Raamatulla päähän ja vähän muuallekin
Hengellinen väkivalta on hengellisille yhteisöille tabu. Mitä autoritäärisempi ja mitä henkilökohtaisempaa omistautumista vaativampi uskonyhteisö on, sitä suuremmalla varmuudella tulee rumaa jälkeä.
Hengellinen väkivalta on hengellisille yhteisöille tabu. Mitä autoritäärisempi ja mitä henkilökohtaisempaa omistautumista vaativampi uskonyhteisö on, sitä suuremmalla varmuudella tulee rumaa jälkeä.
Alkuvuoden 2013 merkittävin uskontoaiheinen uutinen oli paavin ero ja uuden paavin valinta. Kuva uudesta ja vanhasta paavista rukoilemassa alttarin ääressä vierekkäin on pysäyttävä, lähes käsittämätön näky.
Viron uusimman väestönlaskennan (REL 2011) tulokset julkistettiin huhtikuun lopussa. Ne jakavat ja repivät mielipiteitä.
Kevään kirja-uutuuksiin kuulu oululaisen Hanna Haurun seitsemäs teos Paperinarujumala.
Kirkon ikkunalaudalla on puolimetrinen, kipsinen Jeesus-patsas. Kipsinen Jeesus on levittänyt kätensä joko siunaavaan eleeseen tai kutsuvaan, minun silmissäni molempiin. Kalpean patsaan edessä on lappu, jossa lukee isoin mustin kirjaimin ”EI SAA KOSKEA”.
Pääsiäisviikolla koettiin elämän kaikki ulottuvuudet, sen huippuhetkistä olemassaolon pohjaan saakka. Siellä olivat kristillisen kirkon pylväät, apostolit, jotka olivat luvanneet, etteivät jätä, mutta kaikki kuitenkin jättivät ja jopa kielsivät tuntevansa, jotkut montakin kertaa.