Paul Knitterin teos Without Buddha I Could not be a Christian.
Menneiden aikojen uskonnollisesta monologista on viime vuosikymmeninä pyritty siirtymään uskontodialogiin. Aidossa, hermeneuttisessa dialogissa kumpikin osapuoli myöntää, että sillä ei ole hallussaan lopullista totuutta; miksi muuten edes ryhtyä dialogiin? Siksi osapuolilla on mahdollisuus myös oppia jotain toiselta.
Uskontodialogissa monoteististen ilmoitususkontojen ongelmana on oman ilmoituksen ehdoton luonne. Jos oman uskonnon ilmoitusta pidetään lopullisena tai täydellisenä, on vaikea suhtautua toisen uskonnon edustajaan tasaveroisena dialogikumppanina. Mitä tarjottavaa toisella voisi olla? Hänhän voi pahimmassa tapauksessa olla jopa johtamassa minua harhaan ainoalta oikealta hengelliseltä tieltä. Siksi ilmoitususkonnollinen asenne johtaa aidon dialogin sijasta helposti eksklusivismiin, joka lopulta sulkee muut hengelliset traditiot totuuden ulkopuolelle.
Lievempi asenne on inklusivismi. Sen mukaan vieraan tradition näkemykset voidaan tulkita siten, että ne sisältyvät oman uskonnon totuuksiin. Toisen uskonnon edustajaa voidaan pitää esimerkiksi ”salaisena kristittynä”. Kolmas – mielestäni ainoa todellisen dialogin mahdollistava asenne – on pluralismi. Pluralisti hyväksyy, että samaan hengelliseen päämäärään, Lähteeseen, johtaa useita teitä.
Mitä uskontopluralistinen asenne voisi tarkoittaa aidon dialogin kannalta? Tästä tarjoaa hienon esimerkin tunnettu amerikkalainen uskontoteologi Paul Knitter (synt. 1939) provokatiivisesti otsikoidussa kirjassaan Without Buddha I Could not be a Christian (2009). Knitter on katolinen teologi, joka on tullut tunnetuksi uskontopluralismin edustajana. Kirjassaan hän kertoo kamppailleensa, jotta voisi löytää älyllisesti ja moraalisesti hyväksyttävän sisällön kristillisen uskontunnustuksen keskeisille kohdille.
Tässä Knitterin apuna on ollut dialogi buddhalaisuuden kanssa. Se on auttanut häntä ”ymmärtämään ja elämään todeksi kristillisiä uskomuksia siten, että uskomukset sekä ovat johdonmukaisia että tarjoavat haasteen maailmalle, jossa elämme.” Pluralismi ei siis Knitterille tarkoita oman tradition jättämistä, vaan sen kirkastamista toisen tradition avulla.
Kun puhutaan hengellisestä elämänalueesta, on kristinuskossa lähtökohtana käsitys ja kokemus Jumalasta. Perinteiseen kristilliseen Jumala-käsitykseen liittyy ongelmia, jotka ovat olleet Knitterin mukaan hänelle kompastuskiviä. Knitterin (yhtenä) ongelmana on, että kristinuskon perinteen mukainen Jumalan ja maailman suhde on yksisuuntainen tie: Jumala vaikuttaa maailmaan mutta maailmalla ei ole mitään vaikutusta Jumalaan.
Lisäksi tie on rakennettu melko preferentiaalisesti, sanoo Knitter viitaten opiskelijoiden usein esittämiin kysymyksiin. Jumalalla näyttää olevan historiassa suosikkeja. Miksi Hän vaikuttaa juutalaisten, mutta ei esimerkiksi kanaanilaisten historiassa? Edelleen: Jumala on rakkaus, mutta hänen ei kuitenkaan olisi perinteisen käsityksen mukaan tarvinnut luoda maailmaa – Jumalahan on täydellinen ja itseriittävä.
