Kipsinen Jeesus-patsas. Kuva lainattu Sacrumin sivuilta.
Kirkon ikkunalaudalla on puolimetrinen, kipsinen Jeesus-patsas. Kipsinen Jeesus on levittänyt kätensä joko siunaavaan eleeseen tai kutsuvaan, minun silmissäni molempiin. Kalpean patsaan edessä on lappu, jossa lukee isoin mustin kirjaimin ”EI SAA KOSKEA”.
Isoäiti huomaa liian myöhään, että kaitsettavista nuorempi, ensimmäisiä rautahampaitaan kasvattava nuori mies, suuntaa määrätietoiset askeleensa kohti luokseen kutsuvaa Jeesusta. Silmänräpäyksen päässä on se, että Jeesus todella tulisi kosketetuksi ja ehkä myös vähän liikutetuksi lapsen voimasta.
Ikäisekseen käsittämättömän ketterä mummu saa kuitenkin lantiotaklauksella kiilattua itsensä lapsen ja Jeesuksen väliin. Kiivas pään pudistus ja kuiskaus kertovat lapselle, että katsoa saa, mutta ei koskea.
Huomaan narskuttelevani hampaitani, niin teen silloin, kun jokin ottaa ankarasti päähän. En ole kiukkuinen mummulle, joka teki vain sen, minkä jokainen kuuliainen kaitsija tekee, tottelee annettua käskyä. Minua harmittavat kaikki typerät kiellot, jotka estävät koskettamasta Jumalaa.
Kirkossa ei pitäisi olla mitään sellaista, joka tarvitsisi eteensä ”ei saa koskea” -lappua. Erityisesti Jeesuksen koskettaminen pitäisi olla sallittua ja varsinkin lapsille.
Mikä muisto lapselle jää sellaisesta jumalanpalveluksesta, jonka aikana häntä on pyydetty istumaan liikkumatta paikallaan, hyssytelty ja kielletty vielä koskemasta Jeesukseen. Lapsen näkökulmasta kirkon ovella voisi yhtä hyvin olla myös lappu, jossa lukisi ”EI SAA KOKEA”.
Todennäköisesti lapselle jää muisto, jonka perusteella hän myöhemmin määrittelee jumalanpalveluksen tylsäksi tilaisuudeksi ja kirkon ikäväksi paikaksi. Ymmärtääkseni sellaisen kokemuksen kanssa kasvaneita on tämän kirkon jäsenissä aika monta ja vielä enemmän niiden joukossa, jotka ovat jo kirkon jäsenyydestä luopuneet.
Jos ja kun tämä rakas kirkkoni on pääsiäisen kirkko, ilon kirkko, valon kirkko, niin olkoon se sitä myös oikeasti kaikille jäsenilleen. Sallikoon se yhä uudelleen, jumalanpalveluksesta toiseen, myös kaikkein pienimpien Jeesuksen seurakuntaan kastettujen päästä kokemaan ja koskettamaan Jumalaa, vaikka se tarkoittaisi pieniä sormenjälkiä puhtailla pinnoilla, juoksuaskelia kirkon käytävillä sekä kuuluvalla äänellä esitettyjä kysymyksiä ja kommentteja.
Epäilevä Tuomas sai koskettaa Jeesuksen haavoja varmistuakseen Herransa ylösnousemuksesta. En tiedä auttaako kipsisen Jeesuksen koskettaminen uskoa Jumalaan, mutta ainakaan sen kosketuksen kieltäminen ei sitä tee.
Elina Kaunisto
Kirjoittaja on kappalainen Porista.
