiselle niin, että he ymmärtävät sen niin, ettei teoilla ja tekemättä jättämisillä ole lopulta mitään tekemistä pelastuksen kanssa.
Vaatii nimittäin melkoista ajatusten akrobatiaa ymmärtää tuo asia ensinnäkin teoriassa ja sitten myös käytännössä.
Voi olla, että joudut joidenkin kysymysten edessä vastaamaan, että kannattaa jättää vaikeat asian hevosen mietittäväksi, koska sillä on isompi pää. Tietty voi myös kehottaa olemaan miettimättä järjellä, usko kun ei ole järjen asia. Lopuksi jos kysymykset eivät millään lopu, voit kehottaa vain uskomaan lapsenmielisesti kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja että se riittää.
Albert Suuri on katolisten teologien suojeluspyhimys. Kuva: Wikipedia/Creative commons.
Synninpäästölitania on muuten tosi hyvä ja kouriintuntuva konkretia. Ensin sinulle kerrotaan, mihin kaikkiin vaivoihin voit uskovaisena sairastua ja miten oireet näkyvät ja minkä niminen lääke tautiin auttaa, niin se on siinä. Ei siinä raamatuita, Jumalaa, Jeesusta, Pyhää Henkeä, enkeleitä ja poisnukkuneita selkeine hahmoineen aivokuoreen tarvita, tauti oireineen ja lääke riittävät. Itse uskon kohteet pysyvät taustalla hämärinä ja epäselvinä hahmoina ja niin saa pysyäkin.
Vähän niin kuin matematiikassakin aina ne uuden kappaleen helpot laskut tarvitsee jotenkin kompuroiden osata, sanalliset ja vähän vaikeammat voi jättää hyvin fiksumpien pähkinöiksi. Aina se lopulta palaa niihin helppoihin yhteen- ja vähennyslaskuihin. Ei neliöjuurilla ja muilla totuuksilla ole lopulta merkitystä arkielämässä.
Usko riittää, MUTTA, tämä ei tarkoita sitä, että saat tehdä mitä tahansa.
Niin, selitäpä se niin yksinkertaisesti, että pieni lapsikin sen ymmärtää.
– Äiti, miksi me ei saada tanssia?
– Ei se niin ole, että me ei saada, vaan että me ei haluta tanssia!
– Mutta kun minä haluan!
– (Gulp!) No tuota, meidän ei kannata haluta kun me ei päästä sitten taivaaseen…
– Eli me EI SAADA tanssia!
– Nyt nukkumaan lapset!
Artikkelikuvassa on Lutherin työhuone Wartburgin linnassa. Kuva: Wikipedia.
