Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen 16.10. 2019 ilmestyneessä Päivämies-lehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan hoitokokousten vuosikymmenestä:
Lähes kaikissa rauhanyhdistyksissä järjestettiin 1970-luvulla erilaisia keskustelutilaisuuksia, joissa pyrittiin ”hoitamaan” jäsenten uskonelämään liittyneitä asioita, joissa katsottiin olevan jotakin ”vikaa”. Lähtökohtaisesti kyse oli sielunhoidollisista keskusteluista, joissa ”hoitajien” tavoitteena oli, että hoidon kohteena olleet henkilöt säilyisivät ”uskomassa”.
SRK joutui mukaan hoitokokouksiin, kun rauhanyhdistykset pyysivät siltä apua asioiden hoitamiseen. Vuosina 1970-1980 SRK lähetti edustajansa yhteensä 523 tilaisuuteen, jotka pidettiin 181 rauhanyhdistyksen piirissä. Neuvonpitojen määrä alkoi kasvaa vuodesta 1974 lähtien ja ylitti sadan vuosina 1978 ja 1979.
Maininnat erilaisista ”hengistä” neuvonpitojen aiheina yleistyivät 1970-luvun puolivälissä. Puhuttiin esimerkiksi ”kuivasta hengestä” ja ”hempeästä hengestä”. Samaan aikaan yleistyi käsitys, että ihminen saattoi joutua jonkin ”väärän hengen” valtaan, josta hän ei vapautunut muuten kuin tekemällä parannuksen tästä hengestä.
Vuosina 1978 ja 1979 kaikissa hoitokokouksissa tehtiin parannusta nimenomaan väärästä hengestä, vuonna 1979 erityisesti ”kososlaisesta hengestä”. Joissakin kokouksissa ei hyväksytty lainkaan anteeksipyyntöjä konkreettisista asioista, joita pidettiin vain väärän hengen hedelminä. Toisissa taas tehtiin väärän hengen hedelmänä parannusta esimerkiksi ulkomaanmatkoista ja Aku Ankan tilaamisesta. Joissakin kokouksissa saattoi satoja henkilöitä käydä tekemässä julkisen parannuksen ”seurakunnan edessä”.
Hoitokokouspyynnöt SRK:lle loppuivat sen jälkeen, kun Heikki Saari oli 22.11.1979 vapautettu kaikista kristillisyyden luottamustehtävistä. Tämä kuvastaa hyvin, miten keskeinen rooli Saarella koko tapahtumasarjassa oli ollut. Hänen parannuksentekonsa jälkeen tilanne rauhoittui ja ilmapiiri muuttui selvästi.
Artikkeli on itselleni hyvin hämmentävä. Ymmärtääkseni se:
A) tuomitsee 1970-luvun hoitokokoukset väärinä;
B) syyttää niistä pääasiassa yhtä saarnamiestä ja;
C) vapauttaa SRK:n vastuusta hoitokokouksiin.
Lisäksi monet sitaatteihin laitetut sanat antavat ymmärtää, että artikkelin kirjoittaja taustavoimineen haluaisi tyylikkäästi irrottaa itsensä koko hommasta, niin kuin ei olisi ikinä samaa mieltä asioista ollutkaan tai että olisi niitä koskaan oikeina ja hyvinä edes pitänyt.
Joku muu oli se, joka teki pahaa uskonyhteisössämme, me olemme itse asiassa kaikki muut uhreja! Se oli vain tuota aikaa, myöhemmin ajatukset, käsitykset ja opit ovat muuttuneet!
Koko älyvapaassa toiminnassa oli koko vanhoillislestadiolainen herätysliike mukana sarvia myöten, paitsi ne, jotka asettuivat vastarintaan ja heitettiin hoitomiesten toimesta Saatanan haltuun! Myös minä olin mukana ja jos nyt en kaikkea ymmärtänytkään, niin totisesti halusin ymmärtää ja myös noudattaa sen ajan oppeja niin hyvin kuin ikinä taisin. Ja niin tekivät kaikki muutkin, jotka halusivat paikkansa yhteisössä pitää.
- Piti muistaa tunnustaa usko koulussa ja työpaikalla ja puhutella epäuskoisia.
- Piti pitää Jumalan valtakunnan raja selvänä epäuskoisten keskuudessa.
- Piti puhutella uskossaan väsyneitä kanssasisaria ja –veljiä.
- Piti rakastaa totuudessa sisaria ja veljiä.
- Piti olla nöyrällä mielellä mahdollisissa itseen kohdistuvissa puhuttelutilanteissa.
- Piti olla kuuliainen Saara-äiti-seurakunnalle, joka oli aina erehtymätön, myös hoitokokouksissa.
- Ei saanut veljeillä eriseuraisten, väärähenkisten kanssa ja heitä ei saanut tervehtiä eikä siunata.
- Ei saanut olla epäuskoisten kanssa liian läheisissä tekemisissä, vaikka ne olisivat läheistä sukua.
- Ei saanut mukautua maailman mukaan; me olemme maailmassa, mutta emme maailmasta.
- Ei saanut pahentaa sitä ”vähintä veljeä”.
