Hannu Lauerman teos Hyvän kääntöpuoli. Kuva: WSOY
Hannu Lauerma, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, tutkimusprofessori ja Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, on ahkera kirjoittaja, joka populaareissa teksteissään on käsitellyt ihmismielen kummallisuuksia. Hyvän kääntöpuoli piirtää lukijalle näkymiä niin psykopatiasta ja hypnoosista kuin vaihtoehtolääketieteestä ja taistolaisuudestakin. Lauerman kirjoitustyyli on usein osuvan pisteliäs – välillä taas lauseet ovat turhan pitkiä ja koukeroisia. Jotkin kirjoittajan omakohtaiset kokemukset muun muassa sosiaalisen median arvaamattomassa maailmassa antavat tekstille lisää purevuutta.
Lauerman tekstien punaisena lankana kulkee kirjoittajan luja usko tieteeseen ja erityisesti tieteelliseen psykiatriaan. Ylipäänsä Lauerman maailmankuva vaikuttaa mutkattoman rationaaliselta. Kirjoittajan kritiikistä saavat tuta erityisesti niin sanotut vaihtoehtolääketieteen edustajat, nuo ”foliohattuun sonnustautuneet yrttikauppiaat”, jotka ”chakrat väristen” markkinoivat valeargumentein muun muassa hopi-intiaanien korvakynttilöitä.
Iskuja satelee myös kohti filosofeja, jotka humanistis-hermeneuttista ihmiskuvaa painottaen kritisoivat luonnontieteellistä psykiatriaa. Tällainen kritiikki on norsunluutornista valutettua ”kaunaisen sävyistä neuvoskelua”, joka usein pohjaa suoranaisiin fantasioihin. Psykiatrista potilasta ei auta käyskentely puistossa ”filosofin kanssa tshehovilaisissa tunnelmissa keskustellen”. Lääketiede sen sijaan tekee työtään ”numeeristen tosiasioiden valossa” ja psykiatrit toimivat ”raa’alla elämän kentällä”.
Lauerma on toki oikeassa puolustaessaan tieteellisen tiedon merkitystä hoidettaessa ihmisten mielen ja ruumiin vaivoja. Ihmisiä ei saa johtaa harhaan antamalla liioiteltuja lupauksia esimerkiksi vaihtoehtohoitojen tehosta. Silti kirjoittajan jatkuva tieteellisen asiantuntijuuden korostaminen synnyttää myös halun väittää vastaan. Lauerman ihmiskuva – jota hän voisi kirjassaan avata enemmän – näyttää pohjautuvan ensisijaisesti luonnontieteen tuloksiin. Ihmisen kohdalla tämä tarkoittaa biologista, fysiologista ja varsinkin neurologista tutkimusta. Tutkimusten tuloksena saadaan käyttöön muun muassa yhä tehokkaampia psyykenlääkkeitä.
On kuitenkin muistettava, että liikuttaessa ihmisen mielen ja tietoisuuden alueella eivät tulokset ole yhtä varmoja kuin ulkoisen luonnon tutkimuksessa. Ihmisillä on esimerkiksi elämässään monenlaisia – myönteisiä ja kielteisiä – poikkeavia kokemuksia, joista ei yksinkertaisesti kannata kertoa lääkärille, joka pahimmassa tapauksessa tarjoaa ”vaivaan” lääkkeitä. Juuri siksi ihmiset etsivät verkosta vertaistukea. Usein ihmistä auttaa ongelmassaan parhaiten toinen ihminen, jolla on ollut vastaavanlaisia subjektiivisia kokemuksia.
Luonnontieteellisen ihmiskuvan vaarana on, että se sivuuttaa ihmisen kokemuksellisen, subjektiivisen puolen. Psykoterapeuttina Lauerma tiennee tämän ja siksi olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän hänen psykoterapeuttisista mietteistään. Kirjoittaja olisikin voinut pohtia yksinkertaista kysymystä perusteellisemmin: miksi ihmiset turvautuvat vaihtoehtoisiin hoitoihin? On sinänsä kiinnostavaa, että hypnoosin käytön Lauerma hyväksyy lääkärin ja psykiatrin työkalupakkiin. Kelpaisikohan Lauermalle akupunktio?
Kritiikkini ei tarkoita, ettei Hyvän kääntöpuolessa olisi myös paljon kiinnostavaa tietoa koskien psykiatriaa ja sen historiaa. Lisäksi joukossa on ”humanistisempiakin” lukuja. Esimerkiksi taistolaisuudesta ja 1930-luvun suomalaisesta oikeistolaisuudesta kirjoittaja esittää sangen kiinnostavia huomioita, vaikka ei kai voikaan esiintyä historian asiantuntijana! Ehkäpä Lauermassa on paljon enemmän humanistia kuin hän myöntääkään?
Arvioitu teos:
Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli. Helsinki: WSOY, 2014. 269 s.