Mutta millaista on rakkaus, joka ei tarvitse ilmaisua tai kohdetta? Kuinka Jumalan rakkaus voisi olla ensisijaisesti pelkkää itseensä kohdistuvaa rakkautta? Eikö se ole itserakkautta?
Ytimessä on Knitterin mukaan dualismin ongelma. Jumala ja maailma, ääretön ja äärellinen on kristinuskon valtaperinteessä erotettu niin jyrkästi toisistaan, että on vaikea nähdä, kuinka ne voisivat muodostaa ykseyden. Erottelu johtaa myös liian antropomorfiseen Jumala-kuvaan, jossa Jumala on ikään kuin taivaallisen supervanhemman roolissa. Jumalasta tulee liiaksi ”toinen”, ihmisestä ja maailmasta erillinen toimija, joka puuttuu valikoiden maailman kulkuun. Samalla tavoin ovat klassisen teismin Jumala-kuvaa kritisoineen prosessiteologit, vaikka Knitter ei prosessiteologiaan vetoakaan.
Mutta kuinka buddhalaisuus Jumalaan viittaamattomana uskontona voisi auttaa kirkastamaan kristillistä Jumala-kuvaa? Knitter muistuttaa, että Buddha pikemminkin kieltäytyi puhumasta Jumalasta kuin sinänsä kielsi Jumalan olemassaolon. Buddhalaisuus lähtee liikkeelle oman mielen tarkkailusta – kärsimystä tuottavien pelkojen, halujen, ajatusten tiedostamisesta. Tarkoitus on vapautua mielen luomista taakoista ja saavuttaa lopulta valaistumiskokemus.
Tässä kokemuksen korostamisessa Knitter löytää yhteyden kristillisen mystiikan perinteeseen. Kristillinen kirkko korostaa liikaa sanallisia ja opillisia käytäntöjä. Sen on löydettävä uudelleen mystinen ja kokemuksellinen traditionsa, niin kuin katolinen teologi Karl Rahnerkin on todennut.
Toinen kristilliseen Jumala-kuvaan osoittava johtolanka on Knitterille buddhalainen Sunyata-käsite. Buddhalaisuuden mukaan millään ilmiöllä ei ole pysyvää luontoa, kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Sunyata tarkoittaa kirjaimellisesti tyhjyyttä, mutta ei puhtaasti negatiivisessa mielessä. Se on pikemminkin avoimuutta ottaa vastaan – kuten huone, joka voi täyttyä. Oliot ja tapahtumat eivät ole itsensä varassa; ne ovat suhteessa toisiinsa ja tuovat oman lisänsä toisiin olioihin ja päinvastoin. Siksi Knitter suosii Sunyatan käännöksenä ”yhteysolemista” (InterBeing).
Jos todellisuus on jatkuvaa tyhjenemistä ja täyttymistä, antamista ja vastaanottamista, on Jumala juuri tämän yhteysolemisen perusta. Siten Jumala ilmenee maailman aktiviteeteissa, Hän kattaa ja täyttää kaiken (”tyhjyyden”). Jumala on suhteessa olemista (niin kuin kolminaisuusoppikin kertoo), Jumala on yhdistävä henki eikä maailmasta erillinen olento. Lähimmäisen rakastaminen ei ole niinkään Jumalan tahdon tekemistä kuin ”Jumalan elämän elämistä”.
Mutta jos Jumala on maailman tapahtumien ja olioiden Perusta, onko Hänellä myös maailmasta erillinen olemus, kysyisi uskonnonfilosofi. Knitterin kanta on eräänlaista panenteismiä, jonka mukaan maailma tapahtumineen sisältyy Jumalaan, mutta Jumala on enemmän kuin maailma. Knitter viittaa jälleen Rahneriin: mitä Jumala luo, se sisältyy Häneen.
