Katsoin pyydettynä – vaan en vaadittuna – rikosdraamasarjan Kaikki synnit enkä voi sanoa muuta kuin että oli loistava!
Lainaus Elisa Viihteen sarjaesittelystä:
Murhien sarja ravistelee uskonnollista yhteisöä Pohjois-Pohjanmaalla. Tapausta saapuvat selvittämään KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo ja Lauri Räihä. Sannalle komennus on työtehtävä muiden joukossa, kun taas Lauri joutuu kohtaamaan entisen yhteisönsä. Paluu lapsuusvuosien kotikylään ajaa Laurin etsimään totuutta murhista, itsestään sekä siitä, voiko kaikkia syntejä antaa anteeksi.
Sarja on palkittu Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaasta käsikirjoituksesta tammikuussa 2019. Rikosdraaman on luonut ja käsikirjoittanut Merja Aakko yhdessä Mika Ronkaisen kanssa, joka on myös sarjan ohjaaja. Sarjan on tuottanut Ilkka Mattila.
Näin entisenä pesunkestävänä ”kymppilestana” törmää usein siihen, että vanhoillislestadiolaisen uskonyhteisön olemusta, punaista lankaa, on ulkopuolisen tosi vaikea sisäistää; vaikka sitä kuinka selittäisi suut ja silmät täyteen, niin omanlaisensa maailma vanhoillislestadiolaisuus on. Nyt kuitenkin tuli tuon rikosdraamasarjan kohdalla olo, että menipä ihon alle ja välillä niin paljon, että teki oikein kipeää.
Lauri Räihä (Johannes Holopainen) – tuo synnissä elävä homomiespoliisi – veti roolinsa niin hyvin, että vaikutti kyllä oikeastikin entiseltä vanhoillislestadiolaiselta. Kaikki hänen ilmeensä ja reagointinsa, kun hän näki entisen koulunsa, jossa häntä oli homoudesta kiusattu, oman kotitalonsa näkeminen kymmenen vuoden jälkeen ja pihassa vanhempansa puuhastelemassa – mikä tuska ravistelikaan hänen sisukalujaan ihan oksentamiseen asti!
Samastuin niin. Miten pahalta itsestänikin on tuntunut mennä lapsuuden ja nuoruuden maisemiin, jossa on joutunut elämään elämää, joka on tuntunut niin usein vastenmieliseltä ja pahalta, vaikka on ollut halu ja tahto kokea sen taivaallisena ja ihanana.
“Tää seutu kuvottaa. Taivas on täällä niin lähellä, että siihen tukehtuu.” Sekin oli tuttua, että Lauri ilahtui monista näkemistään sukulaisistaan, vaikka muistot paikkakunnasta olivatkin niin tuskallisia. Ei ne ihmiset, ei ne ihmiset, mutta se ajattelu ja mieliala, se ahtaus ja tuska täällä maan päällä ja avaruus ja iki-ilo vasta taivaassa.
“Tupakanpoltto ei ole täällä kielletty, kaikki muu hauska sitten onkin.” Vanhempien kohtaaminen, isän kohtaaminen, isän, joka yritti homoutta väkivalloin kitkeä Laurista pois. Ja äiti (Tuula Väänänen), joka poikaansa rakasti, mutta ei kyennyt puolustamaan, miten riipaisevaa. Hieno roolisuoritus sekin oli.
“Anna anteeksi jos minä oon ollut huono äiti.” Sanna Tervon (Maria Sid) rouhea roolisuoritus oli myös niin uskottava. Hänen kummeksuvat katseensa Laurin reagointien edessä, sellaistahan se on. Kuka niitä ikinä ymmärtää? Miksi et voi mennä kotiisi, miksi et halua nähdä vanhempiasi?
“Kaikki lestadiolaiset, joita minä tunnen, ovat niin mukavia ja sydämellisiä”, on itsekin saanut usein kuulla. Onhan ne mukavia, mutta jos olet jättänyt yhteisön, lasimuuri on tullut välille ja sitä ei poista mikään muu kuin Jeesuksen vuotava sovintoveri.
“Konsta pissasi Juhon sänkyyn.” Perhekuvaukset olivat myös niin hyviä. Vanhimman tyttären vastuu ja sisaruksistaan, kun äiti oli poissa, ja hänen uupunut huokailunsa kun lapset tekivät ja keksivät kaikkea.
Uskonyhteisön jäsenten ulkoasu Marimekon laukkuineen – timangeja yksityiskohtia! Kohtaukset nuorista olivat niin aitoja ja näyttelijät hyviä. Kyllä ailahteli vaikka mitä muistoja mieleen. Ihastuminen epäuskoiseen, saati seurusteleminen hänen kanssaan; miten kauhistuttavaa! Ja sitten vaan hoitokokousta pystyyn jo pelkän epäilyn perusteella. Eikä siinä auta puhuttelun edessä muuta kuin tunnustaa ja pyytää anteeksi, että pääsee syytetyn penkin piinasta. Semmoistahan se on.
Mutta kaiken helmi oli tietenkin käsikirjoituksen huikea juoni. Uskovaisia miehiä on murhattu, mutta miksi ihmeessä ja mikä on koko homman nimi? Juoni on taitavasti rakennettu aihepiiriin, joka on varmasti yksi kipeimpiä asioita vanhoillislestadiolaisuudessa. Vaikka nyt murhat eivät olekaan yhteisölle mitenkään ominaista, ne on saatu hyvin loogisesti natsaamaan yksiin yhteisön tiettyjen ongelmakohtien ja toimintamallien kanssa. Loistavaa!
Sarjan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Mika Ronkainen. Kuva: Wikipedia/Creative commons.
Eikä juoni ole oikeastaan edes kaukaa haettu; miten monta kertaa minäkin olen kuullut liikkeessä ollessani, kuinka on pelätty joidenkin liikkeen sisällä huonosti kohdeltujen ihmisten hautovan kostoa järkyttävistä kokemuksistaan.
Kaikki repliikit eivät olleet ihan sitä vanhoillislestadiolaista ”kaanaankieltä”, mutta menee varmasti hyvin läpi liikkeen ulkopuolisille, ja itse vanhoillislestadiolaisethan eivät ohjelmaa katso, joten annettaneen sarjan tekijöille nämä pienet nyanssivirheet anteeksi kun sarjan aihekin oli yhtä anteeksi antamista.
Kaikki synnit. Ohjaus Mika Ronkainen. Käsikirjoitus: Merja Aakko, Mika Ronkainen. Tuottaja: Ilkka Matila: Pääosissa: Johannes Holopainen, Maria Sid, Kreeta Salminen, Matti Ristinen. Kuusi jaksoa. Esitetään Elisa Viihde Aitiossa.
Sarjan yksityiskohtaiset valmistustiedot Internet Movie Databasessa.
Sarjan traileri.
