Articles by Leo Näreaho

Avatar photo

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


Buddha. Kuva: Jonathan Choe/Flickr.
3

Kristittynä Buddhan kanssa

Menneiden aikojen uskonnollisesta monologista on viime vuosikymmeninä pyritty siirtymään uskontodialogiin. Aidossa, hermeneuttisessa dialogissa kumpikin osapuoli myöntää, että sillä ei ole hallussaan lopullista totuutta; miksi muuten edes ryhtyä dialogiin? Siksi osapuolilla on mahdollisuus myös oppia jotain toiselta.

Aivot. Kuva: Obscenity/Freeimages
0

Mielekäs tietopaketti

Ihmisen mieli -kirja perustuu Suomen kulttuurirahaston tukemaan kaksivuotiseen hankkeeseen, Mieli-forumiin, joka kokosi 2007–2008 lukuisia eri alojen tutkijoita työpajoihin pohtimaan ihmismielen saloja. Teoksen yhdeksän kirjoittajaa muodostivat Mieli-forumin johtoryhmän, joka on aidosti poikkitieteellinen.

Ote Dan McMillanin teoksen Polttouhrit kansikuvasta. Kuva: Like
1

Kiihkoton yhteenveto holokaustitutkimuksesta

Natsien toteuttamasta juutalaisten kansanmurhasta eli holokaustista on ilmestynyt lukuisia erillisiä tutkimuksia. Amerikkalainen historioitsija Dan McMillan on tehnyt oivallisen työn kirjoittaessaan kirjan, jossa tiivistetään ja kootaan yhteen kansanmurhaa koskevien tärkeimpien tutkimusten tulokset.

Pilviä taivaalla.
2

Uusateistin hengellisyydestä

Amerikkalainen Sam Harris luetaan tavallisesti – muiden muassa Richard Dawkinsin ja Daniel Dennettin ohella – niin sanottujen uusateistien joukkoon. Uusateistit ovat julkaisseet uskontokriittisiä kirjoja ja puolustaneet ateismia maailmankatsomuksena.

Ote Hyvän kääntöpuoli -teoksen kansikuvasta. Kuva: WSOY
0

Ihmismielen kummallisuuksista

Hannu Lauerma, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, tutkimusprofessori ja Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, on ahkera kirjoittaja, joka populaareissa teksteissään on käsitellyt ihmismielen kummallisuuksia. Hyvän kääntöpuoli piirtää lukijalle näkymiä niin psykopatiasta ja hypnoosista kuin vaihtoehtolääketieteestä ja taistolaisuudestakin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.