- Väärähenkisiä sai nimitellä pystyyn kuolleiksi, kirkasotsaisiksi, sielunvihollisen apureiksi.
- Epäuskoisia sai nimitellä pötköiksi, rötkäleiksi, perkeleen omiksi, uskottomiksi, paatuneiksi.
Tämä pieni otanta hoitokokousajan armoneuvolistasta – jota ei ainakaan minun yhteisössä viettämänäni aikana hyljätty saati päivitetty – on mahdollistanut vuosikymmenten ajan jatkuneen hoitokokouskäytännön vanhoillislestadiolaisuudessa.
Olen ihan omin korvin kuullut vielä 2000-luvulla ystävääni syytettävän väärästä hengestä ja taistelemisesta Jumalan valtakuntaa vastaan. Useilla paikkakunnilla on vielä viimeisenkin vuosikymmenen aikana järjestetty mitä julmimpia hoitokokouksia.
Vanhoillislestadiolaisuuden puhuttelukäytäntö perustuu Raamatun Matteuksen evankeliumin tekstiin, nk. Kristuksen kirkkolakiin, jossa syntiä tekevää veljeä kehotetaan puhuttelemaan ja jos hän ei ota neuvosta vaaria, pitää ottaa pari todistajaa mukaan ja yrittää taas saada syntinen ymmärtämään rikkomuksensa ja jos sekään ei auta, asia pitää tuoda seurakunnan eteen ja jos parannusta ei vielä siinäkään vaiheessa tapahdu, tottelemattomaan pitää siitä eteenpäin suhtautua kuin pakanaan ja publikaaniin. Niin, eli käytäntö perustuu suoraan Raamattuun. Mikä siinä on sitten ongelmana?
Aku Ankan tilaaminen oli pahasta. Tässä Don Rosan Aku Ankka. Kuva: Wikipedia.
Ongelmallinen on ensinnäkin syntikäsitys; mikä on syntiä Jumalan edessä ja mikä ei? Noh, jos tuota Päivämiehen artikkelia tarkastellaan, niin Raamattu ei mainitse syntilistassaan mitään ainakaan Aku Ankan tilaamisesta, ulkomaanmatkoista, hempeästä hengestä, kuivasta hengestä, kososlaisuudesta. Mistä muista asioista yhteisössä on järjestetty hoitokokouksia?
- Seurustelemisesta tai naimisiinmenosta liikkeen ulkopuolisen kanssa.
- Liian läheisestä veljeilystä epäuskoisten kanssa.
- TV:n omistamisesta ja katselemisesta tai jos antaa epäuskoisen lapsensa tuoda TV:n kotiinsa.
- Jumalan valtakunnan arvostelemisesta.
- Taistelusta seurakuntaa, Jumalan valtakuntaa vastaan.
- Kriittisestä mielipiteestä, erimielisyydestä käytännön asiassa.
- Urheilukilpailujen seuraamisesta tai niihin osallistumisesta.
- Pienestä lapsiluvusta.
- Liian pitkistä seuraväleistä.
- Kirkossa käymisestä, kirkkokuoroon kuulumisesta.
- Konsertoimisesta, konsertissa käymisestä.
- Ripsiväristä, meikkaamisesta yleensäkin.
- Sunnuntaimarjastuksesta ja –kalastuksesta.
Syitä puhutteluille ja hoitokokouksille, pieni- ja isomuotoisille, riittää liikkeen historiassa. Minä en äkkiä keksi, olisiko koskaan järjestetty hoitokokousta kymmenen käskyn puitteissa, mutta voi olla, että sellaiset mahdolliset tapaukset selviävät jo kahdenkeskisissä puhutteluissa ja asiaa ei tarvitse tuoda seurakunnan tietoisuuteen.
Esimerkiksi seksin harjoittaminen ennen avioliittoa, joka katsotaan liikkeessä rikkomukseksi kuudetta käskyä vastaan, sovitaan useimmiten kahdenkeskisessä rippitilanteessa, jolloin asiaa ei tarvitse viedä eteenpäin. Itselläni on sellainen käsitys, että hoitokokoukset pykästään pystyyn tilanteissa, joissa noustaan yhteisön omia sääntöjä, normistoa vastaan, jolloin yhteisön samanmielisyys, yhtenäisyys näyttäisi rikkoontuvan.
Eli yhteisön tulisi näyttää ulospäin mahdollisimman silotetulta, samasta puusta veistetyltä, jossa ei näy yhtään erimielisyyden rosoa. Tällöin yhteisö tunnetaan keskinäisestä yhteisestä rakkaudesta, johon Sanakin velvoittaa. Itse uskoisin rakkauteen rosoista huolimatta, eli että yhteisö kestäisi toinen toisensa erilaisuutta ja siitä huolimatta rakkaus säilyisi, mutta sitähän se ei tarkoita vanhoillislestadiolaisuudessa.
Hoitokokouksissa on kontrolloitu oikeaa kristillisyyttä. Kuva: Omat polut ©.
