Raamatulla päähän ja vähän muuallekin

Hengellinen väkivalta on hengellisille yhteisöille tabu. Mitä autoritäärisempi ja mitä henkilökohtaisempaa omistautumista vaativampi uskonyhteisö on, sitä suuremmalla varmuudella tulee rumaa jälkeä. Joissakin tämän tyyppisissä yhteisöissä — kuten kansanlähetyksessä — vaarallisen yhtälön pahat seuraamukset on huomattu ja asialle on yritetty tehdä jotakin. Lestadiolaisuudesta on julkisessa sanassa puhuttu jo kohtalaisen paljon vaikka ei vieläkään tarpeeksi.

Vapaa toimittaja ja terapeutti Janne Villa on kirjoittanut aiheesta kirjan (Hengellinen väkivalta, Kirjapaja 2013), jonka viimeistään pitäisi saada Suomen Siionissa toimivat yhteisöt heräämään ja ryhtymään omassa pesässään tarvittavan kokoiseen siivousurakkaan.

Hengellistä väkivaltaa on hyvin vaikea mitata tai kartoittaa. Toisille käy väkivallasta pelkkä käännytysjulistuksen kuuleminen kadulla, monille muille taas sinnikkäästi asunnon ovella seisovan Jehovan todistajan yritykset, kun taas osa suomalaisista on joutunut kokemaan todellisen pienoishelvetin fanaattisessa ja sisäänpäin kääntyneessä uskonyhteisössä. Niille, jotka tuntevat jääneensä uskonliikkeen virittämään ansaan, Uskontojen uhrien tuki tarjoaa apuaan.

Jos haluaa kääntyä turvallisuutta antavaan uskoon, jossa ei taatusti harjoiteta hengellistä väkivaltaa, lienee parasta kokeilla kirkkoa tai yhteisöä, jossa uskonto ei tunkeudu henkilökohtaiseen elämään. Esimerkiksi ortodoksisuuteen kääntyneelle riittää vigiliassa käyminen ja hiljainen hengellisyys eivätkä papit käy kimppuun vaatimuksia esittämään.

Janne Villa kohdistaa kirjassaan aiheellista huomiota jyrkissä uskonnollisissa liikkeissä kasvaneiden lasten kokemaan psyykkiseen terroriin ja ruumiilliseen väkivaltaan. Esimerkkikertomukset Lasarus-veljistä, kartanolaisuudesta, rukoilevaisuudesta sekä useiden vuosikymmenten takaisesta körttiläisyydestä saavat neutraalinkin tarkastelijan voimaan pahoin.

Villa ottaa kuitenkin myös selvän torjuvan kannan joidenkin ateistien esittämiin näkemyksiin, joiden mukaan vanhemmat eivät saa ”myrkyttää” lastensa mieltä uskonnolla. Villa painottaa uskonnon yleismaailmallista yleisyyttä sekä sen positiivista roolia henkisessä hyvinvoinnissa ja oman identiteetin rakentamisessa.

Stimulus tulee miettineeksi, mitä kaikkea muuta vanhemmat eivät saisi välittää lapsilleen, jos he eivät saisi välittää näille uskontoaan. Aktiivisista harrastuksista mitkä tahansa — esimerkiksi hiihto ja viulunsoitto — voivat viedä lapsen mielenterveyden, jos niissä suoriutumista käytetään hyväksynnän ja rakkauden ehtoina.

Kehnot ruokailutottumukset, alkoholinkäyttö ja tupakointi välittyvät vanhemmilta lapsille aika hyvin jo passiivisen esikuvan avulla. Eikä se Erkki Tuomioja varmaan näiden osalta menisi kieltolakia laatimaan.

Monien väkivaltaisten yhteisöjen johtajat ovat narsisteja, sadisteja tai molempia. Maria Åkerblomin kaltaiset kaunopuheiset ja kuulijansa hurmaavat psykopaatit ovat kautta aikojen osanneet kätkeä väkivaltaisen johtajuutensa pelottelemalla lahkoonsa sitoutuneita seuraajia.

Lähinnä säälittävä on 1970-luvun alusta alkaen Jeesuksen hyvin pikaista toista tulemista julistaneen Leo Mellerin tarina. Aina EEC:stä ja CCCP:stä alkaen hän on nähnyt Raamatun profetioiden toteutuvan milloin missäkin maailmanpolitiikan tapahtumassa. Kirjavien naissuhteidensa ja rahasotkujensa tonkijoita Meller on uhkaillut sanomalla, että Jumala rankaisee jokaista, joka kajoaa Herran voideltuun — siis häneen.

Hengellinen ja ruumiillinen väkivalta eivät ole kaukana toisistaan. Puolalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva tutkija Jan T. Gross on useassa kirjassaan kuvannut, kuinka puolalaisten keskuudessa vahvana elänyt antisemitismi puhkesi toisen maailmansodan yhteydessä monin paikoin suoraksi väkivallaksi heidän omia juutalaisia maanmiehiään kohtaan.

Gross tuli tunnetuksi vuonna 2001 teoksestaan Naapurit (Neighbors), joka kuvasi tapahtumia pienessä Jedwabnen kylässä Pohjois-Puolassa. Kylän puolalaiset eivät tarvinneet natsien apua murhatessaan lähes kaikki kylän juutalaiset. Naapurit olivatkin yhtäkkiä vihollisia, ja vanhat kaunat ynnä ennakkoluulot purkautuivat väkivallaksi. Grossia paheksuttiin vahvasti Puolassa kirjan vuoksi.