Buddhalainen minuuttomuusoppi tarkoittaa Knitterille ihmisen heräämistä (”valaistumista”) ymmärtämään todellisen identiteettinsä. Kristillisesti ilmaistuna ihminen tyhjenee, jotta Jumala voi täyttää hänet; en enää minä, vaan Kristus elää minussa, sanoo Knitter Paavalia useaan kertaan lainaten. Knitter ei kuitenkaan ajattele, että kuolema sammuttaa ihmisen kokonaan. Ihminen on enemmän kuin ominaisuuksien ja elementtiensä summa. Minuus säilyy, mutta muuttuneena ja laajentuneena. Olennaista kuitenkin on, että tuonpuoleinen elämä voi olla läsnä jo tässä hetkessä, jos ihminen elää minuuttomana, Kristuksen hengen täyttämänä läsnä olevassa hetkessä.
Knitterille kuitenkin Jumalan kokeminen rukouksessa, meditaatiossa, toiminnassa on tärkeämpää kuin Jumalan tai ihmisen metafyysisen olemuksen pohdinta. Hän ehdottaakin kirkolle uutta, hiljaisuuden sakramenttia. Sen tarkoitus ei ole korvata kristillistä rukousta tai liturgiaa – vaikka nämä ovatkin liian sanallisia – vaan täydentää niitä. Kyse on hengellisestä meditaatiosta, jonka avulla ihminen voi päästä sanojen tuolle puolen ja kohdata Mysteerin. Knitter itse kertoo, että ilman tutustumista buddhalaiseen meditaatioon hänen kristillinen rukouksensa tuskin olisi enää elossa. Knitter tarjoaakin kirjassaan konkreettisia esimerkkejä buddhalaisesta myötätunto-meditaatiosta.
Myös Jeesuksen roolia Knitter valottaa kiinnostavasti buddhalaisuuden avulla. Buddha oli opettaja ja pelastaja siinä mielessä, että hän osoitti, kuinka ihmisen on mahdollista oivaltaa oma todellinen olemuksensa. Vastaavasti Jeesus oli niin voimakkaasti Jumala-tietoisuuden täyttämä ihminen (ei taivaallinen Teräsmies-pelastaja), että hänen tuntemisensa tarkoitti varhaiskristityille itse asiassa Jumalan tuntemista.
Yksi syy, miksi Knitter ei halua luopua kristinuskosta on juuri Jeesuksen persoonassa. Jeesuksen esimerkkiä seuraamalla voi hänessä vaikuttanut Henki todellistua yhä enemmän meissäkin. Henki vaikuttaa myös yhteiskunnallisessa työssä. Knitter itse on toiminut 1980-luvun lopulta alkaen ekumeenisessa järjestössä, joka on ollut rakentamassa rauhaa El Salvadoriin. Jälleen buddhalaisuus on auttanut häntä oivaltamaan, kuinka väkivallattomuus on Jeesuksen opetuksen ydin ja mitä radikaali väkivallattomuus voi tarkoittaa.
Toki olisi mahdollista ryhtyä Knitterin kanssa dialogiin hänen tavastaan käydä uskontodialogia. Joku voisi kyseenalaistaa Knitterin tulkintoja buddhalaisuudesta, joku taas kritisoisi hänen epämääräistä Jumala-kuvaansa. Mielestäni Knitter ui kuitenkin syvemmissä hengellisissä vesissä. Uskonnolliset sanat, käsitteet ja symbolit osoittavat Mysteeriin, joka on sanojen tuolla puolen; siksi opeista kiistely on turhaa.
Se, mitä ihminen voi ensisijaisesti tehdä, on tutkia omaa tietoista ja tiedostamatonta mieltään ja sitä kautta avautua Mysteerille. Tässä tutkimuksessa buddhalainen meditaatio voi olla korvaamaton apu – muiden uskontojen perinteitä unohtamatta. Lopulta hengellisen totuuden ainoa kriteeri on se, kuinka paljon ihminen muuttuu avoimemmaksi, viisaammaksi ja rakkaudellisemmaksi.
Arvioitu teos:
Paul Knitter: Without Buddha I Could not be a Christian. Oxford: Oneworld, 2009.
Artikkelikuvan Buddhan on kuvannut Jonathan Choe/Flickr.