Se onkin oikeastaan se ongelman ydin; yksimielisyys uskossa on vedetty käytännön asioihin, tapoihin ja ulkonaisuuteen ja sitä myöten on ongelmia piisannutkin. Mutta valtahan tässäkin on takana, koska se ei pysty pureutumaan näkymättömiin asioihin ja sitä kautta kurmoottamaan ja pitämään jäseniään otteessaan niiden kautta. Joten pakko on pykästä jotain konkreettista sääntölistaa, joiden avulla valvotaan jäseniä.
Oma tieni ulos vanhoillislestadiolaisuudesta lähti liikkeelle juuri hoitokokouksista; lapsuudenmuistoni niistä ja viimeisten parin vuosikymmenen ajoilta ystävilleni järjestetyt hoitokokoukset kirvoittivat minut runsas kymmenen vuotta sitten kirjoittamaan seuraavan kirjeen Kotimaa-lehteen:
Hoitokokoukset pitää selvittää
Arvoisa SRK, Suomen paikalliset rauhanyhdistykset sekä rakkaat uskonsisaret ja –veljet!
Pyydän, mitä hartaimmin, että vanhoillislestadiolaisuudessa 70-luvulla tapahtuneet hoitokokoukset selvitettäisiin mahdollisimman pian. Omalle uskonelämälleni kokisin sen olevan jopa ihan välttämätöntä, ainakin mikäli haluaisin jatkossakin katsoa kuuluvani liikkeeseen.
Olin itse lapsi silloin, kun hoitokokoukset tapahtuivat. Tein silloin seurakunnan edessä parannusta kososlaisesta hengestä, josta en ymmärtänyt silloin ”hölökäsen pölläystä”, enkä ymmärrä edelleenkään. Tämä olisi juuri se asia, mihin lähinnä haluaisin selvitystä, koska en löydä siihen asiaan vastauksia Raamatusta enkä Lutherin kirjoituksista.
Muistan, että jos hoitokokouksissa ei tehnyt pyydettäessä parannusta tuosta hengestä, joutui sidotuksi eli uloslempatuksi liikkeestä. Muistoni hoitokokouksista ovat karmivia: ihmisiä seurakunnan edessä anelemassa syntejään anteeksi – niitä kuitenkaan anteeksi saamatta, ristikuulusteluita, kyykyttämistä, syytetyn puolustuspuheenvuorojen nurinniskoin kääntämistä ja niin edelleen.
Oliko se ihan oikeasti kristityn ihmisen toimintaa? Minusta ei. Sanoudun irti 70-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuneista hoitokokouksista irti tällä kirjoituksellani.
Vuokko Ilola
– Kotimaa, mielipide 18.12.2008
No niin, olinpa minä aikoinani reipas!
Nyt tuolloinen harras toiveeni näyttäisi olevan toteutumassa vihdoin ja viimein. Tosin tässä välissä jo nuo henkiparannusopit on todettu liikkeen suusta harhaopiksi ihan julkisesti. Mutta jos johtopäätös on tuon pränttäämäni Päivämiehen artikkelin mukainen, että yksi nyttemmin jo kuollut saarnamies olisi yksinään syypää hoitokokouksiin ja siellä nytkin hyvissä voimissa olevan sääntökokoelman ja oppien väsäämiseen, niin olenpa pahasti pettynyt. Pidän johtopäätöstä epärehellisenä, pötypuheena ja käsittämättömänä luikerteluna ja kieroiluna tosiasiallisten tapahtumien keskellä.
Kohtapuoliin pitäisi ilmestyä tutkittua tietoa eli historiikki aiheesta. Jos tuo artikkeli on alkusoittoa ja pohjustusta historiikille, niin silloin ainakin minulla herää epäilys koko tutkimuksen ja historiikin totuudellisuudesta ja rehellisyydestä.
Vanhoillislestadiolaisuuden 1970-luvulla ja sitä myöhemmin ihan tähän päivään asti järjestetyt hoitokokoukset on selvitetty vasta sitten, kun ne on kunnolla ja rehellisesti selvitetty koko yhteisön kesken ja uhreilta pyydetty anteeksi. Rahallinen korvauskaan ei olisi pahitteeksi.
Omaksi harmikseni vanhempani ehtivät kuolla vannoen hoitokokousten nimeen, ja minä olin heille se pahis, kun en pitänyt hoitokokouksia oikeina ja vastustin niitä. Olisipa tuo artikkeli ilmestynyt jo heidän eläessään, kun turhaan välini vanhempiini oli niin jäissä heidän viimeisimpinä elinvuosinaan. Turhaan murehtivat, kun minä en kuitenkaan ollut harhapoluilla hoitokokouskäsitysteni kanssa.
Nyt ympyrä kohdallani sulkeutuisi mukavasti, kun pääsisin yhteiseen haastatteluun SRK:n johdon kanssa, jossa käytäisiin läpi tuo Kotimaan mielipidekirjoitukseni ja tuo juuri ilmestynyt Päivämiehen artikkeli.
Suostun haastatteluun ja haastan SRK:n johdon myös suostumaan siihen.
Artikkelikuvassa Francisco Goyan maalaus inkvisition toiminnasta (1810-luku). Kuva: Wikipedia.