Uusimmassa kirjassaan Kultainen sato (The Golden Harvest), jonka Gross on kirjoittanut vaimonsa kanssa, lähtökohtana on valokuva, jossa ryhmä puolalaisia maalaisia ja muutama santarmi poseeraavat pääkallorivistön takana.

Kyse on ”kaivajiksi” nimitetyistä ihmisistä, jotka asuivat Treblinkan tuhoamisleirin liepeillä ja sodan päätyttyä kaivelivat natsien itse maan tasalle tuhoaman leirin alueella toiveissaan löytää arvotavaroita leirin raunioista. Erityisen antoisia olivat joukkokäymälöiden kohdat, koska monet juutalaiset yrittivät piilottaa esimerkiksi mukanaan tuomia koruja ulosteiden joukkoon, jotteivät ne joutuisi natsien haltuun.

Gross käsittelee laajemminkin sitä, miten tavalliset katoliset puolalaiset pyrkivät taloudellisesti hyötymään hengenvaarassa elävien juutalaisten kustannuksella. Itse asiassa taloudellinen hyötyminen juutalaisten kustannuksella oli yksi koko natsivallan leimallisia piirteitä. Eräässä kylässä kaupasta myytiin viikatteet loppuun, kun kyläläiset päättivät lähteä joukolla juutalaisjahtiin.

Juutalaisille saatettiin tarjota turvapaikkaa, mutta hinta siitä saattoi olla koko omaisuuden luovuttaminen turvapaikan tarjoajalle. Kristillistä lähimmäisenrakkautta ei silloin tunnettu. Yleinen mielipide sodan jälkeen Puolan maaseudulla oli Grossin mukaan äärimmäisen juutalaisvastainen.

Joka puolella saattoi törmätä mielipiteeseen, että Hitlerille olisi pitänyt pystyttää patsas sen vuoksi, mitä hän teki juutalaisille. Useimmat näin sanoneet kokivat itsensä todennäköisesti hyviksi kristityiksi.

Stimulus


Vartija

Kirjoittaja

Tällä nimimerkillä julkaistaan Vartijan printtiversiossa ilmestyneitä juttuja sekä Vartijan vain verkkoon tarkoitetut artikkelit.


'Raamatulla päähän ja vähän muuallekin' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 27.5.2013 @ 5.09 Tiedonkeruuta hengellisestä väkivallasta | Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia

    […] Raamatulla päähän ja vähän muuallekin. Blogikirjoitus (arvio Janne Villan teoksesta Hengelline […]

    Vastaa

  2. 27.8.2013 @ 8.27 telssu

    Oikean ja väärän uskon eroja. http://www.kotipetripaavola.com/uskonlahko.html

    Vastaa

  3. 15.10.2013 @ 11.11 Tutkimus hengellisestä väkivallasta – Kerro kokemuksiasi ja muistojasi! | Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia

    […] Raamatulla päähän ja vähän muuallekin. Blogikirjoitus (arvio Janne Villan teoksesta Hengelline […]

    Vastaa

  4. 14.3.2015 @ 1.28 Nimetön

    Kirjoittaja ei ehkä tunne kirkon suurimman herätysliikkeen vanhoillislestadiolaisuuden piirissä yleistä hengellistä väkivaltaa, joka kohdistetaan liikkeen omiin jäseniin. Lapin yliopistossa on tutkittu ns. hoitokokouskäytäntöä, joka laajimmillaan hallitsi rauhanyhdistysten toimintaa koko maassa 1970- ja 1980-luvulla. Tutkimuksen mukaan vuosikymmeniä jatkunut ihmisten kiusaaminen ja sisäinen ilmianto- ja painostusjärjestelmä johti perheiden ja sukujen sisäisiin ihmissuhdekriiseihin, yhteydenpidon katkaisuun, sosiaaliseen eristämiseen ja itsemurhiin. Käytäntö kosketti kymmeniä tuhansia kirkkomme jäseniä. Kyseessä on ollut todennäköisesti Suomen luterilaisen kirkon laajin väkivaltainen prosessi. Lisätietoja löytyy teoksesta Haavoittunut yhteisö – hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa (Vastapaino 2012).

    Vastaa

  5. 24.11.2016 @ 0.36 Anna-Kaarina Aaltonen

    Olen törmännyt jonkin verran ihmisiin, jotka käyttävät raamattua välineenä, ajaakseen vain omia etujaan ja tarkoitusperiä. Olen huomannut, että kyseessä on äärettömän vaikea alue. Olen hyvin kriittinen ja analyyttinen, jonka vuoksi minua ei kovin helposti edes hyväksytä yhteisöihin missä on henkistä väkivaltaa. Koska kyseessä on enemmänkin aikuiset ihmiset keskenään, niin ajattelu, arviointi ja aivojen käyttö ei ole kiellettyä. Jokainen aikuinen osaa arvioida, onko yhteisö tervehenkinen vai sisäänpäin kääntynyt ja sairastunut, näin ainakin uskon . Minulle on riittänyt se, että juttelen epäilyni heille, ketkä ovat fiksuja ja osaavat itse arvioida. Yksin ei kukaan voi alkaa taistelemaan vääryyttä vastaan. On hyvä, että löytyy terapeutteja, kirjailijoita ym… Ja heidän sanoilla ja puheilla on painoarvoa, jotta vääryydet hengellisestä kentästä tulevat esiin ja niihin puututaan. Oma kriittisyyteni ja analyyttiset piirteet suojelevat minua kyllä eikä minua hyväksytä edes salailuun ja henkiseen väkivaltaan taipuviin yhteisöihin.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.